Lumimaisemaa

Lumimaisemaa

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 30. marraskuuta 2015

Blogini tarina



Sain tämän haasteen Pohjanmaalta Eevireginalta Jokirannassa-blogista.

                          Vironperän ruokasalin sininen ikkuna


BLOGINI LÄHTÖKOHDAT
Blogini käynnistyi huhtikuussa 2010. Se on siis 5-vuotias. Ei kovin vanha, vaikka minusta tuntuu, että olen kirjoittanut sitä ikuisuuden. Olin lukenut tuolloin muutamia blogeja ja olin kovin viehättynyt niistä. Halusin sitten itsekin perustaa oman. Aiheeksi valitsin Vironperän. Toimin tuolloin Vironperän oppaana aina puolet vuodesta. Sitä ennen olimme viettäneet kesiä alatalossa jo 80-90 -luvun taitteesta asti, joten paikkaan oli vahvat tunnesiteet.
Alun perin Vironperä on ollut valtioneuvos Johannes Virolaisen koti.



Vironperästä tehtiin museo Johanneksen kuoltua. Hänen vaimonsa Kyllikki, joka on anoppini, asui vielä Vironperällä kun museotoimintaa alettiin pyörittää. Hän kuoli vuosi ennen blogini aloittamista. Tämän jälkeen Vironperä rakennuksineen on ollut perheemme hoidossa.
Yllä oleva valokuva on Kyllikin ja Johanneksen hääpäivänä otettu eli 16.5.1981.

                         
Tämän kuvan Vironlaisen pariskunnasta on ottanut Pertti Salolainen yhteiseltä Marokon matkalta vuonna 1982.

BLOGIN KEHITYKSESTÄ
Alussa kirjoittelin enemmän Vironperän tapahtumista ja museotoiminnasta. Pikkuhiljaa olen kirjoittanut enemmän ja enemmän myös puutarhasta, joka on intohimoni. En kuitenkaan ole halunnut rajata tiukasti juttuja pelkästään kasveihin. Olen kertonut myös itseäni kiinnostavista asioista kuten matkoistani. Nyttemmin kirjoitan blogiin enää puutarhamatkoista, en muista.


Vironperän museo sulki ovensa 12:n vuoden jälkeen viime vuonna. Pikkuhiljaa puramme museota ja järjestelemme  sitä perheemme käyttöön. Työ etenee kuitenkin todella hitaasti, koska useimmiten valitsen mieluummin ulkona työskentelyn. Talo on aivan täynnä tavaraa ja jokaisen esineen kohdalla pitää päättää, mitä teemme juuri tälle. Usein olemme eri mieltä asiasta mieheni kanssa ja asiaa pitää työstää pitkäänkin enenkuin yhteinen näkemys löytyy. Tavaraa on viety kaatopaikalle, osa siirretään navettaan ja osa ylätalon sivukkaisiin tai komeroihin. Osa kierrätetään alatoon. Näitä perkauskierroksia tulee olemaan useampia. Ja sitä mukaa, kun saamme taloa tyhjennettyä, lapset kantavat tavaraa sisään toisesta päästä. He tyhjentävät omia kotejaan omien lastensa tavaroiden tieltä. "Horror vacumi ensis" - "Tyhjä tila täyttyy".


Haasteen saa napata se, joka tuntee siihen itse vetoa.

28 kommenttia:

  1. SIinä teillä onkin puuhaa...siis tyhjentäisessä..:) Olen joskus mitettinytkin, että parhaan emännän on Vironperä saanut.... emännän, joka rakastaa purtarhaa....ja oletettavasti kaikkea vanhaa ja kaunista..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, tyhjentämistä siis riittää. Pidän vanhasta ja kauniista, mutta pidän myös uudesta. Uutta tänne ei kannata hankkia, kun tavaraa on jo ennestäänkin.

      Poista
  2. Kiinnostavaa lukea blogisi alkamisesta. Onko tuossa ensimmäisessä kuvassa lampi, joki vai järvi? Yllätyin että noin lähellä taloa on vettä!
    Kaunis kuva laventelista. Meillä se on aina vain yhden kesän kukkija.
    Muistan miten kerran nuoruudessani näin tyylikkään Kyllikki Virolaisen Helsingin rautatieasemalla. Hän kurvasi sinne parkkiin autollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, vastasin haasteeseesi, vaikka vähän kestikin. Talon takana on ylälampi. Tuon viimeisen kuvan ikkunan vieressä on ovi, josta käydään laiturille.
      Meillä laventeli on kukkinut jo monta vuotta. Tuohon olen kantanut hiekkaa tuonne laventelien alle. Ne eivät viihtyisi oikein savisessa maassa.

