Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 17. toukokuuta 2012

Helatorstain kosteutta


Pimeys ja kosteus asettuivat meille eilen illalla myrskytuulen myötä. Tuuli on nyt laantunut. Lupasivat ukkosia yöksi, mutta rauhassa saatiin nukkua.


Maisema on harmaa. Pienen hetken aamulla sai olla ilman sadetta, mutta kosteus roikkui ilmassa.


Tulppaanit suojaavat kukintonsa suppuun.


Koiranhampaat nousevat maasta vahvalla rintamalla. Nuo pienet sipulikukat eivät ainakaan ole yhtään taantuneet viime vuodesta. Nyt ne kukkivat meillä toista kevättä. Olen oikein tyytyväinen niihin.


Kosteus on virittänyt luumupuuhun, Avaan, ensimmäiset nuput. Luumupuu hankittiin Viktorian kera Teutarin taimistolta muutava vuosi sitten. Ensimmäisenä kuumana kesänä Avan latva kuivui. Pelkäsimme, että menetämme sen. Mutta se virkosi. Vieressä rehottanut Viktoria sen sijaan kuoli viime keväänä. Sen juuresta nousee elämää. En tiedä onko se Viktoriaa itseänsä, vai onko se jotakin vähäpätöisempää jalostusalustaa.


Meidän avara peltomaisemamme on kääriytynyt harmaaseen sadeharsoon. Multakasa töröttää siinä vuorijalavan takana. Eikä se yhtään siitä pienene, kun emäntä istuu tietokeneella. Ylös, ulos ja multahommiin! Huomenna paistaa varmasti jo aurinko.

9 kommenttia:

  1. Kauniisti olet kukat kuvannut!

    Täälläkin on satanut eilisillasta lähtien.
    Luonto tykkää sateesta ja voi mieten kaunista kaikki nyt on..:)

    Mukavaa päivää mullan parissa sinulle...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, luonnolle sade tekee todella hyvää näin keväällä.
      Kasvit lykkäävät pituutta ihan silmissä.
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hinnonmäen keltainen, Koiranhammas on todella hauska kasvi. Sen lehdet tuovat mieleeni orkidean. Kukat ovat kauniit.

      Poista
  3. Meillä ei ole ollut sumua koko päivänä, on ollut lämmintä 25 astetta, ja aurinkoista;DDD

    Mutta tarvitseehan maa kosteutta kasvaakseen;))

    Oikein hyvää viikonloppua, Irene.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, taisivat luvatakin Itä-Suomeen lämpöisiä kelejä.
      Nauttikaa vaan siellä!
      Tänään on meillä ollut hyvä ilma noille raskaille puutarhatöille. Soraa ja multaa on kärrätty, kun rakennetaan keittiöpuutarhaa.

      Poista