Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 9. toukokuuta 2016

Kevätlinnunhernettä ja huvimajan laittoa


Lämpimät ilmat ovat saaneet kevätlinnunherneet nopeasti nousemaan maasta ja avaamaan kukintonsa. Se on yksi ehdottomista kevätlemppareistani. Kasvi pärjää meillä täysin hoidotta. Silti se nousee maasta joka kevät pöyheämpänä kuin edellisenä vuonna.
Kukat ovat vahvan värisiä. Kukkien väri vaihtuu violetista siniseen.


Kasvi sopii mielestäni upeasti narskujen kaveriksi. Erityisesti keltaisten narsissien kanssa samassa maljakossa se vangitsee katseen. Nyt oli ihan pakko kerätä juuri sellainen kimppu.
Kukat pääsivät talven jäljiltä raivattuun huvimajaan.


Sateenvarjojalava kukkii huvimajan vieressä.


Kannoin anopin vanhan lempituolin huvimajaan. Muistan, kun hän istui siinä usein kesäisin tekemässä ristisanatehtäviä.


Pitsikangas ja tyyny kulkivat mukana. Ne kuuluvat erottamattomasti tuohon tuoliin.


Tällä kertaa keksin laittaa narskut ja kevätlinnunherneet limonadipulloihin.


Nämä värit ovat kevään odotetuimmat.


Narsissien kaveriksi maljakkoon pääsi taikinamarjan vihertyneitä oksia.


Ylähyllyn minimaljakkoon maltoin napsaista oksan kerrotusta jouluruususta, vaaleanpunaisen hyasintin tuoksua antamaan, helmililjoja ja pari pikkuoksaa vaaleanpunaista kevätlinnunhernettä, jotka olen siemenestä kasvattanut.
Tuntuu hyvältä, kun voi taas kävellä pihalla saksimassa kukkasia maljakoihin.


 Uskalsin nostaa pikkupetunian jo huvimajaan. Tuskin enää mitään hallaöitä on tulossa.
Nyt täällä taas viihtyy.

22 kommenttia:

  1. Ihania kevään tunnelmia! Tuo kevätlinnunherneen syvä ja tumma väri onkin hieno väripari muiden kevätkukkien kirkkaille tai pastellisille väreille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikonlopputarhuri, minäkin aloittelin aikoinaan puutarhahommat viikonlopputarhurina.

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Kevätlinnunherne on suloista, pitääkin lisätä se hankintalistalle. Kauniita limupullojakin olet kukkien lisäksi keräillyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, se on alun peri n ihan luonnonkasvi, joka tietysti puutarhaan istutettuna kasva näyttävämmäksi.

      Poista
  3. Ihania kevätkukkia! Se onkin niin palkitsevaa, kun saa alkaa napsimaan jotain jo maljakkoonkin. Minäkin käytän paljon kukille vanhoja limsapulloja.
    Ihana tunnelma huvimajassa! Meillä on kasvihuone vielä siivoamatta, tällä viikolla on pakko saada se tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, kukkien kerääminen maljakkoon on sitä puutarhanhoidon parhautta. Se on ikäänkuin palkinto raskaista puutarhatöistä.
      Kasvihuonetta minäkään en ole vielä täysin siivonnut. Sen verran raivasin, että sain kaikki kylvökseni mahtumaan pöydille. Kevätkiireissä "näillä mennään".

      Poista
  4. Voi ihanuus miten kauniisti olet laittanut kukkia maljakoihin. Tuo kevätlinnunherne on näyttävä upoassa värissään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kukkamaljakoita on nyt täytelty. Se on niin mukavaa puuhaa.

      Poista
  5. Ihana huvimaja! Voin kuvitella anopin istumaan tuoliin ja siemailemaan kahvia kauniista kupista ristisanatehtävien lomassa. Tai nauttimaan oman puutarhan antimista tehtyä raikasta mehua hellesäällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, Sinulla on hyvä mielikuvitus...se kahvikuppi on ruusukuppi.

      Poista
  6. Ihania kuvia! Ensimmäistä kertaa istutin linnunherneen siemeniä, toivottavasti ensi vuonna joku niistä lähtee kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, luulen, että saat ne kasvamaan. Ne ovat ihan helppoja. Minäkin kylvin suoraan penkkiin.

      Poista
  7. Kevätlinnunherne on kaunis ja ihanasti sopivat nuo narsissit pulloihin!

    VastaaPoista
  8. Eikä, niin ihana tuo huvimaja, oikea romanttinen unelma. Voisin muuttaa tuollaiseen asumaan. Kevätlinnunherne on ihana kukka, juuri katselin aamulla tuossa metsässä sitä onnellisena. Niin kauniit nuo asetelmasi suloisissa pulloissa. Kukkakaupan voisit vaikka perustaa heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia, huvimaja näyttää nyt olevan niin romantillinen. En käsitä, mistä ihmeestä siitä tulikin pitsiunelma. Yleensä en ole niin makean ystävä, mutta jostakin tuo nyt putkahti.
      Kukkakaupasta olen joskus haaveillut, mutta tuntien yksityisyrittäjän arjen, en saisi sitä menestymään.

      Poista
  9. Kevätlinnunherne näyttää kivalta.
    Minäkin toivon, ettei enää tulisi hallaöitä, niitä ei kaipaa kukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu, toivotaan, että nämä lämpöiset yöt nyt asettuisivat. Tulee suuri työ jos kaikki pitää kiikuttaa sisätiloihin.

      Poista
  10. Ihana huvimaja ja miten hienosti nuo narsissit ja kevätlinnunherne sopivatkaan keskenään.
    Ilmat viileni, mutta toivottavasti yöpakkaset hellittävät, sillä mustikka aloittelee paikkapaikoin kukintaansa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, huvimaja on vanha, mutta saa vielä seistä pystyssä. Vielä siitä pystyy nauttimaan, vaikka kaipaisikin kohennusta.

      Poista
  11. Kevätlinnunherne on omakin suosikkini ja onneksi sitä kasvaa etenkin lehdossamme paljon.

    Onpas tuo petunia suloinen!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiva, että Teilläkin sitä kasvaa. Meillä taitaa olla aika paljon samoja kasveja - lehtomaastoa meillä molemmilla.
      Vaaleanpunainen petunia on oikein hempeä. Taisin olla tosi pehmeällä tuulella, kun tuota kunnostin.

      Poista