      Poista
  3. Blogitarinaasi oli kiva lukea, myös mukava, kun kerroit millä tavoin olet olen päätynyt Vironperän emännäksi.
    Olen huomannut sen ajan kun olen blogiasi seurannut, miten suuri sydämenasia puutarha on sinulle. Kylä siellä kukoistaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, en muista olenko joskus aiemmmin kertonut näitä sukulaisuussuhteita, mutta tässä se nyt kävi päinsä luontevasti.
      Puutarhassa kukoistaa aina välillä joku paikka. Joku paikka onkin sitten rempallaan. Pijha on suuri enkä kiihkeimpään kasvuaikaan aina ehti perässä.

      Poista
  4. Elämän kiertokulkua. Roudataan tavaraa paikasta toiseen, ja aina sille jokin kolo ja käyttö löytyy. Mielenkiintoinen tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, juurikin niin, elämän kiertokulkua tämä on. Nyt se tuntuu olevan niin järkyttävän konkreettista.

      Poista
  5. Kumpi säilyttääs ja kumpi heittääs pois? Meillä isäntä haluaas heittää kaikki "turhat" nii kauvas ku pippuri kasvaa ja mä oon kuulemma hamstraaja, mutta eihän sitä koskaa tiärä..... Siälä on varmasti palio oikeen aarteeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, meillä kylläkin isäntä haluaisi säilyttää kaikki niillä sijoillaan. Minä ahdistun helposti liiasta tavaramäärästä, enkä haluaisi asua museossa. Aarteita on varmaankin. Mitä se nyt itse kullekin sitten onkaan. Tosin isäntä vähentäisi kukkia radikaalisti. Minä taas kannan niitä lisää sisälle.

      Poista
  6. On varmaan mielenkiintoista asua osana kulttuuriympäristöä ja historiaa, mutta on siinä haasteensakin. Meidän taloon tavaraa on kertynyt oman historiamme aikana, eikä se ole paljon. Silti välillä mietin, että voi meidän jälkikasvuparkaa, kun saa kaiken joskus setviä.
    Ihana tuo sinisten lasiesineiden kokoelma. Parhaimmillaan juuri ikkunan edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, monia mieleenpainuvia hetkiä on vietetty ylätalossa vielä Kyllikin ja Johanneksen eläessä. Talo liittyy niin vahvasti muistoissani heihin, että purkaminen ei ole helppoa.
      Jälkikasvu saa sitten siivota edellisen sukupolven hankinnat, mutta saavat myös nauttia edellisten ponnistuksista.

      Poista
  7. Olipa mielenkiintoista! Minä kun en ole ihan tuota viittä vuotta ollut lukijanasi, niin en ollenkaan tiennyt Vironperänne historiasta. Nyt oli mielenkiintoista kuulla siitä ja uskon, että tulevat postaukset asettuvat kivasti tähän kontekstiin mielessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi, moni ei varmaankaan tiennyt tätä historiaa, joten varmaan ihan hyvä tätä välillä kirjoittaa auki.

      Poista
  8. Hyvin kerroti blogisi tarinan vironperään liittyen. Mukavia muuttovaiheita sinne!

    VastaaPoista
  9. Menneen purkaminen ei ole helppo tehtävä.

    Emme itse voineet ottaa isäni kuoleman jälkeen kaikkea hänelle kuuluneita tavaroita, joten niistä rakkaimpia laitettiin suvussa eteenpäin.Minulle tuli liikutuksesta itku, kun näin isälleni kuuluneen taulun ja kaapin ja mieheni sisaren kodissa, tuli niin voimakkasti isä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, menneen purkaminen ei todellakaan ole helppoa.
      Hienoa, että suvusta löytyy henkilöitä, jotka haluavat isäsi jälkeenjääneitä tavaroita kotiinsa. Nykyisin kaupunkiasunnot tuntuvat olevan aika pieniä ja monet ihmiset pitävät väljyydestä. Kyllä näihin lapsuudenkodin tavaroihin on paljon tunteita sitoutunut.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Hannele, siniset lasiesineet ovat kivoja minustakin. Ne saavat jäädä paikoilleen.

      Poista
  11. Olen käynyt retkellä Vironperällä ja olit ihana opas ja kerroit niin mielenkiintoisesti Vironperän historiasta, upeata että ehdin käydä siellä. Olen mielenkiinnolla seurannut blogiasi, itsekin olen intohimoinen puutarhaihminen. Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle Sinulle ja perheellesi! T. Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, en nyt kyllä ihan osaa yhdistää kasvojasi Vironperän kävijöihin. Minusta tuntuu hyvältä saada näin kaunista palautetta. Miksi et perustaisi sinäkin puutarhablogia jos olet intohimoinen puutarhaihminen! Toivon runsasta ja iloista puutarhavuotta Sinulle!

      Poista
  12. Surullista, että Jussin ja Kyllin lämmin avoimuus on nyt mennyttä. Mie vaa sanon et voi voi. Olispa jääny Kyllin keräilyaarteet ja Jussin kokoelmat vaa museon muotoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, rakkaista ihmisistä luopuminen on surullista.
      Johanneksen toivomus oli, että Vironperällä pyöritetään jonkin aikaa museota ja sen jälkeen otetaan käyttöön omaksi kodiksi. Kunnioitamme hänen toivettaan.

      Poista