Peurat

Peurat

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


tiistai 29. joulukuuta 2015

Törröttäjät


Lähdin ulos. Törröttäjiä ei tarvitse hakea. Niitä on joka puolella. Heti tuossa rannassa jo  törröttää jotakin.


Se on mesiangervo. Niitähän tässä kasvoi kesällä - siis kukki. Nyt ovat pelkät kuivuneet varret pystyssä. Kyllä tässä kasvin habituksessa on selvästi tunnistettavaa mesiangervon olemusta.


"Törröttävää Joulua!" luki kirjanmallisessa joulupaketissani. Sieltä kuoriuitui kasvikirja talvisista kukista. Kirjassa neuvotaan, miten talviasuisen kasvin voi tunnistaa. Kirja on ryhmitelty metsien, niittyjen, rantojen ja joutomaiden kasvistoon.


Kaikki kasvit eivät ole minulle tuttuja, joten tunnistusta helpottaa, kun näkee kasvin myös kesäsussaan.
Hmm, lumisesta luonnostakin siis saattaa löytää mielenkiintoista tunnistettavaa.


Mesiangervojen vierestä tunnistan - pikemminkin muistan kesästä - kurjenmiekat. Niiden kukinnot sojottavat pystyssä, mutta lehdet ovat jo painuneet maahan.


Pellolla odottaa oikein kaunis näky. Heinät ovat taipuneet ja törröttäjiä löytyy  silminkantamattomiin.


Ukonputken sarjakukinnot ovat koristeelliset.


Ylälammen pallohortensiat on helppo tunnistaa.


Hernekasvi paljastuu kuivuneista palkoista. Nämä ovat Tuijalta saatuja revonpapuja.


Harjaneilikoita löytyy ympäri pihaa.


Pienet ja hentoiset ruusukaunosilmät  ovat vielä ihan tunnistettavissa näin alkutalvesta. Luulen, että niitä ei ole enää löydettävissä keväämmällä.
Kauan ei pysty kuvaamaan ulkona, kun näpit jäätyy.


Sisällä meillä on ihanan lämmintä ja vielä joulu.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Juhlan jälkeen


Joulunpyhät on nyt juhlittu. Huoneissa on vielä juhlat. Joulutähdet ja jouluruusut hehkuvat. Kuusikin on paikoillaan. Varmuuden vuoksi kuusi kiinnitettiin myös kattoon ettei konttaaja kaada puuta pitkin permantoa.


Kun kaikki perheet ovat palanneet omiin koteihinsa, alkaa sataa lunta. Piha saa ohuen valkean verhon.


Kaikki vilske ja kuhina loppuu. On aivan hiljaista. Kuljen mokkasiineissa varovasti valkeassa pihassa ja kuuntelen. Pikkuhiirulaiset ja linnut  liikkuvat hiljaa. Yksi puutarhakausi päättyy ja uusi on alkamassa.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Jouluvalmisteluja


Joulukuusi on valittu ja haettu. Tänä vuonna joulupuu on serbiankuusi, jossa on hopeanhohtoiset oksien alapuolet. Ikinä aikaisemmin joulupuuta meillä ei ole haettu näin aikaisin. Useimmiten se on koristeltu vasta aattona.


Nyt meillä on jo joulukuusi koristeltuna. Koristelaatikosta löytyi vaikka minkälaisia joulukoristeita eri vuosikymmeniltä.


Linnuille on viety murkinaa, vaikka pakkasjoulua ei tästä joulusta näytä tulevan.


Terassi on koristeltu hyvissä ajoin. Pikkukuusia istutettiin useampaan ruukkuun. Keväällä ne pääsevät takaisin ulkomultiin vaikkakin eri paikkaan, mistä haettiin.


Joulupipareissa seikkailevat tänä jouluna muumit. Pikkumyy sai punaiset hiukset.


