Kesän kynnyksellä

Kesän kynnyksellä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 28. helmikuuta 2013

Kevättä kuistille


Aurinko lämmittää niin vahvasti, että katolta valuu valtavia lumikuormia kovalla metelilä maahan. Se saa mielenkin keväiseksi. Nyt on raivattava edes osa talvisomisteista kuistilta ja osallistuttava kevään kutsuun.




Löysin miehen karsimia jäkälien peittämiä lehtikuusen oksia. Minusta ne ovat niin kauniita, että pääsivät koristamaan sisääntuloa.


Perunanarsisseja ja helmililjoja asettelin sinkkikoreihin ja hieman sisalia pehmikkeeksi. Nämä on kyllä yöksi nostettava eteiseen. Yöksi on luvassa kovia pakkasia.
Tulevan pääsiäisen kunniaksi asettelin jo muutamia munia sipulikasvien sekaan.



16 kommenttia:

  1. Ihanat asetelmat ja nuo munat ovat erityisen nättejä. Perunanarsissit ovat minun suosikkejani "pääsiäiskukiksi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olen aina kerännyt munia - erityisesti kivimunia. Niitä voi laittaa esille muulloinkin kuin pääsiäisenä.

      Poista
  2. Aivan ihania asetelmia. Voisin varmaan lopun iltaa tuijotella niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, asetelmia on mukava tehdä, tai vähän muokata. Niitä on minulla aina kuistilla ja terassilla. Pikkuhiljaa kun muuttaa niin ei tarvitse kerralla eri vuodenaikoina.

      Poista
  3. Onpa kaunista! Viikonlopuksi on hurjia pakkasia, mutta viiden päivän ennuste näyttäisi sen jälkeen taas lauhtuvan selvästi, vaikka ei ihan plussalle mutta kumminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, taidanpa käydä nostamassa vaihteeksi kukat sisälle. Hyvä muistutus!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Saraheinä, niin on keväistä, kuin on ollut täällä ilmatkin päivisin.

      Poista
  5. kauniita asetelmia! Lehtikuusen oksat ovat minunkin suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, lehtikuuset ovat kauniita. Mieheni käy aina minulta salaa sahaamassa alimmaisia oksia joka vuosi. Mutta taas löysin maasta nuokin oksat.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Irmastiina, kevät on ihanaa ja kaikki asiat, mitkä viittavatkin kevääseen, saavat hyvälle mielelle.

      Poista
  7. Kaunista ja keväistä! Hyvää viikonloppua, Irene!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kevät on kaunis. Sinulle ja perheellesi toivotan ihanaa viikonloppua!

      Poista
  8. Lehtikuusen oksat ovat myskin minun lemmikkejäni. Voi miten kauniit asetelmat. Aurinkoisia maaliskuun päiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa tuo valkoinen narsissi, jota minä ja puutarhurini emme suostu nimittämään perunanarsissiksi. Siinä on niin kaunis valkoinen, yksi valkoisen sadoista vivahteista.

    Kukkii muuten etupihan aurinkoisessa penkissäni kiitollisen vuosi vuoden jälkeen ja edes myyrät eivät koske. Lajiike on Winston Churchill.

    Aurinkoista sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista