Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 17. elokuuta 2015

Saimaan isokoskelot ja kukkapareja


Missä onkaan ihanampaa kuin vesillä tällaisina hellepäivinä!
Saimaalla seurasimme isokoskeloperhettä samaan aikaan kun aurinko väritti punaisellaan taivaan ja veden.


Lämpöistä on myös kotipuutarhassa.
Elokuun lämmöstä huumaantuneena kuvaan nyt ainoastaan puutarhan viehkeitä pariskuntia.


Tässä pitkän liiton suhteessa ovat isojaloangervo ja puulilja. Tätä samaa värisävyä toistavaa pariskuntaa olen kuvannut aiemminkin.


Uudempaa liittoa edustavat valkoinen ranskan tulikukka ja 'Dark Diamond'- daalia. Tätä spontaania liittoa sitoo myös sama värisävy. Näitä siis en ole itse tietoisesti yhyttänyt.


Lila tarhaväriminttu 'Prairie Night' ja valkea sinipallo-ohdake hengailevat hauskasti yhdessä ja täydentävät mukavasti toisiaan. Ylpeänä tunnustan kasvattaneeni tuon valkean pallokasvin siemenestä.


Kaikkein uusin yhdistelmä, jonka tieten tahtoen olen saanut aikaan on tänä keväänä vierekkäin istutetut tummimman punaisista tummin 'Backstage'-daalia ja vaalea punanieluinen 'Sweet sugar candy'-tarhapäivänlilja.


Ihan pakko on myös kuvata jo pitkään kesällä heilastelleita valkeita harmaakäenkukkia ja harjaneilikoita. Molemmat kasvit ovat kaksivuotisia ja ihan itse kasvatettuja.


Sitten vielä mennään ihan eri värimaailmaan. Keltainen ranskan tulikukka tekee tuttavuutta oranssien syyshohdekukkien kanssa.
Ensi kerralla sitten kenties mielenkiintoisia sinkkuja - saa nähdä!

14 kommenttia:

  1. Viehättäviä pareja, varsinkin tuo puulilja ja jaloangervo miellyttävät silmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, puulilja ja jaloangervo yhdessä ovat jo useita vuosia jaksaneet ihastuttaa. Kumpikaan ei ole näyttänyt heikentymisen merkkejä.

      Poista
  2. Hih, melkoisen hurmaavia pariskuntia siellä teillä kasvaa<3 Ja kyllä ilmat ovat nyt tosiaan hellineet meitä, harmi vaan kun useimpien lomat ovat jo ohitse ja koululaisetkin jo joutuivat työnsä ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, hurahdin nyt elokuu helteissä näihin pariskuntiin.
      Helteet jatkuvat ja vaikka työt ovat alkaneet, niin näistä silti voivat kaikki nauttia.

      Poista
  3. Oi, miten mieltä piristäviä kuvia, ihania kukkia sinulla! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, tässä taidan olla vähän hempeällä ja romantisella mielellä liikkeellä.

      Poista
  4. Kauniita pareja! Onneksi vielä meilläkin jotain kukkii, vaikka monessa ne ovat jo lakastuneet.
    Viime viikolla kävin parissa ihanassa puutarhassa, joista kerron seuraavaksi. Nautitaan tästä upeasta elokuun säästä ja lomahetkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, täytyy myöntää, että parhain liosto puutarhassa on jo mennyt. Se kait on yleensä heinäkuussa. Mutta kyllä näitä syyskesän kukkijoitakin kuitenkin löytyy.
      Nautitaan nyt, vaikka työt ovatkin alkaneet. Kyllä näillä keleillä elämä on leppoisampaa.

      Poista
  5. Yllätys, yllätys, tykkään enite tuasta viimmeesestä. Ei oo mun lempifäriä, mutta son kuvana hyvän näkööne. Sinisenä pilikistävä taivas vastafärinä oranssille ja aurinkoone tulikukka. Iloonen kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, hyvä huomio, katsoin itsekin nyt nuo kuvat. Muissa kuvissa olen linssin kautta tähdännyt pelkästään kukkiin. Tuossa viimeisessä kuvassa näkyy myös muuta ympäristöä ja se on selvästi mielenkiintoisempaa.

      Poista
  6. Niin ihana sävymaailma kuvissasi.
    Valkoinen sinipallo-ohdake näyttää tosi hyvälle lilan värimintun kanssa! Ostin tuo samaista väriminttua, josko kaveriksi tuota? Ja kopioisin ideasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, tällä kertaa sävymaailma on hempeä, ei niin perinteinen elokuinen.
      Kopioi ihmeessä idea, jos siihen tykästyit. Kun istutin noita valkoisia sinipallo-ohdakkeita, en noita kavereita niin katsastellut. Tuo oli penkissä ainoa paikka, johon vielä jotakin mahtui.

      Poista