Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 25. lokakuuta 2012

Ensimmäinen pakkasyö


Tänä vuonna ehdin varautua pakkaseen. Keräilin sisään viimeisiä kesäkukkia puutarhasta ennen hallaa. Kun tietää, että nämä ovat tämän kesän viimeiset kukat, niin niihin suhtautuu jotenkin erilailla kuin muihin kesäkimppuihin. Tunteeseen liittyy ihailun lisäksi myös haikeutta. Niitä arvostaa jotenkin enemmän, vaikka ne eivät kauneudessa vedä vertoja runsaille keskikesän kukkakimpuille.


Tämä pakkasyön tuleminen ei jäänyt minulta mitenkään kuulematta. Miehen sääasema huusi koko eilisillan hälytystä elohopean pudottua nollaan. Minun oli otettava paristot pois mokomasta vempeleestä, että sain sen vaiennettua.


Pieni jännitys kuitenkin oli aamulla, mitä kaikkea tuo hallatar sai aikaiseksi puutarhassa.


Kasvihuoneen ikkunat ja nurmi olivat  kuuran peitossa ja kaikki kukat olivat mennyttä.


Nyt siirryn minäkin seuraavaan vuodenaikaan ja sytytän lyhdyt kuistille ja terassille.


16 kommenttia:

  1. Täälläkin oli ensimmäinen pakkayö ja seuravakin yö painuu pakkaselle. Jo nyt -1.7 astetta...hrrr...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, no nyt vasta kylmä onkin. Ja meillä oikein satoi lumi yöllä maahan. Sitä en kuitenkaan vielä odottanut.

      Poista
  2. Oi miten kauniita kuvia. Ihailen etenkin valon siivilöimää kasvihuonekuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, itsekin ihastuin juuri tuohon näkyyn ja pakko oli kaivaa kamera esiin. Aurinko paistoi kasvihuoneen takaa upeasti.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hannele, haikeaa on heittää hyvästit valoisalle ja lämpöiselle ajalle ja valmistautua taas pitkään pimeään kauteen.

      Poista
  4. Miten taiteellinen onkaan tuo punainen pakkasen purema kukkanen, jota en tunnista.

    Kaunista Talven Aikaa, Talven Taikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena tuo punainen pakkasen purema kasvi on punarevonhäntä. Kasvatin niitä siemenestä keväällä aikamoisen määrän ja istutin kukkapenkkiin. Käsittämättömän olemattomasta ja hennosta versosta kasvaa järkyttävää kyytiä valtavan roteva ja viehkeä kesäkukka. Ymmärtääksen noita kasvaa Perussa luontaisesti. On toiselta nimeltään amarantti.

      Poista
  5. Meillä oli toinen pakkasyö;))

    Ja Onkamossa oli lunta maa valkoisena, lumi oli kuin perunaryynejä..;D

    Leppoisaa viikonloppua, Irene!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, viime yönä satoi meillekin ihan oikea ensilumi täydeksi yllätyksekseni. Tytär suunnitteli ajavansa tännne, mutta ei sitten kesärenkailla uskaltanutkaan lähteä liikkeelle.
      Saa nähdä uskaltavatko pojat lähteä tännepäin ajelemaan, koska talvirenkaat ovat täällä varastossa.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Näyttää todella kauniille.

    Meilläkin oli pakkasta ja nyt on lunta maassa. Ja minulla vielä kukkasipuleita istuttamatta. Talvi onnistui yllättämään minut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, ehdit vielä hyvin noiden sipuleiden kanssa. Väitän, että ensi viikolla ei ole lumesta enää tietoakaan.

      Poista
  7. Tänne Helsinkiin tuli yöllä lunta. Aamulla oli kylmää, liukasta ja valoisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kuulin aamulla tyttäreltä, että Helsinkiin satoi myös lumi. Ei sitten uskaltanut lähteä kesärenkaille tännepäin ajelemaan.

      Poista
  8. Jokunen päivä täälläkin jo ollut pakkasen puolella ja ensilumi maassa. Lyhtyjä olen poltellut jo elokuun pimenevistä illoista lähtien. Tunnelmallista :)

    VastaaPoista
  9. Huurteinen kasvihuone aamuauringossa näyttää todella kauniilta! Minunkin piti tänä aamuna turvautua bussiin - en uskaltanut lähteä töihin autolla, jossa on vielä kesärenkaat. Tällä kertaa talvi tosiaan yllätti.

    VastaaPoista