Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 6. heinäkuuta 2015

Mukulapaloyrtti ja punavalkoiset yhdistelmät


Ihmettelin pitkin alkukesää, mitä kummallista olenkaan istuttanut kukkapenkkiini viime syksynä. Sieltä kasvoi kolme vahvaa ja pitkää kasvia, joissa on herttamaiset lehdet. Seurasin niiden kehitystä. Kun kukka-aiheet alkoivat tulla esiin, mieleeni hiipi jo epäilys, ovatko nämä rikkaruohoja. Hillitsin itseni ja päätin katsoa loppuun asti, mistä on kysymys. Vihdoin terälehdet alkoivat avautua ja sitten sytytti minullakin. Näiden täytyy olla niitä mukulapaloyrttejä.


Mukulapaloyrtit ovat jäykkävarsisia ja kookkaampia kuin sormustinkukat. Tämä kuvakulma vähän valehtelee. Väreiltään ne sopivat kivasti yhteen. Ja varsissa on tummaa punaa, joten vieressä kasvavat punaiset etelänruusuruohotkin ovat mukavia kavereita.


Etelänruusuruohon kukat ovat saman värisiä kuin sormustinkukan pisamat.


Jo useamman vuoden ajan olen kerännyt kukkapenkkiin vahvan punaisia ja valkoisia perennoja. Mielestäni punavalkeayhdistelmä on niin raikkaan kaunis heinäkuussa. Purppuraluppiot ovat avanneet tähkänsä ja valkeat malvat aloittelevat kukintaa. Aikaisemmista kesistä minulla on kokemus, että malvojen kukat jaksavat pitkään.


Tummanpunaiset isotähtiputket ja punavalkoiset harjaneilikat viihtyvät samaisessa kukkapenkissä.


Jaoin vanhan valtavan suuren pionin juurakon neljään osaan muutama vuosi sitten ja istutin pionin pikkutaimet punavalkeaan penkkiin. Tänä vuonna nuo 'Bowl of Beautyn' kukat sitten avautuivat. Näköjään pionit juurtuvat pitkään.


Toinen upea pioni on valkea pioni, jossa on aavistus kirkkaan punaista. Luulisin, että tämä on 'Shirley Temple'.


Jasmikkeet tuoksuvat pihalla. Tämän vuoden puolella syntynyt uusi ihminen tutustuu pihan kasveihin äitinsä opastuksella. Aloitettiin pihan puista ja pensaista. Kaikkia saa vähän koittaa. No, ruusuja ei kuitenkaan vielä.

16 kommenttia:

  1. Olipa kiva nähdä tuo etelänruusu heinän kukka, keväällä kasvatin niiden taimia kun tuli Korpikankaalta bonus pussina niiden siemeniä. Hyvin ovat kasvuun lähteneet, saa nähdä joko tänä kesänä ehtivät kukkaan. Leviääkö ne herkästi?
    Kyllä on kauniita kukkasi, tuo mukulapaloyrtti on hauskann äköinen tummine varsineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, sinä siis kasvatit nuo eteläruusuruohot siemenestä. Minä olen hankkinut nuo taimina. Ne kasvavat valtavan pitkiksi ja kääntyvät aurinkoon. Kyllä ne jonkin verran vankistuvat ja kasvustot lihavoituvat mukavasti, mutta mielestäni eivät leviä mitenkään holtittomasti.

      Poista
  2. Voi miten yhtäjalkaa meillä suunnitelmat kulkee... Minullakin karmiininpuna- valkoinen penkki tekeillä. Isotähtiputkia paljon tulossa, mutta lupien olen onnistunut toisaalla tuhoamaan.
    Pienet ihmiset vaikuttuvat ja väsyvät kovasti luonnon estetiikan parissa. Tulva kaikille aisteille ja ajattele, ensimmäistä kertaa. Voi sitä elämyksen määrää noilla meidän pienillä onnekkailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäntylän mummi, sinäkin siis pidät tuosta puna-valkea -yhdistelmästä. Isotähtiputkiin höyrähdin pari vuotta sitten ja olen ostellut pikkuhiljaa eri värisiä. Ne kukkivat niin pitkään ja sopivat monen kasvin seuralaiseksi.
      Olen huomannut, että vauva on ihan innoissaan ulkoilemisesta. Mutta väsyy kovasti ja nukkuu hyvin, kun on ulkoillut. Muistelen, että aikoinaan päiväkotien seimiosastot nukuttivat vauvoja ulkona.

