Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


perjantai 9. lokakuuta 2015

Taas haaste


Bloggaajilla on nyt kesän jälkeen laarit täynnä energiaa. Tunnustuksia ja haasteita pukkaa harva se viikko. 


Tuulikki haastoi minut Kukkia ja koukeroita -blogissaan Liebster Awardilla.
Kiitos Tuulikille!

Kysymykset tulevat tässä:
1.Onko blogisi muuttunut alkuajoista. Jos on niin miten?
Kävin kurkistamassa noita ensimmäisiä postauksia vuodelta 2010. Ensimmäinen huomio oli, että kuvat olivat pieniä. Toinen huomio oli, että kirjoitin silloin enemmän tapahtumista ja ulkomaanmatkoistani. Sittemmin olen keskittynyt enemmän pihaan ja puutarhaan. Mutta huomaan myös toistavani itseäni.


Toisaalta, voisiko ulkomaisista puutarhoista olla liikaa postauksia? Kuva on otettu naapurimaasta, Sofierosta,  parin syksyn takaa.

2. Mitä piirteitä arvoistat muiden blogeissa.
Arvostan omaleimaisuutta. Se näyttäytyy eri blogeissa eri tavoin. Jotkut ovat paneutuneet lähes tutkijanomaisesti eri kasvillajeihin. Toiset ottavat järjettömän kauniita kuvia. Osa bloggaajista kertoo mukaansatempaavia tarinoita. Muutamat bloggarit havainnoivat arkea tarkasti ja humoristisesti.

3. Suositko suomalaista?
Enimmäkseen seuraan suomalaisia blogeja. Mutta seuraan myös naapureita. Tosin itänaapurista en ole yhtään blogia löytänyt. En kyllä osaa kieltäkään. Voisihan sitä talven pimeinä iltoina surffailla enemmänkin noita ulkomaan blogeja.

4. Suurin muutos elämässäsi?
Mitään suurta draamaa ei ole tapahtunut elämässäni. Suurinta muutosta en osaa nimetä. Kun pitää pientä jatkuvaa muutosta arjessaan, niin ei tarvitse tehdä kerralla mitään suurta.
Laskin huvikseni, että olen asunut 12 eri kodissa. Kaikki ovat olleet Etelä-Suomessa, suurin osa pääkaupunkiseudulla.


5. Millainen on unelmakotisi?
Unelmakotini on kotini, jossa tunnen oloni rakastetuksi.


Kodissa on hassunhauskoja esineitä ja paljon kukkia.



6. Mitä et voi sietää?
En voi sietää kylmyyttä.




7. Lempiherkkusi?
Ruoka, joka on tehty konstailemattomista ja tuoreista raaka-aineista. Pidän kasviksista ja salaateista.


8. Millaisissa tilanteissa olet parhaimmillasi?
Projekteissa, joista inspiroidun ja innostun.



9. Mikä musiikkikappale sopii parhaiten tämän hetkiseen elämääsi ja tunnelmiisi?
Haloo Helsingin Kuussa tuulee.


Kuuntele se alla olevan linkin kautta. Alussa olevan vaihtuvan mainoksen voi ohittaa.

https://www.youtube.com/watch?v=cwBi91muvVg


10. Auringonnousu vai auringonlasku?
Kotona auringonnousu ja matkoilla auringonlasku.



11. Mitä haluaisit toivottaa lukijoillesi?
Kaunista ja lämmintä syksyä!


Nyt en taida enää jatkaa tätä haastetta.

15 kommenttia:

  1. niin, mulla menny puutarhasta enemmän kirjoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, aloitit siis puutarhabloggaajana ja nyttemmin olet siirtynyt enempi bloggaamaan kirjoista. Hmmm, kirjoista en ole itse tainnut montakaan postausta tehdä. No, jokunen juttu on kyllä puutarhakirjoista.

