Kesän kynnyksellä

Kesän kynnyksellä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 14. kesäkuuta 2012

Kamerakierroksella puutarhassa


Illakot kukkivat rannassa. Ne ovat kasvaneet oikein pitkiksi hujopeiksi ja niitä on valtava pehko. Näyttää siltä, kuin violetti seinä olisi noussut peittämää lampimaiseman. Kylvin ainakin kaksi vuotta sitten nuo siemenet ja vihdoin viime syksynä istutin taimet rannalle. Nyt sitten nautin tuloksesta. Maltan taittaa oksia kukkakimppuun.


Omenapuun alla kasvaa piparjuuri. Kukinnot ulottuvat minua rintaan asti. Muutama kukinto päätyy maljakkoon.


Köynnöshortensia lähentelee orvokkeja ylätalon portailla.


Valkeat lehtoakilleijat vaeltavat kukkapenkeissä. Hyvä niin - pidän akilleijoista ja valkeita kukkia ei ole koskaan liikaa.


Ensimmäiset kurjenmiekat avaavat kukintojaan saniasviidakossa rannalla. Ranta on todella luonnonmukaista. Huomaan pitäväni yhä enemmän luonnonmukaisuudesta. Niittyleinikit saavat kukkia penkeissäni ja muutaman vuohenputkenkin jätän poistamatta.


Ikivanhassa valkeassa syreenissä keikkuu muutama kukka, joista leviää hurmaava tuoksu. Se huutaa parempaa hoitoa. Violetit pihasyreeninkukat alkavat jo ruskettua.


Sen sijaan kitsaastikukkivassa Mikkelirodossa on tänä vuonna useampi kukka. Tähän asti se on käyttänyt voimansa lähinnä pituuskasvuun.

15 kommenttia:

  1. Kukkaiskuvasi ovat todella ilo silmälle. Suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiviini, kesä on nyt kauneimmillaan.... tai ihan just kun pionit avaavat nuppunsa.

      Poista
  2. Luonnonmukainen onkin hyvin kaunista. Ihanaan puutarhaasi täytyy tulla joskus tutustumaan tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, ennen tein selvän rajan istutetun ja luonnonmukaisen välillä. Nyt raja alkaa olla minulla jo aika epäselvä. Ehkä tuo heinienkin tulo puutarhaan on jotenkin vaikuttanut asiaan?

      Poista
  3. Kaunista! Kylvin viime vuonna pussillisen illakon siemeniä, tuloksena on vain kolme kukkavartta. Iirkset saniaisten keskellä näyttävät niin viehättäviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, aina nuo kylvökset eivät onnistu. Joskus paremmin ja joskus huonommin. Mukavaa on kuitenkin aina yrittää. Onnistuminen lämmittää mieltä niin mukavasti.

      Poista
  4. Kiitos, kun otit meidät mukaan kierrokselle...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, näitä kyllä riittää tänä kesänä. En malta pysyä pois puutarhastani.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hanna, kiitos, kiitos! Hele oli sisustanut puutarhansa upeasti.

      Poista
  6. Ihania kukkia, Irene.<333

    Leppoisaa torstai-iltaa, sinulle ja perheellesi.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ailille kiitoksia!

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  7. kauniita kuvia!

    Meillä on ihan sama juttu Mikkelirodon kanssa, nyt kukkii, viime vuonna ei ollut yhtään. Valtavasti se on kasvanut kokoa muutamassa vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, noilla rodoilla on erilaisia lajiominaisuuksia. Muistan lukeneeni jostakin, että Mikkeli kasvaa etupäässä kokoa, mutta on vähän laiska kukkimaan.

      Poista
  8. Mikä kukka on tämä Illakko. Siitä en ole koskaan kuullut. Todella nätti, täytynee kysyä puutarhamyymälästä josko heillä olisi sellaista. /Mimi

    VastaaPoista