Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Jouluvalmisteluja


Joulukuusi on valittu ja haettu. Tänä vuonna joulupuu on serbiankuusi, jossa on hopeanhohtoiset oksien alapuolet. Ikinä aikaisemmin joulupuuta meillä ei ole haettu näin aikaisin. Useimmiten se on koristeltu vasta aattona.


Nyt meillä on jo joulukuusi koristeltuna. Koristelaatikosta löytyi vaikka minkälaisia joulukoristeita eri vuosikymmeniltä.


Linnuille on viety murkinaa, vaikka pakkasjoulua ei tästä joulusta näytä tulevan.


Terassi on koristeltu hyvissä ajoin. Pikkukuusia istutettiin useampaan ruukkuun. Keväällä ne pääsevät takaisin ulkomultiin vaikkakin eri paikkaan, mistä haettiin.


Joulupipareissa seikkailevat tänä jouluna muumit. Pikkumyy sai punaiset hiukset.


Olisin toivonut, että kaikki jouluhiiret olisivat jääneet ulkotiloihin. Ainakin yksi oli eksynyt samaan komeroon joululahjojen kanssa ja pari pakettia oli syöty lahjakelvottomiksi. Onneksi on vielä aikaa aattoon.
Mukavia joulunaluspäiviä kaikille!

29 kommenttia:

  1. Aika veikeän näköisiä jouluhiiriä teillä! Ja mukavaa joulupuuhailua, kuusen koristelu on varmaan kaikkien lasten lempipuuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, pidän oikein kovasti tuosta punahattuisesta hiirestä. Sain sen aikoinaan Espoon naapureiltamme. Mutta noista vikkelistä harmaaturkkisista rapistelijoista en tykkää yhtään.
      Joulukuusikin tuli jo koristeltua, kun oli innokas koristelija.

      Poista
  2. Oi miten kaunis kuusi ja vielä koristelijanakin apulainen.
    nuo vanhat, vuosikymmenten joulukkusen koristeet ovat kyllä tunnetta täynnä, mitään vaan ei voi hävittää vaikka ei käyttöäkään kaikille enään ole.

    Upeita piparkaakuja kauniine väreineen teillä.
    Oikein hyviä aluspäiviä sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, tuo serbiankuusi on oikein tanakka oksiltaan ja kaunis väreiltään. Mutta se ei tuoksu. Joku voi jopa tykätä siitä. Minä jään vähän kaipaamaan kuusen tuoksua.
      Meilläkään ei ole hävitetty mitään vanhoja koristeita eikä tonttulakkeja, joita on myös erimallisia eri aikakausilta ja myös eri mainosteksteineen.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hannele, piparit kyllä tuoksuvat ja hyasintit. Mutta tämä kuusi ei tuoksu.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Irmastiina, kerrankin meillä ollaan jo näin ajoissa näissä joulupuuhissa.

      Poista
  5. Huopahiiret on tervetulleita sisälle, karvahiiret ei. Meillä pyörii rakenteissa sinnikäs hiirulainen, ei mene ansoihin millään konstilla.

    VastaaPoista
  6. Katja, onpas ovela tapaus tuo teidän hiirulainen. Katsotaan mitenkä meille käy!

    VastaaPoista
  7. Kaunis kuusi ja kauniit koristeet saanut oksilleen.
    Meillä kuusi haettiin joulukuun 1 päivänä, mutta se on ulkokuusi ja voi mainiosti valottaen pihaa.
    Piparinleipojat innokkaina touhussa. Yhdessä tehden joulu tulee.
    Voi noita hiirulaisvintiöitä, kun pahojaan tekevät. Eikö huopahiiresi voisi varoittaa serkkujaan tulemasta taloon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, on todella hieno tapa hakea kuusi ajoissa. Siitä saa sitten nauttia pidempään. Haaveilen minäkin ulkovaloista, joilla saisi valtavan pihakuusen valaistua. Ehkä sitten jonakin jouluna!

