Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


perjantai 4. tammikuuta 2013

Puutarhamatkoille


Joulu viipyy vielä kodissamme. Mieli suuntaa jo uuden vuoden tuleviin tapahtumiin.

Pistäydyin Akateemisen kirjakaupan alessa. Viidenkymmenen prosentin alekirjoista hypistelin lähinnä puutarhakirjoja. Päädyin eurooppalaisten puutarhojen matkaoppaaseen: Gardens on Europe, A Taveller's Guide. Näin painavaa tietoa alle kuudellatoista eurolla!


Kirjan on kirjoittanut englantilainen ruusuihin erikoistunut Charles Quest-Ritson. Kaiken kaikkiaan kirjassa on esitelty lyhyesti yli 600 puutarhaa sijainteineen ja aukioloaikoineen. Kirja on niin suuri ja painava, että tuskin sitä voi matkoille ottaa mukaan. Mutta ennen matkalle lähtöä, siitä kannattaa valita itselle sopivat tutustumiskohteet. Ja nyt talvella onkin hyvää aikaa tutkia noita upeita puutarhoja ja haaveilla tulevista matkakohteista.
Iso-Britanniasta on kirjaan löytänyt 130 puutarhaa, Ranskasta 99, Saksasta 101, Italiasta 87 ja Skandinaviasta 23. Joistakin maista on esitelty ainoastaan yksi puutarha. Suomesta on mukaan päässyt Turun kasvitieteellinen puutarha, Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha ja Mustilan arboretum.


Huomasin, että muissakin blogeissa on nyt esillä puutarhamatka-asiaa.
Karoliinan puutarhassa on haaste kaikille matkailijoille. Sinne voi käydä lisäämässä oman blogitekstin puutarhamatkastaan. Hauska idea!
Sarin puutarhassa on esillä tulevan vuoden kotimaisia puutarhamessuja.
Sitten voikin alkaa täyttää uutta vuoden 2013 allakkaa!


15 kommenttia:

  1. Kummasti kevät ja kesä aalkaa mielessä siintää, heti joulun jälkeen...:)
    Päiväkin on pidentynyt jo huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, tuntuu, että päivät ovat jo pidempiä. On se ihmeellistä, että heti tammikuussa sisäinen puutarhuri herää jälleen. Siemenluetteloita olen myös hypistellyt.

      Poista
  2. Puutarhaihmiset alkavat jo nyt odottaa kevättä, niin se aika kuluu paljon nopeammin!:))

    Upeita puutarhoja riittää lähes joka maassa!<3
    Hyvää ja antoisaa matkailua ja vuotta 2013, Irene!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kyllä sitä päivän pidentymiseen liittää automaattisesti sen puutarhasta haavelun ja puutarhan suunnittelun. Minun matkoihini liittyy usein puutarha tavalla tai toisella.
      Jos olen miehen mukana ollut työmatkalla jossakin, hakeudun varmasti kaupungin puutarhaan.

      Poista
  3. Tänään ruokaostoksilla huomasin,että siemenpussukat olivat jo tulleet markettiinkin myyntiin;kyllä se kevät vaan sieltä tekee tuloaan.
    Loppukuusta minäkin virittelen kasviloistelamput kattoon ja aloittelen kylvämiset :)

    Tuollainen puutarhurin matkaopas täytyisi kyllä itsellekin hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, siemenluetteloita olen selaillut. Vielä en ole tilannut. Mutta jättiverbenan siemenet kyllä jo odottavat pussissaan. Tammikuun lopussa ne on saatava multaan.
      Sinulla on siis kasviloistelamput. Minä olen ihan luonnonvalon varassa toiminut.

      Poista
  4. Olen kyllä kohtuullisen innokas puutarhuri, mutta jostain syystä en ole koskaan intoutunut lähtemään puutarhamatkalle. Haluan joko kaupunkilomalle tai rannalle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, vaikka en varsinaisesti puutarhamatkalle ole lähtenyt, niin usein löydän kuitenkin tieni puutarhaan tai puistoon - kuitenkin paikkaan, jossa on istutuksia.
      Sinullakin on Helsingin kasvitieteellinen ihan vieressä, Liisankadun päässä, Kaisaniemessä. Oletko jo käynyt siellä?

      Poista
  5. Uskomattoman kauniita matkakohteita varmasti löytyisi moneen matkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, meneepä mihin tahansa, niin aina joku puutarha tai puisto löytyy takuuvarmasti. Nyt jos lähtee johonkin matkalle, niin kirjasta voi etukäteen tarkistaa kiinostavimmat puutarhat. Josko ehtisi jossakin raossa visiteeraamaan.

      Poista
  6. En ole vielä käynyt puutarhamatkoilla, mutta yleensä miehen kanssa reissatessa ollaan löydetty hautausmaa tai puisto koluttavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Scilla, juu kyllä puutarhaimmeinen aina löytää mielenkiintoisia paikkoja. Noita hautausmaita olen minäkin kolunnut ja kaupungin puistoista on kiva tutkia istutukset tarkemmin.

      Poista
  7. ...ja minä täällä juuri selaan kevään kirjakatalogeja: Puutarhakirjoja on jälleen luvassa;-)

    Valoa on jo enemmän...linnut pitävät eri ääniä kuin joulukuussa. En mitenkään kaipaa kesää, sillä alkukesä on minulle liian valoisa ja en nuku, mutta maaliskuuhun asti on ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ihanaa, että noita puutarhakirjoja on tulossa! Saaripalstan Sailakin jo kertoi, että keväällä on uutuus tulossa. Odotan innoissani.

      Hassua, miten erilaisia olemme. Minulle hullu huhtikuu on vuoden ykköskuukausi kaikessa raadollisessa voimassaan. Mutta olen minä oppinut pitämään talvestakin.

      Poista
  8. Ihana kirja, tykkään matkustella lukutuolissa.

    VastaaPoista