Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kesäpäivänseisaus


Tänään on kesäpäivänseisaus - päivä on pisimmillään ja yö lyhyimmillään.
Ilma on ollut hautova. Toivoin sateita ja niitä saatiin 60 milliä kahdessa viikossa.
Tänään paistoi aurinko mukavasti, mutta illansuussa veti pilveen jälleen.


Helmiorapihlaja kukkii edelleen. Sen valkeat kukat ovat nyt muuttuneet vaaleanpunaisiksi.


Vaaleanpunaiset pionit aloittivat pionien juhlat. Sarah Bernhard tuoksuu voimakkaasti.


Punaista punaisella - pioneja ja purppuraluppioita.


Lehtosinilatvoja ja pioneja sisääntulopenkissä.


Kukkapenkit alkavat olla paikoin läpinäkymättömiä. Edessä viinilaukka, lehtosinilatvoja ja pioneja.


Kun oikein tarkkaan tutkin, huomaan myös matalia oregoninlaukkoja pionien vierellä.


Tänä vuonna lehtosinilatvat juhlivat useassa kukkapenkissä. Edessä avautuvat hajulaukat.


Ruusupenkki kärsi pahimmat tuhot viime talvena. Mutta sieltä nousee muutamia valkoisia ja sinisiä kurjenmiekkoja. Ne eivät ole minulla kovin hyvin aiemmin viihtyneet.


Syksyllä istutin useita jättitähdikkejä eri kukkapenkkeihin. Ne keventävät mukavasti näkymiä. Alatalon kukkapenkkiin on kasvanut kissankelloja jättitähdikin kaveriksi. Niin se luonto usein yllättää mukavasti.


Toukokuussa istutettu Viron tuliainen vaahtera 'Paldiski' on juurtunut hyvin. Sillä on hauskan rispaantuneet lehdet. Näille uusille puille kannettiin vettä myös kuivina kausina.


Sateet ovat herättäneet henkiin kolme vuotta sitten metsään istutetun pikkuruisen pirunnuijan. Se on Mustilan tuliaisia. Kasvin pitäisi kasvattaa tulevaisuudessa punaiset marjat. Meillä kasvoi aiemmin Espoon kodissamme pirunkeppi eli piikkiaralia. Sen lehdet ovat erinäköisiä kuin pirunnuijalla. Ne muistuttavat enemmän jalopähkinän lehtiä.


Jotkut kasvit vaan jurottavat jonkun vuoden ennen kuin nousevat esiin. Luulin, että marhanlilja 'Gaybird' oli harhaostos. Mutta tänään se sitten ilmoitti maailmalle olemassaolostaan. Näihin marhanliljoihin olen tykästynyt. Istutin niitä viime syksynä useita. Saa nähdä pitävätkö nekin välivuoden.


Rannan ruusut tuoksuvat viehkosti.
Tervetuloa Juhannus!

33 kommenttia:

  1. Ihastuttavia kukkijoita puutarhassasi. Hyvä, että saitte sadetta sinne, kaikki näyttää niin kauniilta siellä. Jännä, että teillä ollut hautova ilma. Meillä on ollut kylmä, hyrr. Tuo Paldiski-vaahtera olikin aika erikoisen upea. Hieno löytö. Harmi jos menetit ruusuja, minullakin vanhat köynnösruusut taisivat kupsahtaa, nyyh. Oikein tunnelmallista juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia, meillä on jokaisessa kukkapenkissä pioneja ja nyt ne aloittivat kukinnan. No, valkoiset vielä nuppuilevat. Siksi kukkapenkit näyttävät nyt oikein runsailta. Sade humautti jättikasvun pihassa. Tätä suurta lääniä kun en juurikaan kastele. Meillä on lämmintä ja hyttysiä. Paldiski-vaahtera istutettiin meidän nuorimmaiselle.
      Enää kaksi yötä juhannusaattoon!
      Onnellisia valoöitä teille sinne Espooseen!

      Poista
  2. Upeita ovat näin kuvien välityksellä kukkasi, saatika sitten siellä paikan päällä. Ihailtavaa riittää.
    Hyvää Juhannusta Irene!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, kukat ovat nyt kauneimmillaan niinkuin koko Suomen luonto.
      Lempeää Juhannusta Sinulle!

      Poista
  3. Upeaa kukintaa puutarhassasi niin pioneissa, liljoissa, laukoisa ym...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamyyrä kiitos!
      Nautitaan Keski-Kesän juhlasta!

      Poista
  4. Voi kun siellä on kaunista<3 Meillä taisi kuivuus jo vähän keritä kasveja vaivaamaan siinä määrin, että jotenkin risuisen näköistä on penkeissä. Tietysti sillä on oma vaikutuksensa, että kevään kukkijat alkaa olla väkisinkin kukkansa kukkineet ja rusehtuvat lehdet valtaavat alaa. Ompa sievä tuo oregoninlaukka<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, toukokuu oli järkyttävän kuiva. Se viimeisteli osan talven tuhoista.
      En minäkään ole leikannut ruskettuneita vielä pois. Mutta osittain kasvuhumahdus peittää niitä.
      Oregoninlaukka on pikkuinen vaaleanpunainen koru. Ihmeen kauan se on jo kukkinut.

