Kesän kynnyksellä

Kesän kynnyksellä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Todistetusti kevät


Pikkuisen on erimielisyyttä siitä, koska oikeasti kevät alkaa. Meillä se alkoi todistetusti tänään. Otin kuvan todistusaineistosta. Melkein pitää suurennuslasilla katsoa - mutta kyllä, siinä on lumikello. Tuo pikkuinen, suuri kevään ihme on ponnistanut kylmän maan ja hevoskastanjan lehtien lävitse valoon.
Tuossa rinteessä oli muutama muukin lumikellon alku näkyvissä.. Kyllä se tuntuu vaan joka vuosi niin hyvältä!


Olen ostanut pieniä sipulikasveja pitkin kevättä porstuaan, jotta olen saanut meille kevään tuntua. Tänään osa pääsi pihalle ruukkukuusien kaveriksi.


Pähkinäpensaat kukkivat.


Rhodoissa on jo pienet nuput näkösällä.


Hain kuusi uutta linnunpönttöä pihaan, kun mainostivat alle kympin kappaleelta. Kaikki ovat pikkulintujen pönttöjä. Tämän täytin puuhakkeella siinä toivossa, että töyhtötiainen siihen mieltyisi.


Kaikki järkevät puutarhurit alkavat nyt kylvää kesäkukkia, perennoja ja hyötykasveja esikasvatukseen. Kaikkein malttamattomimmat ovat jo kylväneet ikkunalaudat täyteen.


Mukavaa uutta kasvukautta kaikille!

torstai 2. maaliskuuta 2017

Tervetuloa kevät!


Vihdoinkin alkoi kevät!
Maaliskuu on kevään ensimmäinen kuukausi. Sen kunniaksi ostin ruokakaupasta itselleni tulppaaneja.


Sain jättipuskan tulppaaneja tyttäreltä aiemmin ja niitä riittikin sitten ympäri kotia sijoitettavaksi.


Muutama tulppaani piristää ikkunalaudan pelargoniapistokkaita.


Ikkunalaudat täyttyvät pikkuhiljaa kasvatusalustoista.


Retiisin versoja voi leikellä leivät päälle ja salaattiin.


Kevät ei tule ilman herkkiä helmililjoja.


Viimevuotiset siniset gloksiniat ovat alkaneet taas kasvaa. Ehkä ne ehtivät kukkaan tänä vuonna viime vuotta aiemmin.
Nyt on taas kasvava kuu, joten joka päivä menee multaan taas uusia siemeniä. Tänään piti tuoda sieltä ruokakaupasta taas pari kylvömultapussia lisää, kun pääsi eilen mullat loppumaan.
Mukavia kylvöpäiviä kaikille!