Olisin toivonut, että kaikki jouluhiiret olisivat jääneet ulkotiloihin. Ainakin yksi oli eksynyt samaan komeroon joululahjojen kanssa ja pari pakettia oli syöty lahjakelvottomiksi. Onneksi on vielä aikaa aattoon.
Mukavia joulunaluspäiviä kaikille!

maanantai 14. joulukuuta 2015

Valkoisia joulukukkia


Valkeat kukat ovat aika neutraaleja ja sen vuoksi sopivat ihan varmasti jokaisen jouluun.
Syklaami sopii hyvin joulukukaksi vaikka se ei ehkä kaikkein suosituin kukka olekaan joulupöydässä.
Valkean kukan voi hyvin yhdistää punaiseen, kun haluaa lämmintä ja perinteistä jouluväriä kotiinsa.


Joulutähti on suosittu joulukukka. Se tykkää lämpöisestä, joten on huolehdittava siitä, että se ei vilustu. Syklaami ja amaryllis sen sijaan sopivat kylmempiin ja vetoisampiin olosuhteisiin.


Tein joulutähdestä ja amarylliksesta sinisen asetelman.


Asetelman keskellä olevan taulun päälle sijoitin sinisten lasilintujen lisäksi keraamiset nuket. Ne ovat peräisin 50-luvulta. Sunnuntaisin olimme kylässä sinkkutädilläni, jolla ei ollut mitään leluja. Pikkulapsen mielestä kyläreissut kestävät käsittämättömän pitkään. Onneksi tädin kirjahyllystä löytyi kaksi pikkuriikkistä keraamista nukkea. Näillä pelastettiin sunnutaipäiväni useaksi vuodeksi.


Taulussa on kortti, joka muistuttaa meitä joulunakin tärkeimmästä vuodenajasta, keväästä.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Kinttupolusta avenueksi


Hups, tulipas suureellinen otsikko! No, ei haittaa. Nyt sitä ollaan tredikkäitä. Nykyisin ihan vakavasti otettava mediakin värittää tekstiä vahvalla otsikoinnilla.


Ylätalon sisäänkäntiin on rakennettu laatoitus muutama vuosi sitten. Nyt siitä ei ollut enää  montaakaan laattaa näkyvissä. Kurkista vaikka kuukausi sitten tekemääni postaukseen (klik) niin et löydä sinääkään laattoja nurmikosta. Koska lumikaan ei ollut esteenä, käynnistimme etsinnät.


Työkalut käteen ja vuorenkilpien pahin invaasio siirtyi kottikärryihin odottamaan uusia istutusalueita ja nurmikko siirtyi muille maille.


Parin päivän ahkeroinnin jälkeen paljastui nurmikolta oikea avenue.
Tässä kohtaa polku kääntyy ja urakka jatkuu. Mutta tänään nautin jo tästäkin näystä.


Tuolla polun päässä oleva vatukko ja angervikko kaadettiin. Tarkoitus on vielä kaivaa juurakot  pois ja sitten ah, pääsen mielihommiini. Siihen tulee uusi kukkapenkki sitten keväällä. Talvella voi tehdä monta mukavaa suunnitelmaa. Ehkä joku niistä sitten toteutuu edes osittain, koska useimmiten törmään johonkin hurmaavaan kasviin ja se on ns. sitten menoa.

Porstuan ikkunalle saa jo aikaisin sytyttää kynttilän. Valoisaa aikaa ei ole montaakaan tuntia.


Vanha puinen valotähti löytyi komerosta ja se saa nyt valaista yötä päivää tätä pimeintä ajanjaksoa.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Blogini tarina



Sain tämän haasteen Pohjanmaalta Eevireginalta Jokirannassa-blogista.