      Poista
    2. Voi kyllä vauvat nukutettiin ennenvanhaan ulkona. Itsekin olen käärinyt Helsingissä, jossakin päiväkodin seimessä vauvoja topakkaankin pakkaseen nukkumaan tiukkoihin villapeittopaketteihin.
      En kyllä tykännyt. Minusta tärkeämpää on, että lapsi saa juuri luonnon estetiikasta aistikokemukset ja samallahan hänelle selitetään maailmaa ymmärrettävämmäksi- jaetut kokemukset.
      Ja Tuo kommenttini hassu sana lupien oli tietenkin luppio, minkä varmaan huomasitkin. Minun pitäisi oikolukea tarkemmin... Luppio onkin jostain saatava sinisaran kaveriksi.

      Poista
    3. Mäntylän mummi, päiväkodeissakin voitaisiin nykyistä enemmin oleskella luonnossa ja tehdä retkiä lähimaastoon - ainakin isompien kanssa. Onhan noita luontopäiväkotejakin jo olemassa.
      Ymmärsin, että tarkoitit luppiota. En itsekään aina malta oikolukea.
      Sinisaraa en tunne. Onko se sinivärinen heinäkasvi?

      Poista
  3. Ompas erikoosen näkööset nua kukinnot. Hauskoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, mukulapaloyrtti on tosi erikoisen näköinen kasvi. Minulle tulee mieleen, että se voisi olla perennabonsai.

      Poista
  4. Mukulapaloyrti on veikeän näköinen kasvi, sitä voisi miettiä omaankin puutarhaan. Tumman punainen ja valkoinen on toimiva yhdistelmä, yksinään valkoinen ei ole kovin hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, mukulapaloyrtti on todella erikoisen näköinen ja samalla kiinnnostava. Ihan kivaa kokeilla aina välillä jotakin uutta tulokasta.
      Pelkkä valkoinen penkki on varmaan ihan hyvä jossakin varjoisessa kolkassa. Tämä on kuitenkin oikein aurinkoisella paikalla ja vaatii myös vahvempia värejä.

      Poista
  5. Mukulapaloyrtti on ihan uusi tuttavuus minulle. Kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, mukulapaloyrtti on kaiketi alun perin ihan luonnonkasvi. Se ei vaadi mitään ihmeellisiä olosuhteita.

      Poista
  6. Etelänruusuruohot sopivatkin aivan nappiin sormustinkukkaan.
    Ihailen ihmisiä, joilla on malttia ja kärsivällisyyttä istuttaa toisiinsa sopivia kukkia tiettyihin penkkeihin. Minulla on kyllä ihan hienoja suunnitelmia, mutta aina jossain vaiheessa homma karkaa käsistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, minullakin on suunnitelmia, jotka sitten käytännön arjessa usein unohtuvat. En todellakaan ole mikään suunnitelmalline tyyppi. Luulen, että toimin hyvinkin vaistonvaraisesti. Mutta jos pidän jostakin väristä, niin hankin senvärisiä kasveja. Samanväriset kasvit yhdessä sitten näyttävätkin ihan kivoilta.

      Poista
  7. Hienoja yhdistelmiä todella. Mukulapalloyrtistä en ole ikinä kuullutkaan, mutta oikein kaunis on sekin. Luppiot taitavat olla yksi toivelistani kasveista, jos joskus on se oma puisto :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piia Anneli, luulenpa, että mukulapaloyrtti on useimmille vähän tuntemattomampi kasvi. Itsellänikin ensimmäistä kertaa.
      Luppiot ovat kiitollisia peruskasveja. Niillä on niin kaunis lehdistö, että ovat kauniita kukkapenkeissä vaikka eivät juuri kukkisikaan.

      Poista