Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


perjantai 9. tammikuuta 2015

Takkahuoneen remontti


Nonni, nyt on takkahuoneen remontti valmis. Tai ei nyt ihan kokonaan valmis, mutta siinä pisteessä, että voi aloittaa huonekalujen sisäänkannon.


Lattiaksi valittiin kuusilankkua. Se tuli Kyyjärven sahalta. Toimittaja valittiin sen perusteella, että se valmistaa päätypontattua lankkua ja toimitus saadaan pihaan nopeasti ja siihen aikaan, kun se on luvattu. Pasi Perälä hioi lankkulattian kahteen kertaan ja käsitteli Osmo Colorin valkealla öljyvahalla kolmeen kertaan. Kerrokset on vedetty todella ohuesti. Lattiapintaa on huoneessa 42 neliötä.
Rakastan tätä lattiaa. Se on upea - lisäksi arka ja liukas.


Huoneessa oli aiemmin uima-allas ja laattalattia. Tämän takia lattiassa oli kaatoa noin 7 senttiä. Lattiaa on jouduttu sen vuoksi nostamaan aika tavalla. Huoneeseen on sisäänkäynneistä nyt porras. Sitä vähän jännitettiin, miten se onnistuu. Olen ihan tyytyväinen Pasin ratkaisuihin.


Katto on raakalautaa, joka maalattiin kertaalleen valkoisella maalilla. Kattoon on upotettu muutamia valaisimia 60-luvun lopulla. Ne saavat jäädä, samoin kuin kohdevalokiskot.


Samaa aikakautta edustavat ikkunoiden yläpuolella olevat vanhat loisteputket. Ne vielä toimivat, joten saavat jäädä toistaiseksi.


Takka on 60-luvulle tyypillinen tiilinen avomalli. Siihen ollaan tilaamassa takkasydäntä, että sitä voitaisiin käyttää myös lämmönlähteenä. Nuohooja kävi sen jo tarkastamassa. En ole vielä kokeillut, millä saisin noet pois tiilistä. Onko kenelläkään jotakin hyvää konstia?
Peltisepällä on visuaalista silmää. Pidän hänen leikkaamansa takaneduspellin muodosta.
Palaan taas kertomaan, kun on tavarat saatu sisään.

12 kommenttia:

  1. On se vaan niin kiva kun loppu häämöttää ... Onneksi lkoon. Osmo Color on hieno ekologinen valinta. KUn se lanseerattiin Suomeen niin tyttäreni teki ruotsennokset esitteisiin. Hänen kummitätinsä miehen yritys. Sarbon Oy.

    VastaaPoista
  2. Titte, Osmo Color on minulle tuttu. Meillä on alatalossa lattiat myöskin kuusilankkua ja käsitelty Osmo Colorilla. Lattia on arka, tottakai. Emme kuitenkaan ole sitä mitenkään erityisesti varoneet. Minusta lattiassa saa näkyä elämän jäljet. Yritän tehdä valintoja myös ekologisista näkökulmista silloin kun se on mahdollista. Hyvä Sarbon Oy!

    VastaaPoista
  3. Kaunis lattia, voittaa mennentullen nuo laminaatit ja muut. Muutenkin tuo huone on viehättävä valoisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, pidän puulattioista. Käytännöllisyys voittaa aina silloin tällöin, joten laminaattia meillä löytyy keittiöstä, wc:stä ja porstuasta.

      Poista
  4. Upea lattia ja hienoa, että aikakauden yksityiskohdat saivat jäädä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi, tämä takkahuone saunoineen on oikeastaan rakennettu kokonaan 60-luvulla ja lisätty siirrettyyn hirsitaloon. Siinä katonharjakin on eri suuntaan kuin vanhassa hirsitalossa. Mutta sisällä on käytetty punatiiltä samoin kuin tuvassakin. Siksi noita ei oikein miellä eriparisiksi. Talossa löytyy kerroksia eri aikakausilta. Siksi en yritäkään tavoitella mitään "vanhaa ja puhdasoppista". Enemmänkin pyrin säästämään kaiken, joka on kunnossa. ja toimii.

      Poista
  5. Hyvälle näyttää ja tilaakin on ruhtinaallisen paljon! Kiva sisustus vaihe edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, tilaa on ryhtinaallisesti. Kun aloin tänään kantamaan sisään tuon tilan alkuperäisiä huonekaluja, niin tila täyttyykin yllättävän nopeasti. Nimittäin huonekalut on mitoitettu tilaan, joten ne ovat hervottoman suuria.

      Poista
  6. Upea lattia!

    Meillä on osmo colorilla käsitelty suurin osa huonekaluista ja mm. kylppärin kaapit, olen itse tehnyt työn yhtä luukuunottamatta. Puuvahattu on minusta kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, puuvahattu pinta on kaunis. Itse en uskaltaisi käydä vahaamaan näin suurta lattiaa. Onneksi on ammattilaisia. Huonekaluihin voisi uskaltaakin kokeilla, jos eivät ole liian arvokkaita. Nimittäin mieheni kokeili juuri vahata alatalon lattiaa. Susi tuli, meni höyläämiseksi.

      Poista
  7. Ihailen tuota avaraa tilaa. Joskus huomaan kaipaavani omaa entissen kotini isoa "salia"
    Puulattiat ovat mielestäni lattioiden aatelia. Silmälle kauniit, jalalle hyvät.

    VastaaPoista
  8. Aimarii, avara tila on ylellisyyttä. Luulen, että se katoaa, kun olen saanut huonekalut sisään. Ne ovat maxi-kokoa. En kuitenkaaan hanki mitään uutta. Täällä riittää tätä tavaraa.

    VastaaPoista