Kesän kynnyksellä

Kesän kynnyksellä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Elokuun kukkijoita


Elokuun perennoista ylitse muiden ovat punahatut. Ne jököttävät vankkoina penkissä vaikka juomapalvelut ovat olleet aivan riittämättömät tänä kesänä. Lisäksi kaikenlaiset pikkulentiäiset rakastavat niiden kukintoja. Tuossakin joku yökkönen on piiloutunut terälehtien väliin.


Punahatut ovat sikäli hauskoja, että niitä löytyy monenvärisinä. 'Valkoiset joutsenet' ovat yhtä vankkoja kuin alkuperäiset punahatut. Mutta keltainen punahattu on selvästi sirompi. Vielä on olemassa erikoisennäköinen lähes terälehdetön mustapäivänhattu.  Se vankistuu kovaa vauhtia kylvölaatikossani, joten ensi kesänä se kukkii jo varmasti.


Syyshohdekukat 'Moerheims Beauty' muistuttavat olemukseltaan punahattuja. Pörriäiset pitävät niistä kovasti.
Jostakin syystä meillä ei ole olut perhosia tänä vuonna ainakaan vielä samaan malliin kuin aikaisimpina vuosina.


Päivänsilmä 'Summer Nights' onkin sitten tämän vuoden uusi tulokas Korpikankaalta. Istutin sen keväällä kukkaruukkuun, kun halusin testata, josko se piristäisi pihlaja-angervopuskia. 


Samasta firmasta tilatut 'Terracotta' leikkokärsämön pikkuruiset taimet pääsivät keltakukkaisten purppurakäenkaalien kanssa samaan ruukuun.  Käenkaalit ehtivät kukkia ennenkuin leikkokärsämöt avasivat kukintonsa. Siitä huolimatta nautin tästä yhdistelmästä.


Hortensiat ovat selvästi nauttineet kesän lämmöstä. Mustilan hortensiat kukkivat runnsaasti ja pallohortensioiden kukinnot ovat niin  raskaat, että ne ihan nuokkuvat.


Tänään olen törmännyt useisiin eläimiin. Heti aamulla hätistelin harmaahaikaraa lammelta, jotta kultasäyneemme saisivat olla rauhassa. Viimeiseksi katselin olohuoneen ikkunasta, kun valkohäntäpeura tuli kolmen vasansa kanssa pellon reunaan ruokailemaan.


Viikonlopun pikkuvieras uskaltautui kokeilemaan hetkeksi ajamista ilman käsiä sedän vanhalla kolmipyöräisellä.


23 kommenttia:

  1. Olen aina pitänyt punahatuista, mutta tänä kesänä olen täysin hullaantunut niihin. Ne eivät tosiaan ole moksiskaan, vaikka on ollut pitkään kuivaa ja paahteista. Olenkin muuten ihmetellyt yhtä kukkapenkkiin ilmestynyttä kasvia, se taitaakin olla tuo päivänsilmä. Olen varmaan joskus hankkinut, mutta eihän näitä kaikkia hankintoja aina edes muista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, punahatut ovat aivan loistavia loppukesän kukkijoita. Niitä pitää kyllä saada lisää.
      Päivänsilmällä on pitkät varret ja siihen suhteessa aika pieni kukka, mutta kaunis.

      Poista
  2. Punahatut ovat oikeita perhosmagneetteja! Ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, viime vuonna meilläkin ne olivat täynnä perhosia. Tänä vuonna täynnä sitten muita lentäväisiä.

      Poista
  3. Onpa upeat hortensiat! Minä löysin punahatut puutarhaani vasta pari vuotta sitten. Tykästyin niin, että hankin tänä kesänä niitä lisääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konnadonna, hortensiat ovat jotenkin niin ihanan varmoja. Niihin voi luottaa. Joka vuosi ne uskollisesti kukkivat ja valaisevat koko pihan.

      Poista
  4. Wau, harmaahaikara, en ole sellaista nähnyt kuin vilaukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, harmaahaikaroita näkee kyllä meillä. Onhan tuo Lohjanjärvikin tuossa vieressä.