                          Vironperän ruokasalin sininen ikkuna


BLOGINI LÄHTÖKOHDAT
Blogini käynnistyi huhtikuussa 2010. Se on siis 5-vuotias. Ei kovin vanha, vaikka minusta tuntuu, että olen kirjoittanut sitä ikuisuuden. Olin lukenut tuolloin muutamia blogeja ja olin kovin viehättynyt niistä. Halusin sitten itsekin perustaa oman. Aiheeksi valitsin Vironperän. Toimin tuolloin Vironperän oppaana aina puolet vuodesta. Sitä ennen olimme viettäneet kesiä alatalossa jo 80-90 -luvun taitteesta asti, joten paikkaan oli vahvat tunnesiteet.
Alun perin Vironperä on ollut valtioneuvos Johannes Virolaisen koti.



Vironperästä tehtiin museo Johanneksen kuoltua. Hänen vaimonsa Kyllikki, joka on anoppini, asui vielä Vironperällä kun museotoimintaa alettiin pyörittää. Hän kuoli vuosi ennen blogini aloittamista. Tämän jälkeen Vironperä rakennuksineen on ollut perheemme hoidossa.
Yllä oleva valokuva on Kyllikin ja Johanneksen hääpäivänä otettu eli 16.5.1981.

                         
Tämän kuvan Vironlaisen pariskunnasta on ottanut Pertti Salolainen yhteiseltä Marokon matkalta vuonna 1982.

BLOGIN KEHITYKSESTÄ
Alussa kirjoittelin enemmän Vironperän tapahtumista ja museotoiminnasta. Pikkuhiljaa olen kirjoittanut enemmän ja enemmän myös puutarhasta, joka on intohimoni. En kuitenkaan ole halunnut rajata tiukasti juttuja pelkästään kasveihin. Olen kertonut myös itseäni kiinnostavista asioista kuten matkoistani. Nyttemmin kirjoitan blogiin enää puutarhamatkoista, en muista.


Vironperän museo sulki ovensa 12:n vuoden jälkeen viime vuonna. Pikkuhiljaa puramme museota ja järjestelemme  sitä perheemme käyttöön. Työ etenee kuitenkin todella hitaasti, koska useimmiten valitsen mieluummin ulkona työskentelyn. Talo on aivan täynnä tavaraa ja jokaisen esineen kohdalla pitää päättää, mitä teemme juuri tälle. Usein olemme eri mieltä asiasta mieheni kanssa ja asiaa pitää työstää pitkäänkin enenkuin yhteinen näkemys löytyy. Tavaraa on viety kaatopaikalle, osa siirretään navettaan ja osa ylätalon sivukkaisiin tai komeroihin. Osa kierrätetään alatoon. Näitä perkauskierroksia tulee olemaan useampia. Ja sitä mukaa, kun saamme taloa tyhjennettyä, lapset kantavat tavaraa sisään toisesta päästä. He tyhjentävät omia kotejaan omien lastensa tavaroiden tieltä. "Horror vacumi ensis" - "Tyhjä tila täyttyy".


Haasteen saa napata se, joka tuntee siihen itse vetoa.

torstai 19. marraskuuta 2015

Marraskuun taikaa


Marraskuussa on ollut muutamia taianomaisia aamuja. Aurinko nousee ja usva leijuu pellolla. Aurinko lämmittää maata ja rakennuksia ja vesihöyry nousee ylös.


Aurinko paistaa usvan lävitse kauniisti. Tuntuu kuin olisi satukirjassa. Tuo hetki ei kuitenkaan kestä kauan. Niinkuin koira ravistelee märkää turkkiaan ja on taas kuiva, on usva taas haihtunut ja ilma on jälleen kirkas.


Kun selkäni käänsin, oli ilma jo selkeytynyt. Taivas oli aivan sininen ja hetki oli tyyni.


Nurmikko on vihreä ja taivas sininen. Ainoastaan paljaat puut kielivät vuodenajasta.


