Peurat

Peurat

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 1. elokuuta 2016

Rumpukapula ja suppilokukka


Viininpunaisia rumpukapuloita on piiloutunut jaloangervon pehmeään pilveen.
Nuo rumpukapulat ovat suomenkieliseltä nimeltään pallerolaukkoja.  Joka vuosi olen niitä lisännyt. Viime syksynä istutin niitä neljäkymmentä lisää. Ne ovat pikkusipuleita, joita sitten syksyllä voi taas piilottaa kukkapenkkeihin. Ne ovat siitä käteviä, että ihan jokaisen kukkapenkkiin niitä mahtuu ja ne sulostuttavat lähes minkä tahansa kasvin vieressään.


Kun niitä on niin paljon kukkapenkeissä, niitä malttaa saksia maljakkoon.


Kestosuosikiksi pääseminen vaatii joitakin ominaisuuksia. Pallerolaukan ykkös suosikkiominaisuus on sen väri. Toiseksi paras ominaisuus on sen yksinkertainen muoto.


Toinen kasvi, joka saa henkeni salpautumaan, on suppilokukka. Muistan vieläkin ensi kohtaamisen. En saanut silmiäni riitä irti. Avonaisen gloksinian kukan väri on samettisen tumma. Siihen voi melkein hukkua. Istutin keväällä viisi gloksinian sipulia.


Olen yrittänyt kuvata avonaista kukkaa, mutta en saa siitä hyvää kuvaa. Ehkä joku ammattikuvaaja onnistuu siinä.


Eivät nämä vaalean siniset terälehdetkään ole hullumman värisiä.


Vielä on kaksi suppilokukkaa, jotka eivät ole vielä edes aloittaneet kukintaa. Kiva, että kaikki eivät ole samanaikaisia. Nämä ovat viettäneet koko kesän terassilla. On vielä mukavaa odotettavaa loppukesästä.

26 kommenttia:

  1. Laitoin juuri sipulitilauksen menemään ja mukana oli noita pallerolaukkoja, toivottavasti niistä tule minunkin kestosuosikkini :) Ihanan samettisia suppilokukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, meille tuli juuri taimiston kuvasto. Nyt voi jo alkaa tilaamaan näitä pikkusipuleita.
      Sinä olitkin jo nopea.

      Poista
  2. Kiitos, laitetaan tilaukseen. Kaunis väri molemmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummo, ainakin pallerolaukat voi tilata nyt syksyllä. Mutta suppilokukista en ole niin varma. Itse tilasin ne keväällä.

      Poista
  3. Oi hyvä tavaton mikä väri ja tunnelma yhdistelmä tuossa rumpukapulakuvassa on. Nuo gloksiniat löysin tänä kesänä ensimmäistä kertaa ja ihastuin niihin oitis =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jori, jotenkin nuo kaksi lajia löysivät toisensa niin hellyttävän näköisesti.
      Olen ihaillut jo jonkin kerran gloksinioita. Vasta tänä keväänä tilasin niiden mukuloita.

      Poista
  4. Miten suloinen yhdistelmä pallerolaukkaa ja jaloangervoa! Taidan myös laajentaa pallerolaukkakokeilujani kivikkopenkistä muualle. Itseäni ilahduttaa aina myös se, jos minun lisäksi puutarhani kukista nauttivat hyönteiset ja perhoset. Pallerolaukka suoriutuu siitä kriteeristä heittämällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu, tuo yhdistelmä vaan on niin suloinen.
      Pallerolaukkoja voi kylvää lähes mihin tahansa. Erityisesti vaaleiden kukkien kanssa se sopii tosi hyvin.

      Poista
  5. Todella kauniita kukkia. Hieno väri ja upea muoto.

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava kuva ylinnä! Pienet laukat eivät ole hullumpia nekään. Pidän sinilaukastakin todella paljon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, piti ihan googlettaa tuo sinilaukka, kun en ole siihen aiemmin tutustunut. Se vaikuttaa oikein kiinnostavalta myös. Ehkä tilaan sitä tänä syksynä kokeeksi.

      Poista
  7. Ihania molemmat! Pallerolaukka kuulosti siltä, että niitä pitää saa tänne Mutamäellekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesätuulia, no nyt vaan pallerolaukkoja tilaamaan!

      Poista
  8. Ihania kuvia etenkin tuo eka ja sitten kuva, jossa myös kirsikoita <3

    Lapsuudessa meillä oli aina gloksia. Kaikissa väreissä. Nyt sitä katsoo vähän toisin eli alkaa pitää. Soilikki on toinen vanhanajan kukka, johon olen viehättynyt.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tuo ensimmäinen kuva on hurmaava. Tuossa toisessa kuvassa on punaisia karviaismarjoja. Ne kyllä näyttävät aika lailla kirsikoilta. Meillä rastaat ennättävät syödä kirsikat näköjään joka vuosi. Puut ovat jo niin suuria, että niitä ei oikein pysty verkottamaan.
      Meillä ei koskaan ollut gloksiaa, vaan saint paulioita. Ne vähän muistuttavat gloksiaa.

      Poista
  9. Minullakin on muutama pallerolaukka parhaillaan kukassa ja tänään laitoin sipulitilauksen, joka sisältää lisää pallerolaukkoja.
    Sinä osaat yhdistää eri kasveja todella kauniisti ja kekseliäästi. Pallerolaukka jaloangervon kaverina on ihastuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, pallerolaukkoja ei voi koskaan olla liikaa!
      Täytyy myöstää, että minä en mitenkään tietoisesti noita kahta yhyttänyt. Kylvin vaan niin vietävästi laukkoja uuteen kukkapenkkiin ja siinä sattui jo kasvamaan noita jaloangervoja.

      Poista
  10. Pallerolaukat ovat kauniita, minulla muutama selvisi talvesta mutta kasvavat liian lähellä verikurjenpolvea ja jäävät sen alle. En siirrä, taidan ostaa vain kasan uusia sipuleita ja istuttaa sinne ja tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kummallista, että eivät pääse sieltä kurjenpolvien lävitse.
      Mutta ei niin pieniä sipuleita kannata alkaa kaivamaan.

      Poista
  11. Ihan huippu tuo rumpukapulakuvan yhdistelmä! Mun pallerot katos, olipa hyvä että muistutat. Niitä on vielä tilaukseen lisättävä. Gloksiniaa nyt hyppää esille joka paikasta, ihan alkaa himottaan sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, harmi, että Sun pallerot katosivat. Sinulla taisi kadota niin paljon muutakin viime talven pakkasiin.
      Mutta nyt sitten alkaa uuteen kasvukauteen valmistautuminen.

      Poista
  12. Pallerolaukka on ihan uusi tuttavuus minulle. Onpa upea väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, kivaa, kun löytää ihan uusia tuttavuuksia.

      Poista
  13. Ihana väriyhdistelmä tuo pallerolaukkojen ja angervojen. Sopivat kauniisti yhteen.
    Pehmeän kaunis on gloksinia.
    Onneksi on vielä kukkia, jotka eivät ole aloittaneet kukintaansa. Kesää on vielä jäljellä :).

    VastaaPoista
  14. Ninnu, tuntuu siltä, että jo niin monet valmistautuvat syksyyn. Mutta puutarhassa onneksi vielä kukkii moni ja osa ei ole edes vielä aloittanut.

    VastaaPoista