Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 9. huhtikuuta 2015

Kevättä ilmassa


Ylälammesta alkaa lähteä jäät. Telkkä- ja sinisorsapariskunta vierailevat ja ruokailevat vuoroin ylä- ja alalammessa. Pari kurkiauraa lensi tänään talon ylitse. Kurkien ääntely on minulle kevään alkusoitto.


Alalammessa ei ole enää jäitä ollenkaan. Tänään oli jo 11 astetta lämmintä.
Rannan ruttojuuret alkavat pintautua.


Ruttojuuret kukkivat heti huhtikuussa. Nyt erottaa hyvin nuo kasvit toisistaan kukinnoista. Kuukauden kuluttua on vaan samannnäköisiä jättilehtiä näkyvissä ja sitten kasveja ei enää tunnista.


Tämä on etelän ruttojuuri. Se viihtyy ehkä hieman kosteammissa oloissa kuin japanin ruttojuuri.


Japanin ruttojuuren kukinto on keltavihreä. Japanilaiset syövät näitä kukintoja juurikin näihin aikoihin, kun kukinto on vielä kiinteä. Tosin ne pitää ryöpätä, koska ne ovat vähän myrkyllisiä. Itse en ole uskaltautunut kokeilemaan.


Narsissit työntyvät valoon. Vielä ei ole kukkia näkyvissä.


Ensimmäiset krookukset kukkivat nyt meilläkin männyn juurella.


Syyssahramien lehtien keskeltä on noussut muutama kukka. Omituista.


Tähdikit ja laukat ovat jo hyvän matkaa työntäneet varttaan pintaan.


Yksittäiset idänsinililjat avautuvat talon perustusten lämpimässä kupeessa.


Viimevuotiset harjaneilikan siementaimet ovat selvinneet talvesta. Josko ne kukkisivat tänä kesänä.


Viime syksynä istutetuista lumikellon sipuleista ponnisti kaksi kukkaa mullan lävitse. Niistä se tuleva lumikellopuisto lähtee liikkeelle.


Yläpihan vaalea jouluruusu on selvinnyt koskemattomana toistaiseksi. Alapihalla kukat hävisivät parempiin suihin.

24 kommenttia:

  1. Onpa teillä jo keväistä...Tänään huomasin minäkin kyllä jo scillojen nuput ja esikot nousevat siellä täällä, mutta ei vielä oikein muuta. Paitsi se kesälumipisara, jonka tänään istutin vihdoin etupihalle kothaanm, jossa nousevat myöhemmin muscarit.

    Lumikellopuisto kuulostaa hienolta! Lumikellopuisto, Kuupuutarha, Japanilianen rinne, Valkoisten varjoliljojen polku, Lumipisaraniitty...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, eiköhän viikon päästä teilläkin ole siellä kevätkukkien karkelot.
      Sinä olet mestari keksimään toinen toistaan romanttisempia nimiä. Täytyykin ottaa joitakin noista käyttöön, hei!

      Poista
  2. Sieltä se kevät nyt tulee :). Ruttojuuri on minusta kaikkein kauneimmillaan juuri nuorena maasta pilkistävänä taimena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi, kyllä se taas sieltä tulee tänäkin vuonna. Mutta on se jokavuosi aina yhtä ihmeellinen ja vahva.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Maarit, kevätkuksa ovat juuri ihanimpia, kun niitä on saanut vartoa niin pitkään.

      Poista
  4. kevät:) Ruttojuuri on minustakin kaunis juuri tuossa vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, ruttojuuri on kaunis tässä vaiheessa ja on se kaunis, kun siinä on ne jättilehdet. Mutta elokuussa se onkin sitten surullinen näky, kun valtavat lehdet muuttuvat ruskeiksi.

      Poista
  5. Teillähän on kevät edennyt jo pitkälle! Meillä on vielä lunta ja jäätä, mutta pälvipaikoilla näkyy sipulikukkien päitä nousevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konnadonna, meillä on kevät ihanan pitkällä. Mutta kaikki on suhteellista, koska samalla paikkakunnalla monet ovat tätä paikkaa paljonkin varhaisempia.
      Kyllä se kevät koittaa sinnnekin tuota pikaa.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Irmastiina, niinpä. Tänäänkin paistaa kauniisti aurinko ja välillä ripsauttaa pikkusateen, joka vaan innostaa kaikkea kasvuun.

      Poista
  7. Kovin on keväisiä tunnelmia. Sinulla on paljon kevään kukkijoita puutarhassasi. Se jos mikä ilahduttaa, kun muuten on vielä maa talven jäljiltä.
    Noita molempia ruttojuuria oli myös ennen omassa puutarhassani ja näihin aikoihin alkoi olla polte pihatöihin. Nyt suunnittelen lunta kolaamaan, kun eilen satoi niin paljon taas uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, kun ruttojuuret alkavat nousta pintaan, niin polte puutarhatöihin nousee kummasti. Vanhana "puutarhurina" tietää myös kuinka paljon helpompaa on tehdä hommat tässä vaiheessa, kun maa on vielä kevätkostea.
      Toivottavasti et joudu enää montaa viikkoa kolaamaan!

      Poista
  8. Ihana kevät! Teilläpä kukkii jo vaikka mitä. Täällä vasta krookukset kukkivat sekä valkoinen jouluruusu juuri aukeaa. Enpä tiennyt että ruttojuuri kukkii! Tosi kauniit kukat siinäkin. Aurinkoista viikonloppua Vironperälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, no emme me paljonkaan edellä ole jos teilläkin jo krookukset kukkivat.
      Ruttojuuri on ihan mallikas kasvi jos on paljon tilaa ja sen saa pysymään sille varatulla tilalla.
      Aurinkoista viikkoa Sinulle!

      Poista
  9. Ihanaa kevättä Sinulla!
    Opin nyt, että vaaleanpunaiset pötkylät ovat ruttojuuria, en ole aiemmin tiennyt, vaikka niitä pihassani on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileija, kevät on ihanaa!
      Tuo etelän ruttojuuri on ihan luonnonvarainen kasvi. En edes tiedä, myydäänkö noita kumpaakaan taimistoilla. Ehkä japanin ruttojuurta myydään.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Hannele, täällä kukkii jo aika paljon. Mutta veikkaanpa, että sinun puutarhassasi kukkii jo paljon enemmän.

      Poista
  11. Kiitos keväisistä tuulahduksista puutarhassasi, Irene!
    OIkein hyvää huhtikuista viikkoa sinulle! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiva, kun jaksat vierailla ahkerasti.
      Toivon aurinkoa viikkoosi!

      Poista
  12. Hyvin on kevät edennyt näemmä Vironperällä. Syksyinen aherrus sipulikukkien istuttamisessa kyllä kannattaa :)

    VastaaPoista
  13. Niin ihania ja keväisiä kuvia!♡
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista