Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 19. lokakuuta 2015

Osa pelastui


Yöpakkaset yllättivät tänä vuonna. Aikaisempina vuosina yöpakkasia on ollut usein lokakuussa. Mutta en ole siitä juurikaan piitannut, koska pelargoniani ovat majailleet alatalon suojaisalla terassilla. Yleensä pakkasta on ollut yksi tai kaksi astetta, joten ne ovat selvinneet niistä loistavasti. Sen jälkeen on olut monta lämmintä viikkoa vielä edessäpäin ja kukista on saanut nauttia pitkälle syksyyn.


Tänä vuonna asiat olivatkin toisin.
Meillä oli kolme peräkkäistä yötä pakkasta ja lukemat putosivat sinne kahdeksan asteen tietämille.
Joten kaikki eivät selvinneet.


Ensimmäisen yön jälkeen turvaan pääsi valtavan suuressa ruukussa majaileva enkelipelargoniani. Se kukkii vieläkin ainoana pelargonioistani.


Punavaulat pääsivät myös turvaan. Pikkuruukut killuvat nyt porstuan katossa.


Tänään innostuin kantamaan ulkohuusin vierestä pesuastian alustan virkaa tekevät punaiset kaljakorit porstuaan pelargonioiden hyllyiksi.


Sinebrykoff myi 1970-luvulla puiset kaljakorinsa 50 pennillä. Korin sivuissa olevat koffin merkit peitettiin vihreällä maalilla ettei niitä palautettaisi. Palautuskoreista sai neljä markkaa. Silloisen poikaystäväni kaverit sisustivat opiskelijaboksinsa noilla laatikoilla. Sittemmin aloitimme yhteiselämän noiden laatikoiden keskellä ja maalasimme osan punaisiksi.


Innostuin samalla laittamaan porstuaa uuteen uskoon. Tuo pöllötaulu on anopin peruja. Sen on nikkaroinut Pentti Asikainen Mainos TV:n "Tänään kotona" -ohjelmassa vuonna 1979.


Sisareltani saamani viime vuoden joululahja sai kunniapaikan porstuan ovessa. Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin haluan ympärilleni vahvaa punaista väriä.

23 kommenttia:

  1. Saas nähdä miten saan talvetettua pelakuuni ensi talven, kun täällä uudessa kodissa ei niille ole oikein paikkaa. Yritän silti josko onnistuisi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, yrittänyttä ei laiteta! Kokeile edes!

      Poista
  2. Ihania muistoja! Minä istuin lapsena puisessa kalja/limsakorissa pihalla ja leikin, että se on avaruusraketti. Katselin hämärtyvän maiseman kuuta, Apollolento oli juuri meneillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, nämä puiset juomakorit kuuluvat näköjään niin monen ihmisen elämään.
      Mahtava avaruusseikkailu Sinulla - mielikuvituksesi oli jo tuolloin rikas.

      Poista
  3. Minäkin toin pelargonit turvaan mökiltä. Ne olivat siellä kuistilla, jossa lämpötila oli pysytetllyt juuri ja juuri plussan puolella. Nyt ne saavat valmistua vielä talveen parvekkeella, niin pitkään kuin pakkasettomia öitä vaan riittää.Kauniit asetelmat olet taas luonut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, sinäkin pelastat pelakuusi!
      Ja pidät niitä vielä parvekkeella. No, nyt on jo ihan lämpöisiä öitä. Tätä voi kyllä kestää pitkäänkin.

      Poista
  4. Hauska tarina koreilla. Minun pelakuitten pelastusoperaatio on vielä kesken, ei nyt oikein innosta kun joka talvi kuitenkin kuolevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, jos Sinulla on kokemusta siitä, että ne kuolevat talvella, niin sitä kokemusta ei varmaankaan halua enä uusia.

      Poista
  5. Onneksi osa eres selevis. Kestävät laatikot, taattua laatua ja nykyysinki nii in :) . Mulla on sisustukses voimakkahat färit, oli sitte mikä vuarenaika hyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, näin minäkin ajattelen. Hyvä, että edes osa selvisi. Noiden lisäksi minulla on ylätalon ikkunalaudalla vielä kaksi oikein vahvaa ja vanhaa pelakuuta, joista saa vaikka kuinka paljon pistokkaita.
      Nuo juomakorit vaan jaksaa innostaa ihmisiä edelleen. Meillä ne ovat olleet osa sisustusta aina. Alunperin ei muita kalusteita ollutkaan. No, se oli opiskelijaelämää se.

      Poista
  6. Hieno joululahja. Teilläpä on ollut kovia pakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, siskoni tietää, mistä minä pidän.
      Meillä on täällä harjun toisella puolella aina paljon kylmempi kuin Lohjan keskustassa. Aika alavaa on paikka, joten sekin tietää kylmempää ilmaa.

      Poista
  7. Hui ne pakkaset tosiaan olivat aika tujakat:( onneksi nyt on ollut lämpimämpää<3 Itse kerkisin kiikuttaa kaikki pelakat sisälle, ja nyt niitä onkin sitten ihan tungokseen asti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, juu yöpakkaset olivat armottomia. Nyt sitten nautitaan, toivottavasti pitkään, näistä lämpöisistä ja kauniista päivistä.
      Sinä osasit hyvin ennakoida!

      Poista
  8. Minä kokeilen eka kertaa pelaguiden talvetusta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, toivon sinun pelakuillesi onnistunutta talvea!

      Poista
  9. Mun kaikki pihapelargonit paleltui lomamme aikana, mutta sisällä kukkii vielä muutama. Olen kyllä aika tumpelo niiden kanssa ja yleensä ne kuolee talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, taisi olla aika surkea näky tuo puutarhanne, kun Ranskan kamaralta kotiin asti pääsitte.
      Onneksi Sinulla oli sisätiloissa vielä jokunen. Eiköhän ne selviä!

      Poista
  10. Irene, olet viherpeukalo 'henkeen ja vereen' asti..;)
    Mukavaa viikkoa sinulle! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, taidan olla, vaikkakin kovapäinen sellainen.
      Aurinkoisia päiviä toivon viikkoosi!

      Poista
  11. Meillä vei pakkanen kaiken mitä vietävissä oli. orvokkeja siellä vielä kukkii ja sitkeästi syysasteri yrittää avata kukkiaan vaikka pakkasten jälkeen näytti että menneitä ovat nekin.
    Nuo puiset kaljakorit on kestäviä kukkien hyllyina ja monessa muussakin käytössä.
    Oikein hyvää lokakuun loppupäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, teilläkin on ollut sitten kunnon pakkaset. Ei meilläkään mikään oikein selvinnyt noista yöpakkasista.
      Vanhat puiset juomakorit ovat palvelleet monessa vuosikymmenten saatossa.
      Lempeitä päiviä toivottelen Sinulle!

      Poista
  12. Minulla ei ole kovinkaan viileää paikkaa talvettaa pelakuita, ajattelin kokeilla tuolla eteisessä. Valoa sillä olisi, mutta meillä ei ole välioveja, jotta tilan voisi pitää viileämpänä kuin tuvan.. Itse ehkä haluaisin laittaa oven siien, muttei isäntä oikein innostu siitä ;)

    VastaaPoista