Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


lauantai 14. heinäkuuta 2012

Äidin kanssa mökilllä

Terveiset Pohjanmaalta!
Olen ollut äidin kanssa sukumökillä Etelä-Pohjanmaalla. Mökki on rakennettu 1950-luvulla ja pihapiirissä on valtava hirsiaitta, johon mahtuu yöpymään suurempikin joukkue. Suvun nuorten keskuudessa on joka juhannus jännitystä siitä, kuka pääsee ystäviensä kanssa viettämään juhlaa mökille.


Kun nyt huippusesonki oli jo ohitettu, pääsimme viettämään yhdessä mökkielämää äidin lapsuuden maisemiiin.


Ilmat olivat todella vaihtelevat. Yhden päivän aikana järven ylitse purjehti seitsemän eri sadekuuroa. Näiden välissä siis ei satanut.


Ja toki sateellakin voi lämmittää saunaa ja uida. Tässä järvessä uimista odotan koko talven. Järvessä on yhtä upea hiekkapohja kuin Etelä-Euroopan tunnetuilla hiekkarannoilla. Siellä kuitenkin on ehkä vähemmän hyttysiä.


Vuosien varrella olen säännöllisesti istuttanut pihaan laatikollisen perennoita. Ne eivät menesty lähimainkaan yhtä hyvin kuin Lohjalla. Nyt sain nauttia poppiuksen kukinnasta.


Tontin lähes jokaiseen puuhun isäni on ripustanut linnunpöntön. Kirjosiepot ruokkivat vielä ahkerasti jälkikasvuaan. Lohjalla poikaset itsenäistyivät jo pari viikkoa sitten. Tässä rannan puussa on ilmeisesti asunut telkkä. Nyt se oli jo tyhjä. Laiturin oli valloittanut tiira.


Saunarakennuksen aurinkotuolit jäivät ilman auringonpalvojia tällä kertaa. Toivottavasti noille on käyttöä viimeistään ensi kesänä. Toivossa on hyvä elää taas seuraava pimeä talvi.

11 kommenttia:

  1. Onpa upea aitta, niin kaunis ovi ja ikkunaluukut! Tuonne minäkin oikein jonottaisin, juhannuksena tai muulloin :-D
    Järvessä uiminen sateella ja sateella saunominen ovat hienon tunnelmallisia hetkiä. Ihanat ulpukat ja hiekkapohja kuulostaa vallan ylelliseltä! Meidän mökillä meren rannalla oli savipohja, liejuinen, ja samanlainen on venevajani rannassakin.

    VastaaPoista
  2. KIvaa, minunkin äiti Pohjanmaalta, Kärsämäeltä

    VastaaPoista
  3. Vaikuttaa ihanalta mökiltä. Ruusukuva on hieno!

    VastaaPoista
  4. Kyllä E-P:lla tosiaan on ollut vaihtelevat kelit. Mökillä olemme mekin olleet vuoropäivin ja öin kun täytyy samalla hoitaa mansikkasatoa pakkaseen kotona.

    Keinun pehmusteet ovat olleet koko viikon katoksen alla kun vettä tulee vähän väliä.

    VastaaPoista
  5. Ihana paikka!
    Tulla voikin rentoutua ja ladata akkuja..:)

    VastaaPoista
  6. ihanat kuvat ja tarina, irene, kiitos niistä.<333

    oikein antoisaa pyhäpäivää sinulle ja perhekunnallesi.<33333

    VastaaPoista
  7. Ihana rantakuva. Ja jos vielä kirjosiepot pesivät isäsi virittämässä pöntössä. Tosi söpöä.
    Harmi, etteivät ilmat osuneet kohdilleen. Mutta niinhän se on tänä kesänä kaikkialla. Mukavaa loppukesää toiv. mallamarja

    VastaaPoista
  8. Kuvista välittyy ihanat lomatunnelmat!

    VastaaPoista
  9. Kuvista huokui se rauha josta mökillä lataamme akkujamme, leppoisaa kesän jatkoa Sinulle !

    VastaaPoista
  10. Toivotaan että aurinkotuoleille tulee pikimmiten käyttöä! Tänä vuonna siis!

    VastaaPoista
  11. Upea aitta ja muutoinkin hienot mökkimaisemat;kyllä tuollaisessa paikassa mieli lepää ja saa tankattua kesäenergiaa edes hetkeksi talven varalle.

    VastaaPoista