Lumimaisemaa

Lumimaisemaa

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Uusi kukkapenkki


Edelleen sataa räntää ja ulkona on useita lämpöasteita. Viikonlopuksi lupasivat kylmenevää. Vielä ehtii puuhailla pihalla. Loputkin ulkoruukut on nyt viimeistään  tyhjennettävä. Niihin on istutettu haltiankukkia. Ne pitäisi siirtää johonkin. Kukkapenkit alkavat olla täysiä. No, voihan sitä vaikka perustaa uuden kukkapenkin. Pari vuotta siten katoin muoveilla syreenien edustan. Josko voisi jonkun peitteen jo poistaa. Ei vielä koko aluetta. Vuohenjuuri istuu tiukassa. Yhden peitteen poistan.


Juuria on penkissä vieläkin. Enimmät putsaan ja kärrään kottikärryllisen multaa kasasta. Sitten siirrän haltiankukat penkkiin. Vihanneslaatikoissa on aina jossakin nurkassa perennakylvöjä. Sieltä istuttelen harmaakäenkukan taimia syreenien alle. Niin ja tulppaanien sipuleita kaivan vielä noiden taakse. Ei tarvitse edes kastella. Taivaalta tulee vettä ja maa on muutenkin niin märkää. Enpähän ole ennen tammikuussa kukkapenkkejä perustanut.
Tulppaaneita on vielä haettava kotiin.


12 kommenttia:

  1. Hei, minun täytyi oikein lukea toistamiseen, että ihanko oikeasti olet kukkapenkkejä tehnyt!
    Itse olen pelännyt, että kukkasipulit innostuvat kukkiin, kun on niin lämpöistä. Jouluruusun olisin voinut istuttaa ulos, jos olisin äkännyt, sillä siinä oli kirvoja:)
    Toivottavasti istutuksesi ehtivät juurtua ennen kovia pakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, toivon, että nuo ehtivät juurtua. Tämä siis on kokeilu. Haltiankukat olisivat joka tapauksessa mennee hukkaan, kun tyhjäsin isot ruuukkuni. Nyt on mahdollisuus, että ne säilyvät hengissä uudessa penkissä.

      Poista
  2. lauhassa talvessa on hyvät puolensa:) Sääli vain, että talvi taitaa nyt saapua.

    Meillä talventähdet puskevat jo ylös. Täytyy toivoa, että ennen pakkasia sataa vähän lunta niiden suojaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, uskon, että aikaiset sipulikukat säästyvät. Niillä on varmasti jokin sisäinen mekanismi, koska kerran ovat niin aikaisia.

      Poista
  3. "Kesä jatkuu, kesä"...
    Vaan huomenissa on kylmää;/
    Leppoisaa loppuviikkoa, Irene ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, nyt se kylmyys sitten saapui. Tänään vielä peittelen viimeiset istutukset ja muuta arkalaiset havuilla.

      Poista
  4. Ajatella että tammikuussa voi tehdä kukkapenkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, voi tehdä jos tekee vaan. Jos luonto toimii "hassusti" niin minäkin voin niin tehdä.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Pirjo, luonto on arvaamaton. Muistelen jotakin ikiaikaista koulun ruotsintunnilta vanhaa Collinin käännöstä, jonka teksteissä mentiin juhannuskirkkoon jäätä pitkin.

      Poista
  6. Hih, erikoinen talvi kun voidaan tehdä puutarhahommia vielä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Una, outoa on, mutta hommia on kivaa tehdä.

      Poista