Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


tiistai 26. marraskuuta 2013

Kulttuuritapahtumissa Helsingissä


Olin vanhan ystäväni E:n toisessa taidenäyttelessä Helsingissä. Ensimmäisessä näyttelyssään hänellä oli esillä maisemamaalauksia. Tällä kertaa näyttelyn nimenä oli "Kymmenet kasvot".  Venäläinen runoilija Anna Ahmatova toimi taiteilijan inspiroijana ja hän työsti kymmenet kasvot. Yhdet kasvot päätyivät kotiimme Lohjalle.


Työn nimi on Katja. Ystäväni on piirtänyt japanilaisella tussikynällä märälle paperillle, jolloin kasvojen ääriviivat ovat kauniin pehmeät. Olen todella iloinen Katjan muutosta kotiimme.

Muutama viikko sitten perheemme osallistui Eduskunnan auditoriossa pidettyyn kirjan julkistamistilaisuuteen. Kirjan nimi on Johannes Virolainen 1914-2000. Sen kirjoittamiseen on osallistunut suuri joukko tunnettuja poliitikkoja ja sen ovat toimittaneet Karina Jutila, Matti Simula ja Heikki Vento. Kirja on ajankohtainen, koska tammikuussa tulee sata vuotta Johanneksen syntymästä.


Karina Jutila ja Kalle Ipatti vierailivat Vironperällä kesäkuussa tutkimassa talon valokuva-arkistoa kirjaa varten. Sieltä löytyikin sopivasti materiaalia teokseen.

8 kommenttia:

  1. Hieno kirja!
    Katja on kauniisti kuvattu.

    VastaaPoista
  2. kaunis taulu ja kiinnostava kirja!

    VastaaPoista
  3. Hieno kirja tuo Johanneksen elämäkerta; olen iloinen, jos saan tuon kirjan omakseni (ostamalla).
    Kaunis vesivärityö, ihana katsella:)
    Hyvää 2. adventtia sinulle, Irene!♥

    VastaaPoista
  4. Kaunis työ, kaunis Katja.

    Isäni oli suuri Johanneksen ihailija. Hän myös kuoli samana vuonna kuin Virolainen.

    VastaaPoista
  5. Irmastiina, Hannele, Markka, Sussi, Katja, Aili ja Leena kiitos teille kaikille kauniista kommenteistanne ja mukavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista