Lumimaisemaa

Lumimaisemaa

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Hyötypuutarha-asiaa

Hyötypuutarhat ovat tämän ajan trendi.
Puutarha-alan ovat jo pitkään vallanneet pikkupuut, perennat ja kesäkukat. Hyötypuutarhat ovat nyt viemässä tilaa kukkasilta. Yhä useammat haluavat kasvattaa itse ruokansa ja yrttinsä monestakin syystä. Silloin voi olla varma ruoan alkuperästä ja puhtaudesta. Ruoan ekologinen jalanjälki jää pienemmäksi, kun sitä ei kuljeteta pitkiä matkoja. Lisäksi on mukava seurata kasvien kasvua ja nauttia lautaselta varmasti tuoretta ateriaa.
Ilmiö on laajentunut puutarhoista parvekkeille ja jopa suurten kaupunkien keskustaan. Eräs helsinkiläinen ravintola kasvatti osan tuotannostaan kattoterassilla. Nuoret helsinkiläiset kasvattavat laatikoissa ja viljelykasseissa vihanneksensa keskellä suurkaupunkia.

Hyötypuutarhojen ja laatikkoviljelmien innostuksen keskellä on hyvä saada asioista myös enemmän tietoa. Aktiivisen bloggarin, maisema-arkkitehti Saila Roution juuri ilmestynyt kirja "Puutarha laatikoissa" on todella ajankohtainen.


Kirjasta saa perustiedot erilaiseen kasvihuone-, kohopenkki-, laatikko-, astia- ja ruukkuviljelyyn. Laatikkoviljely kiinnostaa myös siksi, että enää ei haluta käyttää niin paljon aikaa rikkakasvuston  häätämiseen. Laatikkoviljely on helppoa.


Kirja on kuvitettu runsaasti. Kuva kertoo usein enemmän kuin moni sana. Se inspiroi itsekin kokeilemaan ja luomaan myös esteettisesti kauniita kasvatustiloja. Saila Routio vierailee muutamissa mielenkiintoisissa kohteissa, joista saadaan konkreettisia ja hyödyllisiä kokemuksia jaettavaksi.


Muutaman sivun verran on kerrottu ja kuvattu kirjailijan omasta Turun saariston puutarhasta.
Tästä kirjasta on minulle iloa pitkään.

Sitten vielä paikallisilmoitus tähän loppuun.
Toimin Lohjan seudun lähiruokayhdistyksessä. Yhdistyksemme järjestää infoillan hyötypuutarha-aiheesta Lohjan Marttojen tilassa. Alla tiedote ilmaistilaisuudesta. Tervetuloa!


16 kommenttia:

  1. Hyötypuutarha-aate herää juuri kun olen luopunut omasta kasvimaastani ja tehhnyt siitä hedelmäputarhan;) No, ovathan marjapensaat ja hedelmiä tarjoavat puutkin hyötypuutarhailua.

    ...mutta nurmikosta haluan eroon.

    Lähiruoka-ajattelu on tärkeä asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, mahtuuko nurmikollesi muutama kasvilaatikko?
      Marjat ja hedelmät ovat mitä mainiointa lähiruokaa.

      Poista
  2. Kiva, meillä toki paljon etanoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, etanat eivät kiivenneet laatikoihini viime kesänä. Toivottavasti eivät löydä sinne tulevinakaan kesinä.

      Poista
  3. Tuo hyötypuutarhailta olisi todella kiva! Harmi kun en silloin pääse mantereelle.
    Kiitos Irene kauniista sanoistasi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, hyötypuutarha-asiaa on hyvä herätellä nyt nuorempien ja urbanisoituneidenkin ihmisten elämään. Toki monelle maalla asujalle asia on ihan luonnollinen ja tuttu.
      Kirjasi on aarteeni.

      Poista
  4. Grow your own -aate on saanut paljon jalansijaa viime vuosina ja tuntuu, että erityisesti kaupunkioloissa oman ruoan kasvatus on noussut uuteen arvoonsa. Täällä maalla asian hienoutta ei olla ehkä nähty, kun se on niin itsestään selvää. Sailan kirja pureutuukin hyvään aiheeseen ja nostaa varmasti monen innostusta hyötyviljelyynkin. Minäkin toivon, että kasvimaani nousee uuteen kukoistukseen nyt, kun kaadoimme suuret kuuset pois varjostamasta ja vettä ja ravinteita rohmuamasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, sinä sen sanoit. Oman ruoan kasvattaminen on trendiasia erityisesti nuorten kaupunkilaisten keskuudessa. Heillä on paljon opittavaa asiasta. Kiinnostus ja oma motivaatio vievät kyllä asiaa eteenpäin. Sailan kirja antaa tietoa ja lisää inspiraatiota.

      Poista
  5. Kovasti odottelen,että saan Sailan kirjan käsiini. Olen jo monta vuotta kasvatellut laatikoissa vihannekseni,mutta aina sitä kaipaa uusia ideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, jos et sitä ehtinyt saada pääsiäisenpyhiksi käsiisi, arkena suuntaa kulkusi kirjastoon tai kirjakauppaan.

      Poista
  6. Minä joka kovasti vannotin, että tähän pihaan ei hyötypuutarhaa tule olen ihan lerpsahtanut ja vaan odotan että saan kaikkea hyvödyllistä maahan, marjapuskista ja vadelmista lähtien on istutettu kaikkea mahdollista ;) ja niin ihanaa poimia ja syödä omasta pihasta. HIh ja trendikästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, niin ne ajat muuttuvat. Minäkin olen monet vuodet keskittynyt perennojen istuttamiseen, mutta pikkuhiljaa ovat taas erilaiset marjapensaat, hedelmäpuut, yrtit ja vihannekset vallanneet tilaa.

      Poista
  7. Tuo kirja on saatava luettavaksi, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, hanki vaan se käsiisi. Siinä on paljon innostavaa luettavaa ja katseltavaa seuraavan kesän istutushommiin.

      Poista
  8. Ihanaa kun ihmiset ovat heränneet lähiruoka-ajattelulle ja hyötypuutarhoihin. Entisaikaan tuskin muita olikaan..;)))

    Minun osaltani työt ovat melkein taakse jäänyttä aikaa, mutta teen sen minkä jaksan...

    Mies on myös tullut iäkkääksi, kohta täyttyy 77v. Hänkään ei enää oikein jaksa.

    Oikein mukavaa tiistaipäivää sinulle, Irene!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, olet varmasti elänyt itse vahvasti nuo hyötypuutarha-ajat. Sitten valtasivat kukat tilan puutarhasa. Nyt taas halutaan itse viljellä oma ruoka tai edes osa siitä - vaikka yrtit, jos tila ei riitä muuhun.
      Laatikkoviljely ei ole niin raskasta kuin tuo perinteisempi maassa viljely.
      Leppoisia pääsiäispyhiä!

      Poista