Olo on kovin kevyt. Kiviympyrä on valmistunut. Valittiin punaiset kivet. Ne sopivat tuohon päärakennuksen katon väriin mukavasti. Istutukset on saatu aluilleen penkissä. Kaikki, minkä ehtii tehdä syksyllä, on pois kiireisistä kevättouhuista.
Tänään sain kaikki loput kukkasipulit multiin. Siinä kestikin sitten kauemmin kuin tuossa kiviprojektissa. Pitkin metsiäkin on nyt istutettu narsisseja ja pikkusipuleita. Tilasin sitä mukaa lisää, kun edellinen laatikollinen oli istutettu. Alennusmyyntiaika näin syksyn lopulla on ylenmäärin houkutteleva. Kyllä nyt kelpaa odotella kevättä!

tiistai 10. marraskuuta 2015

Piipahdus Helsingin kasvitieteellisessä


Olin pienellä kävelyretkellä Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa Kaisaniemessä. Marraskuussa puutarhat ovat jo aika alastomia. Halusin nähdä, miltä näyttää ammattimaisesti istutettu puutarha näin haasteelliseen aikaan. Mitä opittavaa täältä löytyy? Tuntuu siltä, että lumettomat syksyt pitenevät ja olisi mukavaa löytää kasveja, joista voisi iloita myös tähän aikaan vuodesta.


Havut erottuivat mukavasti. Silmä lepäsi niissä. Kartiovalkokuuset ovat ryhdikkäitä. Marjakuuset ovat raikkaan vihreitä. Tuijia oli myös paljon istutettu. Orava hyppeli tuijan oksilla. Sitä oli mukava seurailla.


Nutkan sypressillä on hauskan näköiset oksat. Ne näyttävät jättiläiskokoisilta siiviltä.


Puutarhassa kasvoi monen sorttisia magnolioita. Ainoastaan poppelimagnoliassa oli vielä lehdet koristeena.


Pihaorjanlaakeri on ikivihreä. Se on kasvanut yllättävän suureksi. Minulla on pihassani yksi poikapuoleinen orjanlaakeri. Josko hankkisin sille tyttökaverin, niin saattaisi saada punaisia marjoja pihaa koristamaan.


Raikkaanvihreä mahonia näyttää vähän orjanlaakerilta. Se kukkii keltaisin kukin keväällä. Tätä voisi istuttaa johonkin puutarhan varjopaikkaan. Omassa pihassani ei ole tarpeeksi ikivihreitä kasveja.



Voi, miten kauniit pikkuomput koristavatkaan siperianomenapuuta! Tämä on ihan oikea omenapuu, vaikka omenat näyttävätkin melkeinpä ruusunkiulukoilta.  Huikean hienolta tuntui kävellä oksien alla. 


Toinen yhtä loistava marraskuun puu kutsui jo kaukaa. Piti oikein lukea nimilapusta, mikä riemastuttava tuttavuus tämä oikein on. Laavapihlaja, jonka marjat loistavat kauas. Marjat eivät ole tertuissa, eikä lehdetkään näyttäneet pihlajan lehdiltä. Ihmeellistä, että linnut eivät ole syöneet näitä marjoja. Hmm, mahtuisiko tämä pihaani!


Laavapihlajan taakse ilmestyi traktori ja kauhakuormaja. Mukana ollut pikkuystäväni innostui rattaissaan tästä näystä oikein kovasti ja pöristeli sitten koko loppumatkan.
Kaisaniemen puutarhassa on remontti meneillään ja suurin osa alueista on suljettuna kesäkuuhun saakka. Sinne siirretään Kumpulasta kasveja ja perusparannetaan paikkoja.


Italianmunkinhuppu antaa väriä puutarhaan tähän muuten aika harmaaseen puutarhakauteen. Noita sipuleita täytyykin metsästää.


Maanpeittokasveista pongasin keltapeipin. Sen lehdistö on kaunis marraskuussakin. Sitä en tiedä, onko se ikivihreä.


Marraskuun mielenkiintoisin perenna oli melko matala hopeaikiviuhko. 
Puutarhaa kannattaa kehittää niin, että mielenkiintoa riittää kesän jälkeenkin. Sain ihan mukavasti ideoita ja myös mielenvirkistystä.