Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 16. huhtikuuta 2012

Äiti, 80 vuotta


Vironperällä juhlittiin isosti viikonloppuna. Vietettiin äitini 80-vuotisjuhlia. Oikeasti äiti täytti 80 jo tammikuussa, mutta odotti tuolloin leikkaukseen pääsyä. Päätimme siirtää juhlat kevääseen, kun äiti on jo hyvää vauhtia toipumassa.


Piha täyttyi autoista. Pääosa vieraista saapui Etelä-Pohjanmaalta. Osa oli ajellut etelään jo edellisenä iltana ja jotkut vasta aamulla ruokittuaan ensin eläimet.



Olin pessyt ja puleerannut museotaloa viikon ja koristellut kukkasin sisältä ja ulkoa. Se virittää vieraatkin juhlatunnelmaan. Mukavaa oli nähdä vuosikymmenten jälkeen sukulaisia. Iloinen puheensorina ja naurunhelähdykset  täyttivät talon.


Sisareni lausui äidille Kahlil Gibranin runon.

              Kaikki luonnossa kertoo äidistä.
Aurinko on maan äiti, joka ravitsee sitä lämmöllä; 
se ei koskaan jätä maailmankaikkeutta yöllä ennen kuin
on nukuttanut maan meren lauluun ja lintujen ja purojen hymniin. 

            Ja tämä maa on puiden ja kukkien äiti. 
Se synnyttää ne, hoivaa niitä ja vierottaa ne itsestään.
          Kukista ja puista tulee kauniiden hedelmiensä
          ja siemeniensä ystävällisiä äitejä. 
Ja äiti, elämän esikuva, on ikuinen henki, täynnä kauneutta ja rakkautta. 
Samalla kun lämmin tunnelma täytti talon sisäpuolelta, ulkona sataa tihuutti. Sade kutisti pihan lumikasoja ja pehmitti peltoja.


Kemujen päätteeksi isäntä kävi vetämässä traktorilla pari autoa pellosta. Savipeltoon meillä uppoaa helposti auto jos toinenkin. Moni kyläläinen on aiemmin käynyt vetämässä entisen isännän traktoria kuiville samasta paikasta.

16 kommenttia:

  1. Kaunis runo ja ilmeisesti oikein onnistuneet juhlat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norppa, Kahlil Gibranin runot ovat hienoja. Tämä sopi hyvin tuohon tilaisuuteen. Sisareni osasi valita hyvin.

      Poista
  2. Vau,onnittelut äidillesi,tuo on sellainen kunnioitettava ikä:),kauniita kuvia sinulla,keväisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tansku, ihan kaikki eivät tuota ikää saavuta.
      Kevät rynnistää nyt vauhdilla meidän pihamaalle.

      Poista
  3. Kaikesta päätellen teillä oli upeat kestit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiviini, juhlat olivat ihanat. Olen iloinen, että järjestin ne äidilleni.

      Poista
  4. Kiitos Irene kuvista, näistä ja aikaisemmista.
    Ihanaa, että olet taas vaihtanut loppukuvan.
    Joutuu nimittäin aika-ajoin kurkaamaan onko kuva vaihtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, juu, huomasin, että blogikuvista täytyy nyt osa vaihtaa, kun olivat niin hyytävän kylmän näköisiä. Kevät saapuu meitin nurkille.

      Poista
  5. Herkän kaunis juhla<3
    lämpöiset onnittelut äidillesi!
    haliterkut
    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, juhlat olivat oikein onnistuneet.
      Kerron terveisesi äidilleni!

      Poista
  6. Onnittelut äidillesi! Kuvista päätellen upeat juhlat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kiitos onnitteluista - viedään perille.
      Juhlat olivat hauskat. Yksi vieras totesi, että on se niin mukavaa, kun on niin mukavia sukulaisia.

      Poista
  7. Hyvin valittu Gibranin teksti.

    Onnea äidille♥

    Oma äitini täyttää lokakuussa 85 vuotta. Hän sai minut hyvin aikuisena kuten minä oman tyttäreni.

    Liljakuva on todella kaunis.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kaunis postaus.<333

    Paljon onnea sekä sinulle että äidillesi ja kaikille hänen jälkeläisilleen.<333

    VastaaPoista