Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 7. lokakuuta 2013

Ympäristötaidetta


Edellisessä postauksessa esittelin tekemääni hetkellistä ympäristötaidetta, joka on viikonloppuna saanut unohduksen harson päälleen. Se makaa nyt argervohakkeen alla.
Tässä perheessä on myös muita ympäristötaiteilijoita. Nuorimmaiseni rakensi joitakin vuosia sitten ystävänsä O:n kanssa diskodekoja puutavarasta ja langasta. Lanka hohtaa ultraviolettivalossa. Dekot ovat vierailleet ihan oikeissa diskoissa. Kun kaverukset ohittivat kiihkeimmän diskovaiheen, taideteokset päätyivät Vironperän navettaan.


Pojat suunnittelivat kuviot itse. He rakensivat ensin puukehikon. Sitten he naputtelivat valtavat määrät nauloja ja pujottelivat lankoja nauloista toisiin. Tämä teos on nyt saanut uuden kodin ja se lähtee tänään Espooseen.


13 kommenttia:

  1. Vau miten hieno!! Kyllä on ollut pojilla taiteellista silmää ja kädentaitoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, hieno on juu. Ja suuri. Tekivät sen kahdessä osassa, että sitä pystyy kuljettaman. Saranat on keskellä. Teos on 2 metriä leveä.

      Poista
  2. Voi miten hieno!
    Ja mikä valtava työ on ollut pujottaa nuo langat...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, hienon työn pojat tekivät. Työ oli valtava, mutta kyllä he todella nopeasti ja näppärästi pujottelivat noita lankoja.

      Poista
  3. Ihan kuin jotain tilataidetta ammattilaisilta ja mikä väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minustakin noita voisi käyttää ihan hyvin puutarhassa tilataideteoksina. Niitä on myös pyöreitä töitä. Muistaakseni tekivat tyttöjen hulavanteesen ellen nyt ihan väärin muista.
      Pojat taitavat myös pitää vaaleanpunaisesta.

      Poista
  4. Hienoja töitä, kiitos pojille ja sinulle, Irene:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, minustakin oli mukava seurata,kun pojat noita aikoinaan rakentelivat.

      Poista
  5. Upea väri! On varmasti ollut mahtava näky diskovalojen välkkyessä niiden pintaa pitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, väri on todella näyttävä diskossa.
      Ihan kiva, että pojatkin pitävät vaaleanpunaisesta.

      Poista
  6. Upea työ, on siinä ollut näpertämistä.
    Kiitos kakkuohjeesta tuolla aikaisemmassa postauksessa, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markka, siinä on todella ollut näpertelemistä. Pojat olivat näppäriä ja pitkäjänteisiä.
      Tuota kakkua kannattaa tehdä. Maistuu tänään muuten viimeinen siivu.

      Poista
  7. Luonto pukeutunut kauneimpaansa ja poikien työ todella upea, tilataidetta parhaimmillaan.
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista