Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 23. toukokuuta 2016

Kevään viimeisiä kukkijoita


Nyt on ihan kesäkelit.
Bloggariystävä kirjoitti, että on jo kesä. Vastustan ajatusta, koska rakastan kevättä. Vielä on kevät. Onhan!
Rakastan luonnonmukaista rantapöheikköä.


Se muistuttaa tähän aikaan villiä niittyä. Sitä hallitsevat saniaiset. Ne  nousevat herkkinä ja vaalean vihreinä. Osa narsisseista on siellä jo kuihtunut. Tulppaanit ja metsäkurjenpolvet aloittelevat kukintaa.


Kasvuston pohjalla kielot kukkivat.  Mikä hurmaava tuoksu!


Aivan rannassa odottaa ihana yllätys. Huhtikuussa Barnhavenilta tilaamani esikkolähetyksen ensimmäinen esikko kukkii. Se on japaninesikko 'Apple Blossom'.


Syksyllä istutetut pikkutorvinarskut ovat heränneet kevääseen hiljentymishuoneessa. Viereinen onnenpensas on saanut talvella siipeensä, mutta henki kuitenkin vielä pihisee. Kukinta nyt menetettiin tältä keväältä.


Narskut kukkivat vielä varjopaikoissa.


Tulppaanit ovat saaneet kukat auki.


Yläpihalla näytti hetki sitten siltä, että taikapähkinä kuuluu talvimenetyksiin. Mutta nyt sieltä näyttää versovan yksi oksa kuolleen näköisestä rungosta.  Mukavaa - ehkä se joskus kukkii.


Isokolmilehdessä on nyt jo kaksi kukkaa. Hitaasti, mutta varmasti se tuuheutuu.


Punakolmilehdestä toinen on kasvattanut kukan. Arovuokot siinä vierellä ovat aloittaneet kukinnan.


'Lady Jane' -italiantulppaanit ovat niin raikkaan pirteitä kukkapenkissä. Tilasin niiden sipuleita lisää viime syksynä.


Oho - nämä ovat kyllä italiantulppaaneja, mutta ilmeisesti eri lajiketta. Ehkä ne ovat 'Cynthioita'. Ei ole ensimmäinen kerta, että saa jotakin muuta, mitä on tilannut.


Omenapuut ovat nyt aivan täynnä kukkia. En muista, koska ne ovat kukkineet näin runsaasti. Kimalaisia on jonkin verran eikä myrskyjä ole luvassa. Ehkä syksyllä saadaan omenoita.


Pikkulinnut ovat touhuissaan ja ilman täyttää linnunlaulu.
Miehillä on armeijassa aamukampa, josta lasketaan päiviä, koska pääsee vapauteen. Minä tarvitsen kevätkamman. Kuinka monta päivää saan vielä pitää kevättä täällä.
Voiko enää kauniimpia päiviä tullakaan!

23 kommenttia:

  1. Ihana, ihana Lady Jane!

    Viimeinen kuva on niin tätä hetkeä lintukonserttoineen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, punavalkea on niin raikas yhdistelmä. Siksi tuo italiantulppaani on niin kaunis.
      Periaatteessa keltapunainen yhdistelmä on myös ihan kiva, mutta istutin ne punaisten ja valkoisten kukkien viereen, kun luulin niitä punavalkeiksi. Siksi en pidä siitä, että taimistot lähettävät "jotakin sinnepäin", kun tilattu tavara on lopussa. Jos olisin tiennyt, että nämä tulppaanit ovat keltapunaisia olisin istuttanut muualle. Sellaisiakin paikkoja löytyy, mihin ne sopivat hyvin.
      Lintujen konsertointi näin keväisin tekee keväästä vielä ihanamman. Kesällä ne jo hiljenevät.

      Poista
    2. Irene, minäkin sain kun tilasin jostain, punaista varjoliljaa, joka oli nemetty valkoiseksi. Vasta seuraava kevät toden näytti ja tietysti just olgan haudalla. Sain niistä korvauksena kivasti valkoista, mutta siihen tuli näin ollen kahden vuoden viive. Lopultakin tykästyin kuitenkin punavalkoiseen yhdistelmään, enkä laittanut niitä pois, silä valkoisia on kuitenkin enemmän ja myös muualla.Olisin ottanut Viherlandiasta, mutta kun en saanut sieltä juurakoita. Halusin varmistaa onnistumisen.

      Saniainen kuuluu kevääseen ja tiestysti myös kesään antaen eläimille suojaa ja tuo pihaan ja rannoille viidakkomaista rehevyyttä. Meillä on lehto sitä täynnä, joten joudun aika paljon sitä positamaan siten myös kukkapenkeistä, sillä voittaa kukat, jos penkkiin jää.

      Poista
    3. Leena, olen huono vaatimaan korvauksia. Jos huomaan, että joku taimisto lähettää jotakin sinne päin, en tilaa sieltä enää. Korvausvaatimus edellyttää aikaa ja energiaa. Tilaan nimittäin monesta paikasta.

      Olen hullaantunut erilaisiin saniaisiin tänä vuonna. Kuljen pitkin metsiä niitä kuvaamassa. Istutan nyt kotkansiipiä kukkapurkkeihinkin. Kummallista!

