Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


lauantai 28. huhtikuuta 2012

Nurmikko herää henkiin


Nurmikon väri vaihtui eilen. Kun heräsin aamulla pihanurmi oli vihreä. Edellisenä iltana nukkumaan  mennessäni se oli vielä ihan harmaanruskea. Nurmen muutkin kevään ensiasukit venyttelevät itseään ja kääntävät kukintonsa aurinkoon.



Vironperän vanhalla maalaispihan nurmella kasvaa jos jonkinlaisia kasveja ja kukkasia. Sinililjat, kiurunkannukset ja valkovuokot runsastuvat vuosi vuodelta ihan itsestään. Minusta tuntuu siltä, että varsinainen nurmikasvusto vähenee koko ajan. Varjopaikoissa nurmi on muuntunut sammaleeksi. En kuitenkaan ryhdy sitä kalkitsemaan ja palauttaman nurmelle. Pidän erilaisista sammaleista.


11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hannele, teillä taitaa kevät olla kuitenkin vähän pidemmällä!

      Poista
  2. Ihania keväisiä kukkakuvia,minäkin sain eilen viherpeuklaloilta kukkasipuli paketin,pitää kohta istuttaa pihamaa kokeaksi,on päivänliljaa,kurjenmiekkoja,ihanaa aikaa kesä,kun saapi ihastella aikanaan kukkien loistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tansku, kevät on ihanaa puhasteluaikaa viherpeukuilla. Kukkasipuleita, siemeniä ja perennoja voi kasvattaa, kylvää, jakaa ja lisätä - siis kaiken haravointi ja muun homman lisäksi.

      Poista
  3. Ihanaa, kevät:)Iloista vappua sinulle:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammeli, nyt on kevät parhaimmillaan. Nautitaan siitä. Ihanaa Wappua sinulle ja perheellesi!

      Poista
  4. Ihana vanha nurmikko kevätkukkineen;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, meillä ei todellakaan ole mikään golf-kenttä -viheriö. Ihan vanhanaikainen nurmikko, jossa kasvaa vaikkas mitä kasveja. Täytyykin pitkin kesää kuvata meidän nurmiperennoja.

      Poista
  5. Ihana kukkapiha :) Onko tuo lilan värinen kukka kiurunkannus, en tunnistanut sitä? Nauttikaamme keväästä !

    VastaaPoista
  6. Marjamatilda, nurmikolta löytyy vaikka mitä kevätkukkijoita. Lilan värinen on kiurunkannus. Se on myös pikkusipulikukka. Sitä on olemassa myös keltaisena, mutta meiltä löytyy toistaiseksi vain tätä vanhaa kantaa, lilaa.

    VastaaPoista
  7. Ihan uskomatonta, Kouvolan tienoolla ei kuki juuri mitään vieläkään 9.5.

    VastaaPoista