      Poista
  5. Upeita punahattuja! Valkoisen tahtoisin...kasvatin toissa keväänä siemenestä, mutta jonnekin hävisivät talven aikana=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, valkeat ovat erityisesti minunkin mieleeni. Niitä minulla on enitenkin.
      Älä lannistu. Laita uudet siemenet. Kyllä ne siitä nousevat vielä. Mustat siemenkylvöni ovat todella vankistuneet tänä kesänä.

      Poista
  6. Kauniita hattuja puutarhan täydeltä. Ajatella, ettei mulla ole yhtään kaunopunahattua, noh, sen puutten aion pian korjata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, eri värisiä hattuja on pitkin pihaa.
      Ehdit vielä kylvää tai ostaa taimia vaikka kuinka paljon.

      Poista
  7. Kauniit sivut! Monen näköisiä otuksia sitä näkeekin juuri tuolla pellolla, josta olet saanut kuvattua nuo peurat. Vähänkin kun liikettä näkee niin saa juosta kameran kanssa kuin pahainen paparazzi. ;-)

    VastaaPoista
  8. Aina on hyödyllistä nauttia auringonhattu-uutetta, se estää flunssia tehokkaasti! ♥

    MUkavaa elokuun jatkoa sinulle / teille, Irene! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, auringonhattu-uute on oikein tuttu rohto perheessämme. Kun lapset olivat pieniä ja flunssa oli tuloillaan, saivat lapset "inkkaritippoja". Ja aina ne paranivat. Mitäs sitä tukevampia lääkkeitä, kun tuolla uutteella tervehtyivät aina hyvin.
      Ihanaisia kesäpäiviä toivon Sinulle!

      Poista
    2. Aili, auringonhattu-uute on oikein tuttu rohto perheessämme. Kun lapset olivat pieniä ja flunssa oli tuloillaan, saivat lapset "inkkaritippoja". Ja aina ne paranivat. Mitäs sitä tukevampia lääkkeitä, kun tuolla uutteella tervehtyivät aina hyvin.
      Ihanaisia kesäpäiviä toivon Sinulle!

      Poista
  9. Upea hortensia! Punahatut löysivät tiensä minun pihalleni vasta pari vuotta sitten, ja tykästyin kovasti. Tänä kesän hankin pari lisääkin.

    VastaaPoista
  10. Punahatuista tykkään tosi paljon ja olen koittanut tehdä tuttavuutta niiden muidenkin värien kanssa, mutta ne ei ole mun kaa alkaneet, vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkivääri, yrittänyttä ei laiteta!
      Kokeile vielä noita muitakin. Vielä ne alkavat viihtyä. Saat nähdä!

      Poista
  11. Eilen pääsin puutarhamyymälöihin ja tietysti mulla oikein ryöpsähti... Ostin punahattuja, syyshohdekukkaa, salkoruusuja ja lyhtykoisoja, ritarinkannuksia sekä pallo- ja köynnöshortensiaa. Hongkongissa oli 50 % ale ja osa lähti mukaani Terrasta. Onpa taas hommia saada ne maahan. Osalle on jo penkkiä valmiina.
    Meilläkin syyshortensiat kukkii nyt paremmin kuin milloinkaan. Ihanaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, sinulla lähti oikein suuri pyörä liikkelle. Mitä ihanuuksia saitkaan hankituksi. Kyllä tuo alennusmyynti loppukesästä houkuttaa minuakin. Taidan minäkin ensi viikolla lähteä aleen, kunhan teen vähän tilaa penkeissäni.
      Syksyllä on kiva istuttaa, kun on vähän viileämpää. Ei sitä helteellä kukaan jaksa noita maahan laittaa.

      Poista
  12. Ihanaa kukkaloistoa!
    Vielä on kesää jäljellä!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Titti, nautitaan noista, jotka kukkivat.
      Lämpöä vielä riittää, onneksi, vaikka välillä vähän sataakin välillä.

      Poista