Peurat

Peurat

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Hortensioita ja aitaa


Lämmin jatkuu ja terassin pöydällä putsataan pähkinöitä. Upeaa puuhailla ulkona näillä kuivilla ja lämpöisillä ilmoilla.


Tänä syksynä tajusin, että pihaan pitää lisätä syksyllä kukkivia kasveja. Koska piha on suuri, on järkevämpää istuttaa pensaita kuin perennoja. Hortensiat ovat tähän sopivia. Ihan perussyyshortensia grandiflora on näyttävä ja kasvaa suureksi.


Valkeat kukat muuttuvat vaalean punaisiksi syksyn edetessä. Jos haluaa ruusunpunaisen hortensian, valinta on sitten Vanille Fraise.


Tumman punaisen ystävä ihastuu varmasti  'Wim's Red:iin'. Istutin sen kauniiseen saviruukkuun, mutta sille on jo tehty tilaa kukkapenkkiin.


Nykyisin saa myös pienikokoisia syyshortensioita. Istutin 'Bombshellin' kukkapenkin reunaan. Sillä oli niin painavat kukinnot, että se tarvitsi oman tuen itselleen. Näitä hortensioita on nyt ollut tarjolla naapurin Agrimarketissa edulliseen hintaan.


Rannassa kukki edelleen pallohortensia 'Annabelle'. Se on kukkinut todella pitkään. Se onkin hortensioiden hyvä puoli, että kukkia saa ihailla useamman viikon. Keväällä istutin muutaman verikonnantattaren hortensian viereen. Nautin niin paljon valkean ja tummanpunaisen liitosta.


Kukkavanat avautuvat alhaalta ylöspäin.


Rannassa kukkivat myös asterit, jotka siirsin ruukkuistutuksista maahan loppusyksystä.


Tästä näyttää tulleen tapa. Nykyisin istutan paljon perennoja ruukkuihin keväällä ja siirrän sitten syksyllä kukkapenkkeihin.


Jättiverbena on yksi lempikasveistani. Sitä löytyy kukkapenkeistä. Nämä yksilöt kuitenkin huojuvat autotallin seinustan kukkaruukkussa.


Mies rakentaa edelleen aitaa. Luulen, että tänään saavutettiin jonkinlainen etappi. Aitaa riittää jo 42 metriä. Saan taas uutta istutustilaa. Aidan viereen sopii hyvin syyshortensia, rhododendron ja atsalea.


Tähän pätkään on pujotettu tervaleppiä.

16 kommenttia:

  1. Irene, äitikin istutti Bobshellin kukkapenkin viereen;) Ja eutpihalle hän laittoi Vanille Freisen kuten minäkin.

    Tuo Wim's ed kuulostaa/näyttää vähän samalta kuin Early Sensation, johon luvataan ihan viininpunaista väriä.

    Grandiflorat voivat kasvaa tosi suuriksi. Meillä on kaksi yksilöä, jotka ovat noin 34 vuotta vanhoja ja ne alkavat olla jo kuin puita.

    Onpas jättiverbena kaunis!

    Aurinkoista tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinäkin siis olet hortensioiden ystävä. Early Sensationia en vielä tunne. Wimd's Redin kukinnot muuttuvat kuulemma koko ajan tummemman punaisiksi.
      34 vuotta on pitkä ikä hortensioille. Olet pitänyt niitä varmasti hyvin, kun ovat viihtyneet.
      Toivotan Sinulle lämmintä uutta syysviikkoa!

      Poista
  2. Ihana postaus, pidän niin kovin hortensioista, istutin tänä vuonna neljä uutta ihanuutta, mm. tuon Wim's Redin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, hortensiat ovat todelisia syyskasveja. Nyt kun niitä saa vaikka minkäkokoisina ja monissa väreissä, niin varmasti moneen paikkaan tulee niitä istutettua.
      Metsästän edelleen syyshortensiaa - ainakin edes yhtä, nyt sinne aidan seinustalle.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hannele, minunkin mielestäni aita on hieno. Mieheni on ihan helsinkiläinen ja opettelee näitä maalaishommia itse tekemällä. Aidasta näkee, mistä hän on aloittanut ja mitä hän on oppinut matkan varrella. Minusta se on ihan toimiva tapa tehdä.

      Poista
  4. Hortensiat ovat mainioita syyskukkia, kukkivat todella kauan ja vielä talvellakin niissä niissä ovat ne kuivuneet kukinnot jäljellä :)
    Talvetatko jättiverbenaa? Minulla kasvaa sitä nyt monessa paikassa, kun keväällä siemenet itivät niin hyvin ja taimia tuli vaikka kuinka paljon.
    -Marja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja, yleensä olen kasvattanut itse jättiverbenat siemenestä. Siemenet pitää kylvää jo viimeistään helmikuun alussa. Viime talvena talvetin kolme isoa yksilöä eteisessä. Se toimi myös. Samalla katkoin varsia ja laitoin vesilasiin juurtumaan. Kuvassa olevat yksilöt on saksittu keväällä ja laitettu vesilasin kautta kukkaruukkuun juurtumaan. Näin tuli lisää silmäniloa ruukkuunkin.

      Poista
  5. Hoetensiat ovat todella kauniita ja pitkään kukkivia. Ihanat värit

    VastaaPoista
  6. Sussi, olen ihan hortensia-friikki. Alkukesästä kukkii köynnöshortensia. Sen voi spotata tuosta oikean sivun uimalaiturikuvasta. Siinä se kiipeilee talon nurkalla.

    VastaaPoista
  7. Samaa mieltä hortensioista, ihania ovat ja tosiaan kukinta kestää ja kestää. Komeata aitaa tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konnadona, juu me tytöt istutetaan vaan hortensioita!
      Komiata aitaa pukkaa. Siitä vaan, antaa tulla.

      Poista
  8. Ihana yhdistelmä pallohortensia ja verikonnantatar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, huomaan, että olen pitkin kesää hehkuttanut valkoisen ja punaisen liittoa useiden eri perennojen kohdalla. Mutta, kun silmä lepää!

      Poista
  9. Minäkin aion istuttaa hortensioita mutten ihan vielä voi. Meidän koiranpentu luultavasti kaivaisi ne ylös :-D Mutta näyttejä nuo ovat!

    VastaaPoista
  10. Ansku, ihanaa, että sinulla on pieni koiranpentu. Koiranpentusi on varmasti niitä ykkösasioita elämässäsi juuri nyt. Kyllä nuo hortensiat ehtivät odottaa.

    VastaaPoista