Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


lauantai 3. elokuuta 2013

Mattopyykillä


Olin aamupäivällä mattopyykillä Lohjan Maksjoella. Ystäväni S esitteli viime viikolla, miten hieno matonpesupaikka Maksjoella oikein on. Olihan se testattava. Aamu oli lämmin ja pukeuduin kevyesti. Paikalle oli jo saapunut aamuvirkkuja. Isoissa altaissa oli puiset alustat, joita vasten oli helppo hangata mattoa. Vesijohdosta tuli puisen alustan päälle tihkuna vettä, joten pestävälle kohdalle osui aina vesi helposti. Paikalla oli myös mankeli, jossa pystyi puristamaan enimmät vedet pois. Olihan hieno systeemi! Olen aiemmin pessyt mattoja Helsingin mattolaitureilla meren äärellä. Kyllä tämä nyt on paljon helpompaa. Kun piti nostella isoa mattoa, tarjoutui aina joku auttamaan. Ihan tuli hyvälle mielelle moisesta kokemuksesta.


Jätin matot valumaan muutamaksi tunniksi, mutta sitten hain ne kuivumaan kotinurmella. Tuolla ne nyt kuivuvat jaloangervojen ja minttujen takana.


Olin suunnitellu iltapäiväänkin ohjelmaa, mutta jouduin luopumaan siitä tässä helteessä. Kuvasin sitten tätä uusinta silmäterääni, sisääntulokukkapenkkiäni.


Olen edelleen ihan hulluna tuohon jättiverbenaan. Se keventää kaikkia kukkapenkkejä niin kauniilla tavalla. Pitkät violetit kukat huojuvat lähes kaiken yllä. Tällä kertaa tosin salkoruusut ovat kuitenkin kasvaneet vielä pidemmiksi.


Dahliat alkavat avata painavia kukkiaan. Tässä kukassa Dark Diamond.


Tässä kukkii jokin tädyke - luultavimmin tähkätädyke. Suurin osa niistä on vaaleanpunaisia. Joukossa on myös yksi valkoinen.


Mustaseljan kyljessä kukkii aspirin rose.

19 kommenttia:

  1. Ihania yhdistelmiä, tuo tummalehtinen selja ja Aspirin, sekä sisääntulopenkin mahtava yhdistelmä salkoruusuja, jättiverbenaa ja daalioita! Ooh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, pidän itsekin noista yhdistelmistä tosi paljon. Penkin toinen puoli on vaaleanpunaista ja lilaa ja toisella puolella on enemmän valkoisia kukkia , joiden keskellä on tuo tumma selja. Tämä uusin kukkapenkkini on tämän kesän silmäteräni. Tulen kuvaamaan sitä vielä paljon. Läheskään kaikkia kasveja en ole esitellyt.

      Poista
  2. Voi miten kauniita kukkia taas.
    Matonpesu on siitä kivaa hommaa että tuloksen näkee jo pestessään, vaikka matto ei edes näyttäisi likaiselta niin eron huomaa kuitenkin heti pestyn ja ppesemättömän rajalla. Varmaan menet toisenkin kerran tuonne pesemään, niin hyviltä paikat tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, olen ihan pienestä tytöstä asti pitänyt pyykin ja matonpesusta. Siinä todella näkee heti kättensä jäljen ja lisäksi tuoksuu niin mukavasti. Nyt kun on reitin löytänyt, niin pitää mennä uudestaankin.

      Poista
  3. Ihan naapurissa olet mattopyykillä ollut, saman kadun varrella asustelen, jonkin matkan päässä pesupaikasta. Mankeli onkin ihan uusi, -tosi kiva kun sellaisen saimme!
    Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Titti, näköjään tässä ihan napureita ollaan!
      Saman kadun varrelta oli myös viehättävä rouva, jonka vieressä olin pesupaikalla. Mankeli on hyvä olemassa. Ei tarvitse odottaa kuivumista niin kauan ja on kevyempi käsitellä noita painavia mattoja.
      Ihanaa uutta viikkoa!

      Poista
  4. Oih, mikä romanttinen kukkapenkki. Ihan tuli pakkomielle moiseen. IHANAT värit!! onko tuo tosiaan tädyke. Luulin tähkäverbenaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kukkapenkistä tulikin aika romanttinen. Alunperin oli takaraivossa Sissinghurstin valkea puutarha, mutta (niinkuin aina) lopputulos onkin sitten ihan muuta.
      Olet oikeassa, se on tähkäverbena. Ilmankos siihen niin ihastuinkin - jättiverbenan serkku!

      Poista
  5. Kaunista!
    Minäkin olin mattopyykillä, tuolla ne narulla kuivuvat...meillä on aika lähellä matonpesupaikka, jossa on myös nuo kaikki hienoudet...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, joku muukin on sitten mattopyykillä elokuussa. Useimmat varmaankin pesivät mattonsa jo alkukesästä. Nyt luvattiiin niin pitkäksi aikaa lämmintä, että uskaltauduin.
      Ehkä nuo hienoudet ovatkin ihan "vakiokalustoa"? Itsellä ei ole aiempaa kokemusta kuin veden ääreltä laitureilta.

      Poista
  6. Ihana pihasi ansaitsee onnittelut!
    Matot ovat kauniin siniset ja raikkaat, ei ehkä vielä kuivia:)

    Hienoa että siellä on niin hyvä matonpesupaikka!
    Oikein hyvää sunnuntaita ja elokuuta sinulle, Irene.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos onnitteluista. Tuo uusi kukkapenkkini on silmäteräni.
      Matot ovat kauniita ja nyt sain kuivaksi. Räsymattoon oli kaatunut aikamoinen steariiniläikkä. Sain senkin silitysraudalla pois. Nyt olen tosi tyytyväinen.
      En tiedä, ovatko tuollaiset matonpesupaikat kuinka yleisiä/tavallisia eri puolella Suomea. Ainakin on tosi toimiva ja kätevä paikka. Moni oli liikkeellä lauantaina mattojen kanssa. Eräs mies kävi altaassa pesemässä koiransakin.
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Ihanat sävyt olet vlinnut sisääntulokukkapenkkiisi! Kaunista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, valkoista olin suunnitellut, mutta hempeää vaaleanpunaista ja lilaa sitten pukkasi.

      Poista
  8. Oletkin käynyt meidän pesupaikallamme! Minäkin kävin siellä kunnes hommattiin painepesuri jolla matot pesaisee niin kätevästi kotipihassa, mainio peli kaikenlaiseen pesuun, autot terassit, kasvihuone, kallio... Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, tämä on siis sinullekin tuttu paikka. Tykästyin niin tuohon käytännölliseen matonpesupaikkaan.
      Mihin on meidän painepesuri joutunut? Rikkikö vai lainassa? Täytyy selvittää.

      Poista
  9. Mankeli on todella tarpeellinen kun aamukaste on palannut. Täällä Itä- Suomessa minua muistututetaan siitä että mattoja pitää pestä ennen juhannusta, juuri aamukasteen vuoksi. En ollut ikinä sellaista ennen kuullut. Tai tehnyt.

    VastaaPoista
  10. Ihania värejä! Mikä kukka on tuo "sisääntulopenkin" vaaleanpunainen pallomainen kukka?

    Kiva,kun kaupungit/kunnat satsaavat kunnon matonpesupaikkoihin. Täällä Ulvilassakin on paikka ahkerassa käytössä.

    VastaaPoista