Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


perjantai 1. helmikuuta 2013

Haasteellista värkkäystä ja omituisia tapoja

Talviaikana, kun puutarha lepää lumipeitossaan, puutarhablogeissa on hiljaisempaa. Tänä talvena blogin pitäjät ovat intoutuneet jakamaan tunnustuksia ja haastamaan blogiystäviään erilaisiin henkilökohtaisiin paljastuksiin. Minullekin on tällä viikolla napsahtanut pari haastetta.

Katja jakoi minulle D.I.Y. -haasteen (Do It Yourself). Tehtävänannossa pyydetään jakamaan paras oma värkkäys. Se voi olla ihan uusi, vanha hyväksi havaittu tai sitten jostakin itse bongattu.


Tässä on mielestäni onnistunut pesupöytä kylpyhuoneeseen. Viime vuonna meillä oli vesivahinko, jonka yhteydessä pesutilat uudistettiin. Uutta ja valmista pesupöytää en halunnut. Kolusin kaikki lähitienoon kirpparit ja vanhan tavaran myymälät ennenkuin löysin mieleisen pöydän altaan kaveriksi.


Tyttäreni synttäreissä askartelimme erilaisen vieraskirjan. Vieraat kuvattiin sankarin kanssa vanhoja ikkunapokia hyväksi käyttäen.

Aarrekartta/Voimataulu nököttää jääkaapin ovessa. Sellaisen osaa ihan jokainen itse askarrella. Aarrekartassa on ideana leikata sellaisia kuvia lehdestä, joita haluaa elämäänsä. Voimatauluna sitä voi käyttää jos siihen intuitiivisesti valitsee itseään miellyttäviä asioita. Tämä jouti kuvattavaksi, koska viikonloppuna askartelen itselleni taas uuden.



Saraheinä jakoi minulle inspiroivan blogi-tunnustuksen. Kiitos Saralle!



Tunnustukseen kuuluu kertoa viisi omituista tapaa itsestään:

1. Saatan sisustaa omituisesti. Entisessä Espoon kodissa nostin maton "gobeliiniksi" olohuoneen seinälle ja makuuhuoneen verhot ompelin puserokankaasta.
2. Olen huono kännykän käyttäjä. En aina muista ottaa sitä mukaan. Jos se on  mukana, se ei välttämättä ole latingissa.
3. Mikään määrä kukkia ei ole tarpeeksi. (Tämän kertoi mieheni, jolta kysyin, mikä hänen mielestään on omituisin tapani)
4. En pidä mistään paritanssista. Mieluiten tanssin vaikka inkkaritanssia itsekseni.
5. Rummutan mieluusti. Olen rakentanut rummun itse.


Tunnustuksen jaan edelleen
Titelle
Tiinalle
Mintulle

Saatte sitten valita vastataatteko molempiin tai jompaan kumpaan haasteeseen.

17 kommenttia:

  1. Kiitos 'tunnustuksista', Irene, ja oikein hyvää viikonloppua!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä vaan!

      Leppoisat viikonloput sinulle!

      Poista
  2. Kiitti! Ja terkkuja nupulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttu, nyt vaan haastetta rustaamaan!

      Kerron Nupulle terveiset.

      Poista
  3. Mukavia vastauksia! Pesupöytä on todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, tällaiset vastaukset tällä kertaa. Vasta postauksen jälkeen keksin, että yläkerran verhoistakin olisi saanut kuvia.

      Pesupöytään olen itse oikein tyytyväinen. Mielestäni vanhaan hirsitaloon on hyvä löytää samankenkisiä kalusteita.

      Poista
  4. Todella kaunis pesupöytä Oikein onnistunut!
    Myös synttärivalokuvausidea on mainio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, mielestäni itse tekemällä saa persoonallisemman lopputuloksen kuin kaupasta ostamalla.

      Synttärivalokuvien ottaminen oli ihan hauska sessio pelleilyineen ja poseerauksineen.

      Poista
  5. Minäkin ihastuin pesupöytään, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, vanhoissa esineissä on omanlaisensa kauneus ja patina.

      Poista
  6. Ei kukkia voi koskaan olla liikaa:) Minusta on ihan normaalia, että niitä on joka paikka täynnä:)

    Tuo pesupöytä on ihana, olen miettynyt samanlaista ratkaisua, kun meillä alkaa kylppäriremppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, minustakaan kukkia ei voi olla liikaa. Mutta mieheni on askeetikko. Hänelle riittäisi varmaan yksi tulppaani hehtaarin pihalle. Tämä on vähän kuuma aihe, koska olemme niin eri mieltä näistä kukka ja kasviasioista. Kun hän on vihainen minulle, hän alkaa laskea kukkapurkkejani sisällä.

      Poista
  7. Aivan ihania kuvia ja kauniita asioita blogi täynnä.

    Tänne jään mielelläni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, kiva kun löysit tänne blogiin.
      Tervetuloa!

      Poista
  8. Kylppärin pesupöytä on UPEA! Samaa mieltä, että mikään määrä kukkia ei ole tarpeeksi. Miehet tuskin huomaavat, onko niitä vai ei....

    VastaaPoista
  9. Hieno pesupöytä!
    Ja nyt mielikuvissani tanssit ja rummutat.

    VastaaPoista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista