Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulu tuli ja meni


Joulu on vietetty.


Kummallista, miten joulupukki ehti joka kotiin, vaikka matkaa ei liukastanut lumi tänä vuonna.


Pikkuprinsessoja vieraili aattona.


Istutin lahjaksi saamani jouluruusun. En malta odottaa sen kanssa kevääseen, kun maa ei ole vielä roudassa.

Löysin kaapin periltä keväisiä pikkusipuleita. Kaivoin ne metsään suuren kiven juureen.


Mies intoutui metsän perkuuseen, kun tänään ei satanut. Ja niin lämmintä, että heitti takinkin mättäälle.


En muista, että olisin koskaan istutellut vuoden viimeisenä viikkona. Kovin on syksyn näköistä. Lammessa ei ole edes jäätä.


27 kommenttia:

  1. Eipä tämä kovin talvelta ja joululta tunnu säitten puoleen. Kevättä minä jo odotan, vaan mahtaa sen tulo kestää, kun ei ole tullut talvikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, ei näytä talvelta vielä. Toissa vuonna talvi tuli vasta tammikuun puolen välin jälkeen. Sitä lunta kyllä riitti sitten koko kevääksi.

      Poista
  2. Heti huomenissa menen istuttamaan jouluruusuni ulos. En tiennytkään, että voi istuttaa niin kaunan, kuin ei ole routaa. Huomenna ajattelin myös hyasintit istuttaa ulos...:)
    Suloinen prinsessa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, en ole ollenkaan varma, että jouluruusuni selviää hengissä. Tämä on kokeilu. Se on ollut sisällä lämpimässä, joten toivon, että pakkaset eivät ihan heti ala.

      Poista
  3. Oi mikä rinsessa!

    Minäkin istutin jouluruusun marraskuussa, mutta nyt en enää tohdi vaan yritän viedä kevääseen. Magnolia lykkää silmuja;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuprinsessat ovat ihania. Tuo vaaleanpunainen "Prinsessa Ruususen tanssiaismekko" tuli joulumuorin kääröstä. Se piti heti pukea päälle.

      Pidän peukkuja jouluruusulleni. Toivottavasti magnoliasi ei vilustu. En ole käynyt tutkimassa omaani vielä.

      Poista
  4. Yllättävän leutoa kyllä on, mutta onhan näitä kait ennenkin ollut. Ihmismieli vaan unohtaa niin pian edellisten vuosien säätilan.
    Meillä oli edellinen täysin lumeton jouluaatto vuonna 2011, vaikka olis voinut vaikka vannoa, että lunta olisi ollut tuolloinkin.
    Mukavaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, en muista, että ihan näin lämmintä olisi ollut vuoden lopussa. Mutta mustia jouluja toki on ollut useinkin. Juu, muistan hyvinkin, että meilläkään ei ollut lunta pari joulua sitten, mutta tammikuusta kevääseen sai kyllä lumitöitä tehdä urakalla.
      Hauskaa Uutta Vuotta Sinulle!

      Poista
  5. Prinsessat on parhaat, meillä jo kolme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, luulin, että tiellä on yksi tai kaksi. Usein niitä on yksin kappalein kuvissasi.
      Pikkuprinsessat osaavat olla sitten suloisia!

      Poista
  6. Mustia ja lumettomia jouluja on ollut meidän leveysasteilla, mutta en muista näin lämmintä olleen. Hyvin voisi tehdä puutarhahommia, siivota perennojen varsia, kantata kukkapenkkejä ja haravoida. Mutta kun on niin kamalan pimeää koko ajan, päivä ei valkene juuri ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konnadonna, nyt onkin ollut niin harmaata ja sateista useimpina päivinä, että ei ole mieli tehnyt ulos. Tänään kuitenkin oli sateetonta, joten siellä viihtyi ihan pitkäänkin. Minua syyhyttää juurikin tuo haravointi.

