Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Syyshommia


Nyt on syysloma pidetty ja syysaskareet alkaneet.


Aika vetiseltä näyttää tontilla. Lampien ulostuloputket syöksevät vettä hulluna. Joku putkista oli jo ehtinyt tukkeutua.


Osa puista on riisunut jo kaikki lehtensä nurmelle. Haravointia riittää kiitettävästi. Siinä työssä on suurin osa vielä edessäpäin.


Olimme tilanneet kuormalavan pihaan. Sen täyttämisessä meni lähes koko viikonloppu. Onneksi pojat tulivat apuun. Navettaa saatiin taas himpun verran tyhjemmäksi. Viimeistään keväällä taas homma on toistettava.


Pojat kaatoivat kuusen, että saatiin havuja arimpien kasvien suojaksi. Nyt on kaikki kuusi papavia saaneet havupeitteen. Ne hankittiin keväällä Mustilasta ja ne ovat tutkimuskasveja, joita seurataan, miten ne täällä Pohjolassa viihtyvät. Todennäköisesti keväällä tulee kysely, ovatko ne vielä hengissä.


Tänään olen aloittanut pelargonien ja verenpisaroiden sisäänkantamisen. Osan pelargoneista katkoin ja laitoin vielä juurtumaankin. Saa nähdä, miten se syksyllä onnistuu, mutta en malta roskiinkaan heittää.


Daaliat kasvavat vielä kukkapenkeissä ja - ruukuissa. Niiden nostolla ei ole vielä kovin kiirettä, kun yöpakkasia ei meillä vielä ole ollut. Tosin torstaiaamuna mittari näytti ainoastaan yhtä astetta, joten lähiaikojen työlistalle tuokin askare kyllä menee.


Ruskaa löytyy pihalta. Keittiön ikkunan edessä koristeompppu on pudottanut punaiset lehtensä, mutta viereinen hevoskanstanja hehkuu hienosti keltaisena.


Keväällä istuttamani kuningasatsalea on punastunut kauniisti. Odotan innolla kevättä. Kukkiihan se jo ensi keväänä!


Jotkut innostuvat kukkapenkissä vielä kukkimaan. Punaiset syysasterit kukkivat meillä jo monessa kukkapenkissä. Viimeiset valkopallo-ohdakkeet puskevat ylös ja uhmaavat viileitä syysilmoja.


Mikäs tässä on haravoidessa nyt, kun sateet taitavat pitää vähän taukoa.
Reipasta syysmieltä Sinulle!

21 kommenttia:

  1. Hurjasti teilläpäin onkin tullut tuota vettä! Meilläkin on sataa ropissut, mutta ei mitään tulvaan verrattavaa kuitenkaan, Onneksi on ollut poutapäiviäkin ja olen saanut tehdä pihahommia. Kaikenlaista puuhaa sitä riittääkin, en ole vielä ehtinyt ajatustakaan heittää haravoinnin suuntaan... Mukavia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, meillä on vettä riittänyt ihan kiitettävästi. Ei nyt tarvisisi sataa vähään aikaan.
      Kuivina syyspäivinä on mukava tehdä pihahommia. Tänään meillä paistoi aurinko upeasti. Tuota haravointia riittää meilläkin päivätolkulla vielä. Toivottavasti yöhallat eivät ihan vielä ala.

      Poista
  2. Siellä on ahkeroitu ihan urakalla! Kunpa vaan syksy pysyisi kuivempana jatkossa, olisi kiva tehdä noita pihahommiakin. Minulla on kaikki haravointi vielä aloittamatta, mutta olisipa kivampi haravoida kuivia eikä liiskaantuneita lehtiä... Kaunista ruskaa teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvi, ahkerana ollaan oltu. Siunattua tuo jälkikasvu. Saavat töitä tehtyä ihan eri meiningillä kuin meikäläinen. Kait sitä voi jo tällä ikää jättääkin noita raskaampia töitä nuorille miehille.
      Toivotaan, että ensi viikonloppu olisi aurinkoinen niin voisit tarttua haravan varteen Sinäkin.

      Poista
  3. Ihana keltaisena hehkuva puusto viimeisessä kuvassa.
    Niin kaunis tuo lampikuva myös! Ihana tunnelma. Astereista tulee paljon iloa syksyyn, ja niiden värit kivasti loistavat ruskavärien seasta.
    Jännittävää kuulla talvenkestosta sitten aikanaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, nuo keltaiset puut ovat haapoja. Niissä on upea ruska. Niiden edessä kirsikka ja takana koivuja.
      Asterit ovat kivoja syyskasveja. Meillä on punaisia ja sinisiä. Haaveilen vielä valkoisista varjoastereista.
      Jos talvehtiminen onnistuu, niin täytyypä keväällä paneutua enempi noihin papaveihin.

