Peurat

Peurat

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 28. helmikuuta 2013

Kevättä kuistille


Aurinko lämmittää niin vahvasti, että katolta valuu valtavia lumikuormia kovalla metelilä maahan. Se saa mielenkin keväiseksi. Nyt on raivattava edes osa talvisomisteista kuistilta ja osallistuttava kevään kutsuun.




Löysin miehen karsimia jäkälien peittämiä lehtikuusen oksia. Minusta ne ovat niin kauniita, että pääsivät koristamaan sisääntuloa.


Perunanarsisseja ja helmililjoja asettelin sinkkikoreihin ja hieman sisalia pehmikkeeksi. Nämä on kyllä yöksi nostettava eteiseen. Yöksi on luvassa kovia pakkasia.
Tulevan pääsiäisen kunniaksi asettelin jo muutamia munia sipulikasvien sekaan.



maanantai 25. helmikuuta 2013

Ensimmäinen verso näkyvissä


Ensimmäiset sirkkalehdet ovat nyt näkyvissä, jippii!
Kyseessä on purppuran värinen harjaneilikka, Dianthus Barbatus 'Sooty'. Muissa laatikoissa ei ole vielä näkyvissä elonmerkkejä.
Surffailin taas eräänä iltana siemenkaupoissa ja päädyin sattumanvaraisesti englantilaisen Plant Worldin sivuille. Tein koetilauksen.


Nuo sirkkalehdet ovat kotoisin vasemmassa yläkulmassa olevasta siemenpussista. Sen vieressä on pussillinen ihastuttavan kerrotun vaaleanpunaisen jouluruusun, Helleborus 'Double Roses', siemeniä, jotka kylvin heti lähetyksen saatuani ja jätin ulos terassille pakkaseen. Erilaisten keijunkukkien kylvöksiä olen sijoitellut ulos ja sisään. Suurin osa siemenpusseista odottaa vielä kylvämistä.


Pelargonien pistokkaitakin alkaa löytyä eri puolilta taloa. Kuvassa on valkeaa Marya ja omenankukka-pelargonia.


Tulppaanit ja vahakukat toivottavat kevättä sisällä samaan aikaan kun lämpötila ulkona  kipuaa vauhdikkaasti kohti plusasteita.


perjantai 22. helmikuuta 2013

Talvilomalla lämpimässä


Terveisiä lämpimistä maista!
Talviloma on nyt pidetty. Keho ja mieli yrittävät sopeutua viileään ja puhtaan valkeaan maisemaan. Onneksi on viikonloppu edessä ja voin rauhassa päästä oikeaan vuorokausirytmiin.


En raahannut kameraa mukaani vaan napsin joitakin kuvia kännykälläni. Tässä on inkiväärililja.


Leipäpuussa on hedelmä kehittymässä. Kun se keitetään, se on ihan hyvää syötävää.


Ackee-puun hedelmät ovat oikein maukasta ruokaa. Luulin ensin siitä valmistettua ruokaa munakkaaksi. Nämä punaiset hedelmät eivät ole ihan vielä kypsiä. Kun ne aukeavat, sisältä paljastuu keltainen hedelmystö.


Tässä on jokin tyräkki-suvun edustaja. Niitä taitaa olla maailmassa yli kaksi tuhatta eri lajia. Se lienee yksi runsaslajisimmista suvuista.


Kaupungin paraatipaikalla kasvoi mantelipuu.


Viimeisenä pari kuvaa suomalaisten kestosuosikista - bougainvilleasta.


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Sinistä lasia


Ruokasalin ikkunaan on rakennettu hyllyjä sinisille lasiesineille. Kyllikki ja Johannes keräsivät niitä.







sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Talvipuut


Kaksi rakasta pihapuuta talviasussa. 
Ylemmässä kuvassa on alapihan talviomena. Se näkyy suoraan olohuoneen ikkunasta. Kuva on otettu ikkunan läpi sisältä. Alemmassa kuvassa on yläpihan hallitseva mänty. Se ojentautuu majesteetillisesti kohti yläilmoja keskellä sorapihaa. Huomioni kiinnittyi jo kaukaa  lähes oranssin ruskeisiin oksiin talven kuuraisten oksien seasta.



Yläpihaa ja alapihaa yhdistää polku, jonka varrella on muutama pihalamppu. Miten mukavaa on löytää pimeässä polku kotiin.



Tervetuloa lukijaksi Annukka.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Haasteellista värkkäystä ja omituisia tapoja

Talviaikana, kun puutarha lepää lumipeitossaan, puutarhablogeissa on hiljaisempaa. Tänä talvena blogin pitäjät ovat intoutuneet jakamaan tunnustuksia ja haastamaan blogiystäviään erilaisiin henkilökohtaisiin paljastuksiin. Minullekin on tällä viikolla napsahtanut pari haastetta.

Katja jakoi minulle D.I.Y. -haasteen (Do It Yourself). Tehtävänannossa pyydetään jakamaan paras oma värkkäys. Se voi olla ihan uusi, vanha hyväksi havaittu tai sitten jostakin itse bongattu.


Tässä on mielestäni onnistunut pesupöytä kylpyhuoneeseen. Viime vuonna meillä oli vesivahinko, jonka yhteydessä pesutilat uudistettiin. Uutta ja valmista pesupöytää en halunnut. Kolusin kaikki lähitienoon kirpparit ja vanhan tavaran myymälät ennenkuin löysin mieleisen pöydän altaan kaveriksi.


Tyttäreni synttäreissä askartelimme erilaisen vieraskirjan. Vieraat kuvattiin sankarin kanssa vanhoja ikkunapokia hyväksi käyttäen.

Aarrekartta/Voimataulu nököttää jääkaapin ovessa. Sellaisen osaa ihan jokainen itse askarrella. Aarrekartassa on ideana leikata sellaisia kuvia lehdestä, joita haluaa elämäänsä. Voimatauluna sitä voi käyttää jos siihen intuitiivisesti valitsee itseään miellyttäviä asioita. Tämä jouti kuvattavaksi, koska viikonloppuna askartelen itselleni taas uuden.



Saraheinä jakoi minulle inspiroivan blogi-tunnustuksen. Kiitos Saralle!



Tunnustukseen kuuluu kertoa viisi omituista tapaa itsestään:

1. Saatan sisustaa omituisesti. Entisessä Espoon kodissa nostin maton "gobeliiniksi" olohuoneen seinälle ja makuuhuoneen verhot ompelin puserokankaasta.
2. Olen huono kännykän käyttäjä. En aina muista ottaa sitä mukaan. Jos se on  mukana, se ei välttämättä ole latingissa.
3. Mikään määrä kukkia ei ole tarpeeksi. (Tämän kertoi mieheni, jolta kysyin, mikä hänen mielestään on omituisin tapani)
4. En pidä mistään paritanssista. Mieluiten tanssin vaikka inkkaritanssia itsekseni.
5. Rummutan mieluusti. Olen rakentanut rummun itse.


Tunnustuksen jaan edelleen
Titelle
Tiinalle
Mintulle

Saatte sitten valita vastataatteko molempiin tai jompaan kumpaan haasteeseen.