Kesän kynnyksellä

Kesän kynnyksellä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 7. lokakuuta 2010

Matkoilla

Terveiset Välimereltä, Rodokselta! Kotona ollaan taas.
Opas sanoi, että täällä on nyt ihana syksy. Minusta se kyllä näytti ja tuntui ihan kesältä. Bougainvilleatkin vielä ovat kukassa.
Yläkuvassa on nyt sitä välimerellistä puutarhatyyliä, joka tuntuu olevan ainakin Ruotsissa muotia.
Sieltä se sitten pikkuhiljaa rantautuu meillekin lahden ylitse.
 Kreikassa on ihanaa sen historia ja myytit. Tuossa yläkuvassa varmaankin Minotaurus. Oikeasti otin kuvan seinälautasesta vanhassa kaupungissa.
Rodoksen vanha kaupunki on kyllä ihan paras!
Siellä on viehättäviä ravintoloita. Niinkuin kalaravintola Nireas. Myytin mukaan sekin on saanut nimensä. Vanha merenjumala Nereus sai viisikymmentä kaunista tytärtä, joista yksi taisi olla Akilleuksen äiti.
                                                      
 Toinen mukava kohde saarella oli nunnaluostari. Se sijaitsi vuorenhuipulla, joka oli ihan rannassa.
Sieltä avautui mahtavat näköalat.... sitten, kun sinne oli päässyt. Onneksi kiipeäminen ei ollut nopeuskilpailu. Olisi muuten jäänyt näkemättä koko paikka.
Tsambikan ikoni oli viety kolmeen eri otteeseen luostarista Kyprokselle, mutta aina se oli jotenkin palautunut kotisaarelleen Rodokselle.

4 kommenttia:

  1. Voi kun tuli matkakuume, Kreikka/Rhodos on niin ihana paikka, ennen lapsia käytiin muutamaan otteeseen miehen kanssa siellä ja sitä ennen minä yksin pari kertaa, joten tuttuja ovat Rhohdoksen rannat.
    Kuule Irene, kyllä täällä alkaa kuulemma ensi viikolla melkein talvi, kun kuuntelin säätiedoitusta, onneksi olen huomenna kotona, niin saan viimeiset pihahommat valmiiksi ja talvetettaville varastoon tilaan.

    VastaaPoista
  2. Ihanan matkan olet tehnyt. Kreikassa en ole ikinä käynyt! Pitäisi varmaan käydä :)

    VastaaPoista
  3. Teillä on ollutkin onnistunut matka! Kauniita kuvia olet napsinut reissulta.

    VastaaPoista