Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 18. elokuuta 2013

Elokuun täyteyttä


Elokuussa keltaoranssit värit lämmittävät. On niin pehmeä, lämmin ja samalla täyteinen olo. Viikolla on satanut meillä runsaasti ja maa on saanut koko kesän kaipaamaansa vettä tarpeeksi. Sateen jälkeen koko puutarha taas kukoistaa ja kiittää sateista.


Puutarhan suuriin kukkaruukkuihin saa vaihtaa syksyn kasveja. Orvokit saavat kylkeensä begonioita. Hankin keväällä eri värisiä begonian sipuleita. Ne saivat kasvaa rauhassa pikkuruukuissa. Nyt niitä voikin levitellä eri puolelle puutarhaa suuriin ruukkuihin.


Sisäänkäynnin pöydän karjalanneito ei ole enää ilo silmälle. Se siirtyy takapihalle ja itsekasvatetut begoniat ja pelargoniat pääsevät pöydälle.


Sisääntulon edessä olevassa kukkapenkissä vihreät kellohyasintit (galtonia viridiflora) alkavat kukkia. Ovat aika veikeitä.


Nämä ovat sipulikukkia ja kylvin viisi sipulia keväällä. Näyttävät kellohyasintilta, mutta ovat kellertävänvihreitä. Luulen, että näitä sipuleita ei voi jättää talveksi maahan.


Ihastuttava syysleimu Sherbert blend kaveeraa tässä Bonesta Dahlian vieressä. Molemmat ovat oikein viehkeitä lähempää tarkasteltunakin.


Keväällä kylvämäni ja tiheään isutetut valkeat ranskan tulikukat innostuivat kukkimaan jo tänä vuonna. Olipas yllätys. Luulin, että saan odottaa kukintaa vasta ensi kesänä.



Mustaseljani on sateesta intoutunut venyttämään oksiaan. Tämä oksa lähentelee valkeaa tähkäverbenaa. Nuo tähkäverbenat ovat erikoisia. Niissä on pitkänhuiskeat vaaleanpunaiset kukat, mutta juuresta lykkää lyhyttä valkeaa kukintoa. Käyttäytyvätkö ne aina näin, vai ovatko nämä Pohjanmaan taimistolta ostetut "erityistaimia"?

Alapihalla valkeat suuret liljat vievät huomion kukkapenkissä.


Talviomenan raskas oksa lasketuu dramaattisen pyöreän kukkapenkin syysleimujen päälle. Nuo on kukinnan jälkeen siirrettävä toiselle puolelle ja tilalle istutettava jotakin matalampaa - vaikka jouluruusuja. Miten ihanaa, että on puutarha, jossa voi alituiseen puuhailla ja välillä kävellä nautiskelemassa tästä luontoäidin kasvirunsaudesta.


Onneksi penkin salkoruusut mahtuvat suoristautumaan täyteen pituuteensa.


23 kommenttia:

  1. Hyvänen aika miten ihastuttava tuo syysleimu on, muistatko mistä olet sen hankkinut? Tahtoo samanlaisen;D Minulla keväällä kylvetyissä ranskantulikukissa on valtava lehdistö, vaan kukkia ei näy:( Jaloängelmästä löysinkin sitten tänään kukkavarsia, vaikka senhän pitäisi myös kukkia vasta myöhemmin, arvoituksellisia ovat kasvimme:)

    VastaaPoista
  2. Onpas veikeän näköinen syysleimu : )
    Ja niin upeat liljat. Pidän liljoista tosi paljon, etenkin tuoksuvista. Niitä pitää hankkia ensi keväänä taas pari lisää.
    Mikä onkaan ihampaa kuin rauhassa kävellä puutarhassa sinne ja tänne.... ihastella ja nuuhkia kukkien tuoksua... ja samalla suunnitella pieniä muutoksia : )

    VastaaPoista
  3. Minna, muistanpa hyvinkin, koska se kasvaa uusimmassa kukkapenkissäni. Perustin viime syksynä kukkapenkin ja pikkupuut siihen hommasin Nurga puukoolista Virosta. Ostetut perennat hankin Kauppilan syysalesta. Toki siirsin muista penkeistä ja kasvatin myös siemenistä. Penkki kun on aika suuri.
    Sinunkin ranskantulikukkasi saattaa intoutua kukkimaan tänä vuonna. Omani aloitti viime viikolla.
    Lehtoängelmän pikkuruiset siementaimet tuossa penkissä ovat ihan vauvasia viellä. Ei näy mitään merkkejä kukista vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa tuo joskus tulisi minuakin jossakin vastaan! Monesti kasvit joihin jossakin ihastuu jäävät jonnekin muistin lokeroihin ja niihin saattaa törmätä vuosienkin päästä.