      Poista
  8. Tosi tuuhea ja kaunis kuusi teillä! Ja muutenkin kauniit koristeet ja piparit! Meilläkin on jo kuusi sisällä, tosin vielä ilman koristeita. Koskaan ennen meilläkään ei ole kuusi ollut näin aikaisin sisällä! Vanhoista koristeista 50-vuotta vanha enkelini ainakin tulee taatusti kuuseen.
    Siivoukset ja leipomiset on vielä vaiheessa. Uunikin hajosi ja uusi odottaa paikalleen asennusta. Ei oo ressiä, vielä ainakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, ainkoinaan koristelin kuusen jollakin teemalla tai värillä. Tänä vuonna lapsi sai valita joululaatikoista haluamansa koristeet. Mitään ei ole heitetty pois, joten noita riittää.
      Toivon, että uuni lähtee pelittämään ja selviät koko joulunalusajasta ilman ressiä.

      Poista
  9. Komea joulukuusi ja muutenkin ihastuttavat asetelmat niin ulkona kuin sisälläkin. Toivottavasti hiirulainen ei popsinut mitään kovin tärkeää ja korvaamatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, koristeluja on niin mukava tehdä, että niistä kannattaa aloitta jouluvalmistelut. Ruoanlaittoa ja leivontaa on vielä paljon edessäpäin.
      Kyllä se hiiri pari lahjaa tärväsi. Toinen meni ihan pilalle, toisesta voi vielä saada pesun ja ompelun jälkeen jotakin.

      Poista
  10. Ei ole ihme, että olette etuajassa tänä vuotena. Tuo pieni emäntä näyttää niin ahkeralta ja ponnekkaalta, että varmasti hommat luistaa..☺ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, juu kyllähän nuo hommat luistavat, kun on tällainen apuri täällä päässä. Kuusen koristelukin on yhtä juhlaa.

      Poista
  11. Ihanat asetelmat. Sanoon kans isännälle että hakis kuusen jo huamenna. Vaikka muut koristelut onki jo suuremmilta osilta tehty, ei tunnu joululta, ku kuusi viälä puuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, joulu alkaa toden teolla, kun kuusi on sisällä. Eikä sitä oikein jouda koristella sitten lähempänä joulua, kun on noissa ruoissa paljon puuhaa. Meille on tulossa ihanan paljon porukkaa jouluna.

      Poista
  12. Kaunis joulukuusi! Ihanat jouluiset kukka-asetelmat ja hyasintit lyhteenkin luona, teillä on siellä todellakin kesä talven keskellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, piti vähän somistaa noita lintujen ruokintapaikkoja. On niilläkin sitten mukavampaa.

      Poista
  13. Tänä jouluna on kyllä jotenkin ihan hirmu vaikeaa taikoa joulutunnelmaa näitten T-paitakelien keskelle. Mutta ehkä se sieltä kinkun ja kuusen myötä tulee. Meillä kun ei enää/vielä ole noita jouluikäisiä leipureita talossa. Sitten jos (haluaisin sanoa kun) joskus on, niin kyllähän se joulukin taas saa ihan eri merkityksen.

    Leppoisaa oloa ja iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, ihan oikein arvasit. Kyllä joulu ja jouluvalmistelut saavat ihan eri merkityksen, kun taas saa tutkia joulujuhlaa lapsen silmin. Muutama vuosi menee, niin sitten teilläkin näitä suloisia pikkuapureita on mukana jouluvalmisteluissa.

      Poista
  14. toivottavasti hiiret pysyvät jatkossa poissa.

    Oikein hyvää jouluviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, viime yönä kävi yksi hiiri pyydykseen. Saa nähdä, onko niitä enemmänkin.

      Ihanaa jouluviikkoa Sinulle!

      Poista
  15. Ihania joulun tunnelmia kuvasi tulvillaan! Meillä kuusi taitaa tulla vuosi vuodelta aikaisemmin sisään. Nyt on ollut jo koristeltuna kolme päivää. Hui, hiirulaisia kyllä säikähtäisin.
    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello, näköjään nyt sitten onkin yleisenä trendinä se, että kuuset saapuvat aikaisemmin ja aikaisemmin sisään. Se on tosi järkevää. Miksi siitä ei sitten nauttisi pidenpäänkin!
      Onneksi mies hoitaa nuo hiiriasiat.
      Hyvää Joulua Sinulle!

      Poista
  16. Oi, miten ihanan jouluista! Ja pikkuprinsessa on kasvanut jo muumipipraileipojaksi <3

    Hyvää joulua sinulle Irene&co♥

    VastaaPoista