      Poista
  4. Haravointi aurinkoisessa syyssäässä on mukavaa, kuivat lehdet vain pöllyävät kasoihin pienellä liikkeellä. Toivottavasti papavit viihtyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, meillä ei nyt vielä oikein mikään pöllyä. On niin kosteaa vieläkin. Toivottavasti aurinko paistaa vähän pidempään.
      Toivon, että papavit selviävät talvesta.

      Poista
  5. Kauniita syyskuvia. Kuva veteen heijastuvasta talosta on hieno.
    Viime kesänä Nummelasta hankitut asterit ovat ilahduttaneet odotettua enemmän. Onko tuo sinun asterisi niitä samoja hankintoja?
    Sateessa sitä tuskastuu tekemättömiin pihatöihin. Turhaan, sillä yhdenkin aurinkoisen päivän aikana saa yllättävän paljon aikaan. Ja huomaa, että haravointikin on aika mukavaa. Siis leppoisia pihapäiviä sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, juuri nämä kuvassa olevat punaiset asterit ovat sieltä Päivölän pelloilta. Minulla oli niitä jo ennestään ja sitten niitä tuli lisää vielä Oma Piha-lehden tilaajille.
      On se kumma, kun sitä tuskaantuu tekemättömiin töihin, voisi vaikka vaan keskittyä enempi sisähommiin huonoilla keleillä. Meillä nimittäin työt eivät tekemällä lopu sisällä eikä ulkona. Auirinkoisella kelillä hommat sujuu ihan vaan vihellellen.

      Poista
  6. Teilläpäi on tainnu tulla vettä aikamooset määrät. Täälon pysytelty kohtuures, vaikka neki sateet olis saanu jäärä tulematta. Piti oikee googlettaa papavi. Iha outo, eikä taira näille korkeuksille tullakkaa. Ihanan färine asteri ja ruskapuskat sykähryttää aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, meillä ei ole tarvinnut kastella pihaa viime aikoina. Ihan on ollut yhtäjaksoista kastelua luonnon toimesta.
      Papavi ei varmaan menesty teillä asti ulkosalla. Meillä se on kokeilussa, josko talvehtisi.

      Poista
  7. Ihana kuulla kuulumisianne! Kyllä täällä kovasti on viime päivinä vettä satanut, joten ei ihme että lammikot täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, on teidänkin uusi pihalammikko nyt saanut vettä taivaalta. Ei ole tarvinnut pelätä, että se kuivuisi.
      Facebookista olen seurannut pihatouhujasi. Kovasti olette siellä ahkeroineet.

      Poista
  8. Kaunis aurinkoinen syyspäivä näkyy kuvistasi, juuri mainio puutarhan syyshommia ajatellen.
    Täytyi googlettaa papavi, onpa mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Toivottavasti menestyvät.
    Kauniit daaliat! Täällä oli jo yksi kylmä yö, aamulla oli mittarissa -0,4, mutta maa taitaa olla vielä niin märkää ja lämmintä, että yksikään daalia ei ottanut siitä vielä siipeensä.
    Kaunista syksyn jatkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kyllä syksyiset päivät, jolloin aurinko paistaa ja ruskavärit hehkuvat, voi olla todella kaunis!

    VastaaPoista
  10. Ooh, olettepa olleet ahkerina! Raivaus on kyllä meditatiivista (ainakin se jälkikäteisvaikutus). Piti googlata tuo Papavia, onpas se jännittävä kokeilu. Vesisateet ovat olleet todella kohtuuttomia, ei jaksaisi enää! Mutta teillä on kyllä siltikin vielä kaunista, ihana katsoa kuvat.

    VastaaPoista
  11. Paljon olette ahkeroineet, mutta vielä on sitä haravointisavottaa edessäkin😉. Teille ovat taitaneet osua ne suurimmat sateet. Täälläkin on monta päivää satanut, mutta ihan kohtuullisia määriä ja enemmänkin sellaista tihkusadetta. Nuo keltaiset haavat suorastaan hehkuvat auringossa, meilläkin on naapurin tontilla haapametsikkö ja tänä vuonna olenkin erityisen iloinen, kun tuuli oli sellaiselta suunnalta, että ne pudonneet lehdet ovat tänä vuonna heidän omalla tontillaan😊

    VastaaPoista
  12. Sinulla piisaa syystöitä. Vaan ei piha ja puutarha ilman hoitoa ja huolenpitoa kauniina voi pysyäkään.
    Kukkaset ovat varmaan kauniina vielä pitkään, ei pakkaset teille ihan rynnäköllä tule.

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, kun joskus aurinkokin pilkottaa ja pääsee ulos puuhailemaan kuivemmassa säässä. Upeita ruskan värejä, täälläkin hevoskastanja loistaa kullankeltaisena:)

    VastaaPoista
  14. Paljon olette jo ehtineet saada tehtyä. Kauniita kuvia ja hienoja syksyisiä värejä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista