Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


perjantai 2. elokuuta 2013

Salkoruusu, Alcea rosea


Viimevuotiset lähes kolmemetriset valkeat salkoruusuni kukkivat jälleen. Niissä on nyt valkeiden lisäksi myös vaaleanpunaisia kukkia ja ne ovat paljon lyhyempiä. Höpöpuhetta, että ne olisivat kaksivuotisia. Luulen, että ne ovat monivuotisia jos löytävät itselleen tarpeeksi miellyttävät olosuhteet.


Alapihan kukkapenkissä kasvaa alcea rosea nigra, joka on siis lähes musta väriltään. Se sopiikin mukavasti tuon fairy-ruusun kaveriksi.


Salkoruusut ovat vanhoja maatiaiskasveja ja kuuluvat malvojen heimoon. Lähes joka vuosi hankin vähintään yhden salkoruusun taimen. Niitä löytyy lähes jokaisesta kukkapenkistäni. Tänä keväänä hankin kolme tainta. Ne kaikki ovat eri värisiä, mutta kaikki ovat kerrottukukkaisia.


Mehiläiset viihtyvät myös salkoruusujen kukinnoissa.


13 kommenttia:

  1. Salkoruusun kanssa en ole onnistunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, nyt siis löytyi kasvi, jonka kanssa sinä et ole onnistunut. Ihmeellistä!
      Taitaa olla syy kasvuolosuhteissa. Muuta en keksi.

      Poista
  2. Vau, upeita ja mikä ihme, olet saanut ne menestymään vuodesta toiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, nämä ovat todella näyttäviä. Varsinkin suurelle pihamaalle ne sopivat hyvin.
      Minun ruusupenkissä ne menestyvät parhaiten. Se on aurinkoisessa paikassa. Se kaivettiin aikoinaan syväksi ja sai ihan ostomullan. Lisäksi se on rinteessä, joten vesi ei myöskään seiso. Mutta siihen kyllä tuulee.

      Poista
  3. Minulla kukkii tänä vuonna kaksi ruusua. Toinen vaan
    On tynkä
    joten se onkin nyt sitten tynkäruusu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Titte, muistelen, että sinulla kukkivat salkoruusut viime vuonna upeasti talon kupeessa.
      Ehkä ensi vuonna siinä kukkii taas useampi.

      Poista
  4. Salkoruusu ei ole helpoimmasta päästä...tosin en onnistunut kahta vuotta kauempaa myöskään jaloritarinkannusten kanssa.

    Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  5. Kiitos upeista salkoruusuista, Irene!
    Oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua sinulle:))

    VastaaPoista
  6. Upeita! Tummanpuhuvat kukat ovat salaperäisiä.

    VastaaPoista
  7. Salkoruusut on upeita! Siskollani on mustaa, ja olen ihastellut sen korkeutta monta kertaa. :-)

    VastaaPoista
  8. Upeita! Onko salkoruusu monivuotinen kasvi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, salkoruusu on oikeasti kaksivuotinen. Mutta viihtyessään kylväytyy ja käyttäytyy kuin monivuotinen.

      Poista