      Poista
  5. Paldiski-vaahtera, onpa erikoiset lehdet. Toivottavasti viihtyy ja näemme siitä kuvia jatkossakin. Minun viime syksynä istutetut hajulaukat menivät talven myötä. On sillä kuitenkin niin kauniit kukat että pakko yrittää kasvatusta uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, varmasti Paldiskista tulee myös uusia kuvia. Se ei vielä erotu kovin hyvin vihreästä saniaisviidakosta.
      Luulen, että viime syksynä istutetuista sipulikukista on hävinnyt osa tai sitten ne pitävät välivuotta.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Todella kauniita kukkia ja kuvia!

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, keskikesän ihanuuksia kuvissa!
      Leppoisia Juhannuspäiviä!

      Poista
  8. Upeita pioneita ja tuo helmiorapihlaja on kyllä aivan herkku! Lehtosinilatva on helppo ja kiitollinen kasvi, tykkään niistäkin kovasti. Istutin myös marhanliljoja viime syksynä. Pari niistä on kasvanut mutta, latvat ovat vetäneet aivan mustiksi, ihan kuin olisivat mädäntyneet, joten en tiedä mikä niitä vaivaa... Iloista keskikesää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda, lehtosinilatva jaksaa kukkia yllättävän kauan ja pidän sen väristä.
      Kävin tutkimassa syksyllä istuttamiani marhanliljoja. Osalla niistäkin ovat kukat mustuneet. Jos eivät kuki tänä kesänä niin ensi kesänä sitten.
      Ihanaa Juhannusta!

      Poista
  9. Voi miten somasti tuo Luppio sopii pionin kaveriksi!
    Meillä vielä viinilaukkojen kukinta edessä. Olen ihastunut niihin!
    Semmonen pirunkeppi on hankittava.
    Viherpeukaloilla oli Gaybirdiä tarjouksessa. Hänkin on varsin kaunis lilja.
    Kasveilla on oma elämänvoimansa, toisena vuonna ollaan vaatimattomampia ja toisena taas kukoistetaan.
    Kukoistavaa juhannusviikkoa sinulle ♡ Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, pidän noista luppioista. Ne ovat iloisen näköisiä ja sopivat monen kasvin kaveriksi. Kun ne eivät kuki niin niiden lehdet ovat kuitenkin kauniin näköisiä.
      Viinilaukat ovat upean värisiä. Harmi ettei monikaan niistä noussut tänä vuonna.
      Pidän noista 'Gaybirdin' pisamoista.
      Iloista Keski-Kesän juhlaa koko poppoolle!

      Poista
  10. Meillä osa ruusuista näytti keväällä ihan kuolleilta, mutta melkein kaikki ovat kuitenkin pukanneet uutta kasvua juuresta kun vain on malttanut odottaa. Onneksi ovat omajuurisia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, niin kävi meilläkin. Mutta ennen niin täydet ruusupenkit ammottavat tyhjyyttään.
      Hauskaa Juhannusta!

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Hannele, ei tule vielä joulu - ensin juhannus.
      Kaunista on!

      Poista
  12. Vastustamaton värikombo vaaleanpunaisista pioneista ja lehtosinilatvasta.
    Juhannusta odotellessa täälläkin.. Kauniita kesähetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu, niin mukavasti ne sopivat pariksi.
      Leppoisia Juhannuspäiviä!

      Poista
  13. Tuo kissankelloksi nimetty on kyllä harakankello. Ainakin se näyttää enemmän harakankellolta kuin kissankellolta.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, saattaa hyvin olla harakankello. Mutta kissankello on mukavampi nimi.
      Hyvää Juhannusta Sinulle!

      Poista
  14. Pionit ovat aina niin kauniita ja onneksi nyt niiden kukinta osuu juhannuksen aikaan.
    Lehtosinilatva on minulle sellainen kasvi joka tuo mieleeni jo aikoja sitten edesmenneen fammuni.
    Hyvää juhannusta sinulle Irene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molley, pionit ovat puutarhan kuningattaria. Niiden kukinta on ihan ylivoimainen, mutta harmittavan lyhyt. Nautitaan nyt siitä sydän suven juhlassa.
      Lempeää Juhannusta teidän porukoille!

      Poista
  15. Ihanat värit! Sade teki kyllä niin hyvää puutarhalle. Muistutit minua helmiorapihlajan ihanuudesta. omani menehtyi yhtenä talvena enkä edes muistanut koko puuta. Voi, ehkä hankin vielä uuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, helmiorapihlaja on todella kaunis ja kukinta kestää yllättävän pitkään. Se lehdetkin ovat kauniin muotoiset. Ihan hyvä valinta pikkupuuksi.
      Mukavat Juhannukset!

      Poista
  16. Aivan ihastuttavaa kukintaa ja yhdistelmiä! Sinisen kissankellon ja valkoisen tähdikin liitto on ihana!

    Minäkin olen innostunut marhanliljoihin ja istutin syksyllä niitä useita, myös tuota 'Gaybirdiä'. Kaikki ovat onneksi hengissä, mutta pieniä ne vielä ovat, saa nähdä kauanko kukintaa saa odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello, sininen ja valkoinen on aina hyvä yhdistelmä ja nuo molemmat ovat niin herkän kauniita.
      Kävin tarkistamassa viime syksynä istuttamani marhanliljat. Joku niistä saattaa kukkia jo tänä vuonna, mutta osassa ovat kukat mustuneet.

      Poista
  17. wow never seen such gorgeous pink unique flowers
    thank you sooo much for such lovely sharing dear

    VastaaPoista