Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


keskiviikko 3. elokuuta 2011

Lomaltapaluu

Pistäydyin pariin kertaan minilomilla heinäkuun lopulla tyttären tuuratessa Lohjalla. Ensin purjehduksella Helsingistä Naantaliin ystäväpariskunnan kanssa. Täytyy todeta, että Suomen saaristo on varmasti maailman kauneinta. Rannikko on niin saaristoinen ja karikkoinen ja matala, että on todella osattava navigoida. Samalla se on äärettömän kaunis vaihtelevine maisemineen.
Toinen minilomani suuntautui Pohjanmaalle äitini suvun kesäpaikalle. Sain viettää äidin kanssa muutaman päivän Alavudella Vetämäjärven lämpöisissä vesissä ja mäntykankaalla. Molemmat reissut olivat hyvin erilaisia, mutta päivät soljuivat lämpöisessä säässä ja rennoissa tunnelmissa luonnon keskellä. Pari pientä ukkoskuuroa vastaanotettiin heti naistenviikon jälken.
Vironperälle palatessa jännitti tietysti, miltä puutarhassa näyttää. Yleisnäkymä oli vehmas ja runsas ja myös ylikasvanutta näkymää osui silmiin. Mies toivottavasti haluaa viikatoida.
Rikkaruohojen kitkentää minulla taas riittää. Mutta parempi valita katseelleen suosiollisia näkymiä, niin pysyy mieli vielä levollisena.
Liljojen makea tuoksu täyttää jälleen ilman.
Vastaperustetun uuden ruusupenkkinin laidalla on salkoruusu avannut muutaman nupun.
Ihanaa olla taas kotona!

6 kommenttia:

  1. Kaunis ja rehevä taitaa puutarhasi olla vaikka olitkin lomalla. Saaristo on todella upea paikka. Itse olen varttunut täällä, ja kuitenkin näen aina uudelleen ja uudelleen kuinka kaunista täällä on. Tosella kaunis salkoruusu!! /Mimi

    VastaaPoista
  2. Irene, Suomen saaristoa ei voita mikään. Ja tosiaankin pitää osata navigoida etenkin Turun saaristossa. Olemme entisiä moottoriveneilijöitä, joten kokemusta on. Vene vielä niin suuri, että piti ottaa jokainen silta etukäteen selville kun muutimme tänne Päijäntelle, että mahdumme ali.

    Hurmaava, hurmaava on puutarhasi! Suuressa toivossa olen istuttanut tänä vuonna salkoruusua.

    VastaaPoista
  3. Leenan kanssa samaa mieltä, viime kesänä olimme saaristokierroksella ja SE oli aivan ihanaa, vielä kun säätkin olivat suosiollisia.Tänä kesänä olimme euroopassa ja en kyllä voi sanoa mitenkään nauttineeni, reissu oli mieheni "loma". Joskus sitä on vaan pakko suostua toisen ehdotuksiin.
    Oi miten kauniita liljoja, nyt olenkin monessa blogissa saanut katsella kauniita liljoja, ja olenkin päättänyt itse myös laittaa niitä enemmän.Mullahan oli niitä jossain vaiheessa paljon, mutta sitten niihin tuli liljakukkoja ja minä hermostuin ja nyhdin kaikki pois.
    :)
    Salkoruusut on ihania.Euroopassa niitä kasvaa joka puolella.

    Irenelle ihanaa elokuun alkua ja suloisia tummuvia öitä ja kynttilävaloa.

    VastaaPoista
  4. Mimi,hienoa, että osaat arvostaa asuinympäristösi kauneutta. Saaristo on kyllä huikean upeaa.

    Leena, te olette myös sitten "vesikansaa". Päijänne on myös suuri vesi ja kaunis. Olemme viettäneet ehkä noin kymmenen kesää Päijänteen rannalla, joten eteläinen osa on tullut tutuksi.

    Tuija, Euroopan loma kuullostaa eksoottiselta. Varmasti siinäkin oli hyvät puolensa. Tietysti sitä joutuu aina välillä vähän tasapainoilemaan siipan kanssa näissä lomanvietoissa.

    VastaaPoista
  5. Kuulostavat todella mukavilta lomamatkoilta, saaristo on niin kaunis.

    Komeaa kukkaloistoa siellä!

    VastaaPoista
  6. Turun saaristoa sanotaan mailman kauneimmaksi. Omin silmin olen nähnyt vain Ruotsin laivan kannelta. Mutta myös Kokkolan alueelta löytyy ihania saaria ja ne ovat lapsuuden maisemiani.Sinne kaipaan..
    Kaunista ja rehevää on puutarhassanne.
    Hyvää syyskesän hehkua.

    VastaaPoista