      Poista
  2. Onpa siellä kaunista! Pidän myös kovasti niitymäisestä tunnelmasta, siinä luonnollisuutta ja kepeyttä.

    Minustakin on vielä kevät, vaikka lämmintä onkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, niityt ovat niin raikkaita. Ehkä se johtuu jostakin lapsuuden vahvoista muistijäljistä - mene ja tiedä!

      Poista
  3. Meillä ei tule ollenkaan kukkia omenoihin, huonoin vuosi aikoihin. Ei tule siten omenoitakaan. Toisaalta talven jäljiltä ei voi vaatia liikoja, monelle kasville riittää että on hengissä, kukkia ehtii vielä monta vuotta. "Apple Blossom" on melkoisen kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, näin ne omppuvuodet vaihtelevat eri alueilla. Lohjan seudulla omput näyttävät kukkivan hyvin tänä vuonna. Mutta ei meilläkään näin runsasta kukintaa ole ollut miesmuistiin. Ehkä ensi kesä on sitten teidän hyvä omppuvuosi!

      Poista
  4. En osaa kuvitella tämän kauniimpaa. Mikä paratiisi! Omenapuut, lampi, lumpeet, kielon tuoksu - nyt on juhlaa. Ehdottomasti kevätjuhlaa minustakin! Kevään juhlaviikot. Kesän juhlaviikot osuvat minusta juhannuksen jälkeiselle viikolle, silloin on kans hienoa mutta ihan erilaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kevään juhlaviikot ovat siis menossa. Tietysti voisi jo sataakin.
      Kun nyt sipulikukat lopettelevat ja akilleijat ovat kukkineet, niin seuraa vähän hiljaisempi jakso ennen kuin pionit aloittavat juhlansa. Silloin ollaan jo vähintään juhannuksessa. Ja sen jälkeen riittääkin kukintaa elokuun loppuun asti.

      Poista
  5. Sulla on kukkaa vaikka minkä näköistä ja paljon. Hurmaavaa, varsinkin villiä niittyä muistuttava alue viehättää minua.
    Sielläkö alkaa kevät vaihtua kesän puolelle, vaikket tietenkään tahtoisi. Täälläkin on piakkoin käymässä niin. pohjoisen kevät on niin lyhyt, ettei aikaakaan, kun se on kesä. Kohta kukkii rentukka ja niittykullero, luonnonvaraisia ovat. Tuomessakin isot nuput, myös mustikka aloittelee kukkimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, on niin monennäköisiä kauniita pihoja ja puutarhoja. Pidän kyllä ruusuistakin, mutta vanhemmiten pidän enemmän ja enemmän luonnonmukaisista niitty- ja metsäpuutarhoista.
      Rentukka kukkii meilläkin nyt. Tuomi meillä kukki viikonloppuna. Nyt se lopettelee. Ette te siellä pohjoisessa enää montaa päivää perässä tule.

      Poista
  6. Todella kaunista. Nuo omenapuut ovat aivan ihania. Ja kaikki muut kukat myös. Nautitaan tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kyllä nyt kevät on kauneimmillaan. Omput ovat aivan valkoisenaan. Viikonloppuna oli vielä paljon vaaleanpunaisia nuppuja, mutta nyt ne ovat auki.

      Poista
  7. Valtavan kaunista! Nauti joka hetkestä paratiisissasi!
    Meillä alkaa tuomet kukkia ja ensimmäiset kuolanpionit availevat nuppujaan. On se vielä kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, on se nyt kevättä sielläkin. Kuolanpioneja meillä ei valitettavasti ole. Mutta tänään avautui ensimmäinen pionin kukka. Olisiko kyseessä vuokkopioni?!

      Poista
  8. Kuvissasi on vielä kauniita keväisiä sävyjä. Meillä alkaa luonto olla jo voimakkaamman vihreissä sävyissä ja osa tulppaaneista jo lopettelee kukintaa. Älyttömän nopeasti kevät tuli ja meni. Toivottavasti siellä se vielä viipyy hetken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu, meilläkin alkavat auringossa kukkivat tulppaanit jo hyytyä. Mutta varjopaikoissa riittää kukintaa, onneksi. Kannattaa istuttaa vähän varjoisimmillekin paikoille, että kukinnasta saa nauttia pitempään.

      Poista
  9. Ihana esikko, tuo tilaamasi! Minäkin rakastan kevättä ja haluaisin viipyä siinä vielä tovin. Kevään heleys ja kasvun ihmettely on ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenkello, saa nähdä, mitä noille esikoille käy. En ole niitä kastellut yhtään. On ollut kuivaa ja ne pitävät kosteista olosuhteista. Ainakin tuo yksi juurtui ja rupesi kukkimaan. Saa nähdä jääkö se ainoaksi.

      Poista
  10. Voin kuvitella, miten ihana puutarhasi on tähän vuodenaikaan.Minäkin olen nauttinut puutarhan kauneudesta, erityisesti tänä vuonna, kun viikko ihanasta keväästä on mennyt sairasvuoteella. Nyt olen kuntouttanut itseäni tekemällä pieniä kävelylenkkejä Laurinlahden kukkaloisto ihaillen ja pihalla riippukeinussa kuunnellen linnulaulua.

    VastaaPoista