      Poista
  7. Pian kai pääsisi nurmikkoakin leikkaamaan. Tästä tuli mieleeni se ensimmäinen joulu, jolloin me asuimme tyttären kanssa Lohjalla. Oli mustaa ja pimeää ja tytär moitti, miksi pitikin valita se ainoa paikkakunta Suomesta, jossa ei sinä jouluna ollut lunta. - Hyvää vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiviini, kyllä kait nurmikkoa voisi leikatakin, mutta on niin märkää, että meillä ainakin liukastelee pahasti. On nimittäin niin paljon rinteitä.
      Ei kait Lohja ollut Suomen ainoa paikkakunta, missä ei ollut lunta. Taisi olla tytöllä ikävä vaan vanhaa kotia.

      Poista
  8. Minäkin muistan hyvin toissa vuoden, tammikuussa kävin vielä juoksemassa lumettomassa Espoon keskuspuistossa. Sen jälkeen lunta tuli ihan hirmuisesti. Toivottavasti ei nyt käy samoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, toivon minäkin hieman hillitympää lumen tuloa. Mutta vielä siitä ei ole pelkoa. Tänäänkin paistaa aurinko niin kauniisti.

      Poista
  9. Aika outo aika istuttaa vielä kukkia ja kasveja maahan; toivotaan että ne selviytyvät hengissä kevääseen!

    Ihana pikkuprinsessa, onnea hänelle:)
    Oikein Hyvää Uutta Vuotta sinulle, Irene ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, täytyy myöntää etten aiemmin tällaisia istutuskokeiluja ole tehnyt. Ei sitä koskaan tiedä, miten käy. Ei meillepäin ole vieläkään pakkasia lupailtu, joten vielä näyttää ihan hyvältä.

      Pikkuprinsessa sairastaa nyt korvatulehdusta, mutta on jo parempaan suuntaan menossa.

      Sinulle Aili toivotan ilon ja onnen vuotta 2014!

      Poista
  10. Minä en ainakaan saanut jouluruusua selviämään sisällä talven yli, ulkona sillä on varmasti paremmat olosuhteet. Suloinen pikkuprinsessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, koskaan ei tiedä, miten kukan käy. Joskus sisällä kasvatettuna joko kastelee liikaa tai unohtaa kastella tai sitten on lomalla ja kukka "ei kestä eroa" (suom.huom. ei kukaan kastelemassa). Joten riskinsä on molemmissa tavoissa talvettaa.

      Poista
  11. Niin on syksyistä ja siemeniä täälläkin heitellään ulos multiin;niitä Vironperältäkin lähetettyjä :)

    Oikein hyvää uuttavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, on se ihmeellistä, että puutarhassa voi heitellä siemeniäkin vielä tammikuussa. Tämä on kirjoitettava puutarhurin muistiinpanoihin.

      Sinulle iloa ja onnea puutarhakesään 2014!

      Poista
  12. Meilläkin on maa ihan sula. Mietinkin ruusujen siirtoa, mutta miun tuurillani mää ne kuiteskiin tappaisin...

    Itsekin olin t-paidassa päivällä kuvaamassa pihalla paria juttua joista huomena blogissa enempi. =)


    Oikein onnellista alkanutta vuotta siulle ihana Irene ja kiitos kauniista toivotuksestasi. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Una, ruusujen siirto on kyllä iso homma, kun niissä on niin pitkät juuret. Itse en uskaltaisi moiseen hommaan. Vaikka puutarhureiden blogeista paljastuu nyt talvella vaikka minkälaista kesäajan askaretta. Tuntuvat useat todella innostuneen lämpöisistä keleistä.

      Poista
  13. Hyvää uutta vuotta! Kivasti näytti jouluruusu pärjäävän ulkona ja Vironperä näytti kauniilta, vaikka sää olikin harmaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, toivotaan, että jouluruusu pärjäilee. Vironperä on kaunis kuvattava säässä kuin säässä.
      Oikein suloista ja ihanaa alkanutta vuotta Sinulle!

      Poista