      Poista
  4. Eikö olekin ihanaa kun on puutarha missä voi alinomaan puuhastella ja nautiskella kaikin aistein luontoäidin tuotoksista :)

    VastaaPoista
  5. Sari, syysleimu on aika veikeä. Siitä löytyy varmaan kolmea eri väriä, vaaleanpunaista, keltaista, vihreää.
    Tänään oli niin kaunis aurinkoinen päivä ja oli mukavaa tutkia ja ihailla puutarhaa. Päivällä tosin istuttelin muutamia tulokkaita ja kaivelin kuoppaa uudelle pensaalle tai heinälle - saan ähdä, mitä keksin.

    VastaaPoista
  6. Marjamatilda, olen kanssasi ihan samaa mieltä. Sanoin tänään ääneen, että todellinen onni on oma puutarha. Jokapäivä voi puuhastella, mitä milloinkin mieli tekee. Jos ei tee mieli, ei tarvitse tehdä mitään. Mutta nimenomaan se suunnittelu ja toteutus ja nautinta - kaikki ihania vaiheita.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa. :)
    Ihastuin ihaniin liljoihin ja salkoruusuun sekä drityisesti drikoisenväriseen pelargoniaasi... Sen pistokkaan huolisin.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Una, sinä taidat pitää pastellimaailmasa ja romanttisista kukkasista. Tuo pelargoni on omenankukka nimeltään. Sen olen kasvattanut pistokkaasta ja siinä on nyt ensimmäinen kukka. Kun se runsastuu, lähetän sinulle siitä pistokkaan.

      Poista
  8. Ihastelemme Saiman kanssa täällä kukkiasi! Oi väriloistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna hei, kivaa kun luette blogia. Terveiset sinne lomalaisille. Koskas tulette pistäytymään?

      Poista
  9. Kaunista kukkarunsautta! Syysleimu on tosi viehkeä ja liljat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, elokuussa riittää vielä kukkia ihanasti. Olen todella tykästynyt tuoho leimuun. Niitä on vain yksi. En ole malttanut enempää hankkia. Liljoja tilasin viime syksynä myöhään alen alesta.

      Poista
  10. Kaunis kukkaloisto, ihan kuin olisi vielä keskikesä.

    Meillä saapuivat viime perjantaina lähipellolle varma syksyn merkki: valkoposkihanhet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, elokuu on vielä runsasata kukinta-aikaa.

      Valkoposkihanhet muistan hyvin Espoon ajoilta. Täällä niitä ei ole näkynyt. Harmaahaikarat tulivat aikoinaan loppukesäsatä. Mutta kun ahvenet loppuivat lammesta, ei noitakaan ole enää näkynyt.

      Poista
  11. On sulla Irene PUUTARHA! WAU ! ihana elokuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka, on puutarha, juu. Suuri puutarha. Laajennan sitä koko ajan. Elokuussa kukkii vielä paljon. Nautitaan elokuusta!

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Irmastiina, kiitos!
      Minäkin pidän siitä paljon.

      Poista
  13. Ihania ovat kukkasesi, kiitos tästä postauksesta, Irene!

    Oikein hyvää elokuun jatkoa sinulle!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kukkaset ovat ihania. Yritin kuvata vähän enemmän myös yleisnäkymää etten pelkästään kukkia. Oma katseeni niin helposti hakeutuu juurikin noihin kukkiviin kasveihin.

      Lämmintä ja lepoisaa elokuuta sinulle!

      Poista
  14. Ihana tunnelma, loppukesä on kaunis, jotenkin erityisen kaunis tänä vuonna. Voi miten ihana syysleimu, minä alan lämmetä niille, mutta tuota haluaisin!

    VastaaPoista
  15. Olipa ihanaa kiertää puutarhaasi ja ihailla kukkiasi, niin paljon ja monenlaisia. Kyllä tuo loisto palkitsee tekijäänsä.
    Oikein hyviä elokuun loppupäiviä sinne!

    VastaaPoista