Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Uusittu "Hotelli Helpotus"

Tervetuloa sisälle! Kyllä nyt kelpaa kulkea ovista, kun ulko-ovet on nyt maalattu. Ne eivät enää hilseile.
Mennään Vironperän vessaan. Se on ihanan valoisa, koska siellä on suuri ikkuna. Näkymä on  puutarhaan.
Meillä oli suuri putkiremontti keväällä ja kaikki Vironperän wc- ja pesutilat uudistettiin samalla.
Etsin pitkään sopivaa pesupöytää. Kiertelin kaikki lähistön kirpputorit, koska uutta pöytää en halunnut vanhaan taloon. Lopulta löysin Virkkalan antiikkiliikkeestä kevytrakenteisen puupöydän, jolle käsienpesuallas voitiin asettaa.
Kannoin kirjahyllyn navettaan ja toin saunan eteisestä pikkupöydän lintuineen sisälle. Ne nököttävät siinä edessä kun toimitat tehtävääsi. 
Pöydän yläpuolella katselee näyttävässä päähineessään naisfiguuri, jonka on maalannut  lahtelainen Toni Rask.
Kyllikin vessaan viemän käkikellon annoin olla paikoillaan. Se on mielestäni hyväntuulisen hauska esine.
 Hienolle naiselle on varattu myös koukku, johon voi laittaa käsilaukkunsa keikkumaan.
Toki pesupöydällä on  myös tuore pikkukimppu kukka-aikaan.
Syksyn viimeinen yleisökierros on lauantaina 24.9. klo: 13.30-14.30. Kierrokselle pääsee, kun ilmoittautuu Lohjan matkailupalveluun.


6 kommenttia:

  1. Oikein hieno vessa, kyllä kelpaa..:)

    Näkisipä Kyllikki-rouva tuon mukavuuslaitoksen!

    Oikein mukavaa loppuviikkoa sinulle, Irene, ja kiitos postauksesta<3

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis ja tyylikäs! Ja nuo linnut:)

    VastaaPoista
  3. Kodikasta ja viimeisteltyä, pienikin kukkakimppu on ilo silmille.

    VastaaPoista
  4. Irene, kyl ny kelpaa...tehr monemoist;-)

    Meillä olisi myös tarve tehdä aiankin toiseen alakerran vessaan täysremontti. Värit ovat jo valmiina: turkoosi ja valkoinen kaakeli seiniin ja lattiaan jotain samaa kuin pesuhuoneessa...maan värejä, sitä mitä maasta nousee...antrasiittia, terraa tms.

    Kirjavinkki: Marja Leena Virtasen kirjeitä kiven alle.

    Suloista syyskuun viikonloppua Vironperään!

    VastaaPoista
  5. Ihana tunnelma : ) Tuo pesupöytä on kyllä huippu kaunis, samoin kuin tapetti.
    Näinkö oikein, että kimpussa oli alppiruusun kukka ?

    VastaaPoista
  6. Aili-mummo, on siellä jotakin vanhaa, jotakin uutta ja muista huoneista siirrettyä. Putket, porsliinit, lattia- ja seinäpinnat ovat uutta.

    Sussi, lintuja laitan mielelläni aina eri paikkoihin. Pidän niin kovasti itsekkin niistä.

    Leena, kaikilla on aikansa. Tämän remontin kanssa ei enää voinut odotella. Meillä oli keväällä kolme vesivahinkoa eri huoneissa perä perää. Oli vihdoin pakkko toimia. Toivon, että ehdit ennen noita vesivahinkoja.

    Sari, tarkasti tutkit kimpun. On siinä pohjalla alppiruusun kukka ja kaverina on syysvuokkoja.

    VastaaPoista