Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 28. marraskuuta 2011

Myrskyn jälkeen

Avaan oven ulos. Tajuan sadasosan sekunnin ajan, että jotakin outoa tässä näkymässä nyt on. Maisema pellolle näyttää avartuneen. Hahmotan samalla myös syyn.
Siinä se makaa pitkin pituuttaan - hopeapaju. Vanha hopeasalava, joka on ollut alapihan kaunistus.
Se on ollut harva latvustostaan jo jonkun kesän. Viime keväänä harkitsimme, että sahaisimme sen muutamasta metristä poikki, jonka jälkeen se kasvattaisi hopeisen tupsun itselleen. Loppukesästä ystävä mittaili sitä katseellaan ja sanoi, ettei siitä enää ole eläjäksi.
Suunnittelimme sen kaatamista kevääksi. Ongelmana oli vaan se, miten se saataisiin kaatumaan oikeaan suuntaan. Ettei se rojahda suoraan kasvihuoneen päälle tai istutettujen japaninpihlajien eikä viereisten syreenienkään. Oikeastaan itsekseen ilmestyneestä joku kolmesta tuomesta on varmaan  uhrattava.
No, se oli kaatunut suoraan oikeanpuoleisen tuomen päälle. Kiitos tuulen suunnan!
Hopeapajun juurelta versoo uusi pikkupuu. Se on huolehtinut jatkuvuudestaan.
Viime kesänä otin uudesta pikkupuusta ja viereisestä syreenistä muutaman yhteiskuvan. Ei hassumpaa!

6 kommenttia:

  1. No niin, luonto hoiti itse kaatotyön. Nyt vain siivous jää teille ;) Juuri vasta luin kiinalaisesta luontokäsityksestä, kuinka luonto kuulee mitä suunnitellaan ja sitten hoitaa usein sen itse. Puut kaatuvat, koirat ja kissat katoavat viimeiseen uneen johonkin jne...

    Leppoisaa adventin aikaa. Ei ole lumitöitäkään!:D

    VastaaPoista
  2. Maria, näin voi olla. Luontoäiti vastaanotti toiveemme ja toteutti sen puolestaan. Mies pilkoo mielellään viikonloppuna salavan, kun ei ole noita lumitöitäkään.
    Leppoisia päiviä myös sinne Vaahteramäkeen!

    VastaaPoista
  3. Itsellänikin on hopapajuja ja olen niistä tehtnyt "töpöjä" joidenka latvuksia leikkelen joka toinen vuosi, mutta nyt huomasin kun kävin katselemassa runkoja että taitaa olla tikka-hiiri tai jokin elukka joka on tehnyt rungon sisään kunnon kolon, nyt yritän seurailla josko onnistuisin näkemään mikä siellä asustaa :) muutoin ovatkin kauniita puita erillaisella lehtien värillään erottuvia kesä maisemassa :)

    Valoisaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
  4. Luonto hoitaa itse. Kiva nähdä, että siellä on jo pikkutaimi kasvamassa:)

    VastaaPoista
  5. Onneksi ei ollut kaatunut kasvihuoneen päälle.Hopeapaju on kaunis, oikeassa paikassa.

    VastaaPoista