      Poista
  2. Juu, haasteita on taas liikkeellä! Tajusin, että olen unohtanut vastata viimeisten parin kuukauden (tai enemmänkin?) aikana lähetettyihin haasteisiin. Ensin ne jäävät siksi, kun on kaikenlaista muuta asiaa, sitten siksi, että ne unohtaa. Toivottavasti kukaan ei loukkaannu tällaisesta!
    Saman huomion muuten minäkin tein tässä hiljattain, olipa vanhimmat kuvat omassakin blogissani pieniä! Ja jutut erilaisia. Kaikenlaista pohdintaa oli mulla taas silloin enemmän, nyt vain kerron kaikesta mitä teen. Onkohan elämä muuttunut henkisestä suorittamiseksi ;-D
    Ihana tuo syyskuva puutarhasta, niin herkullisen värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, en usko, että kukaan loukkaantuu, kun sanot suoraan tuon asian, miksi et ole haasterisiin vastannut. Mielestäni vuosien varrella olet kuitenkin ollut esimerkillinen tuossakin asiassa.
      Luulenpa, että tuo onkin varsin luonnollinen suunta. Ensin funtsitaan, tehdään arvovalintoja ja kun suunta on selvä, niin tartutaan toimeen. Toki pientä väliarviota tekemisistä voi pitää matkan varrella. Pääasia, että energia kuitenkin kulkee käsiin asti. Kunhan ei ihan joka päivä pelkästään suorita. Fiilistely on myös yksi elämisen suola.

      Poista
  3. Todella kivat vastaukset!

    Silloin bloggerin alkuaikoina kuvakoko oli paljon nykyistä pienempi, minullakin kuvien suhteen on sama juttu. Paljon on blogimaailma vuosien varrella muuttunut ja kehittynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kaikki muuttuu nykyisin niin vauhdilla, että ihme olisi jos se ei näkyisi myös blogimaailmassa. Mutta onko suunta siis se, että kuvat vievät yhä enemmän tilaa sanoilta!

      Poista
  4. Olipa kiva kun otit haasteen vastaan - ja ihan mielettömän ihania kuvia olit postaukseen laittanut!
    Tosi mukavat vastaukset olit saanut aikaiseks :)
    Kaunista ja lämmintä syksyn jatkoa sinullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulikki, kaikki postauksen kuvat ovat arkistoistani ja osa näkynyt aiemmin blogissakin. Yleensä postauksessani on ihan tuoreet kuvat. Mutta nämä haasteet ovatkin sitten asia erikseen - näköjään.

      Poista
  5. Haasteita on todellakin liikkeellä. Sain jo neljännen. Pyrin tavalla tai toisella niihin vastaamaan. Sinunkin aiemmin esittämiisi kysymyksiin vastasin, tosin en aivan kaikkiin.
    Sinun blogisi olen löytänyt vasta tässä piha- ja puutarhavaiheessa. Ihastuin samalla myös.
    Kiitos, toivotan sinulle samoin kaunista ja lämmintä syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, kiva, kun kuitenkin vastailit, vaikka kysymykseni taisivat olla vähän hankalia sinulle. Sinun puutarhasi ei ole mikään pihapahanen vaan koko Lapin Luonto.

      Poista
  6. Kauniita kuvia ja mukavia vastauksia. Samoin minulla alussa blogin kuvat olivat pieniä ja blogi ylipäätään haki pitkään muotoaan. Luultavasti se elää jatkossakin.
    Syyssäät ovat olleet kerrassaan upeat. Viime päivinä hiukan kylmää, mutta ei se liiemmin haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, blogit kait aina lähtevät hitaanlaisesti liikkeelle. Kait se on sama asia aina kaiken uuden kanssa. Mutta sitkeys palkitaan!

      Poista
  7. Kivaa lukea vastauksiasi. Hyvää ja raikasta syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, mukavaa, jos tykkäsit lukea vastauksia.
      Itsekin toivon raikasta syksyä, mutta vähän vähemmän yöpakkasia, please!

      Poista
  8. Olipas mukavia vastauksia!
    ja ihania kuvia myös:)

    VastaaPoista