Olen keskittynyt tulppaaneihin muutaman vuoden ja vähän ylenkatsonut narsisseja. Ne tuntuivat jotenkin liian helpoilta kasveilta puutarhahörhölle. Ne ovat takuuvarmoja - eivät kelpaa edes millekään eläimille. Lisäksi ne lisääntyvät joka vuosi ihan itsekseen. Tulppaaneista osa on hieman "nirppanokka prinsessailijoita". Niitä saa lisätä joka vuosi, jos niistä haluaa nauttia - ainakin kaikkein muhkeimmat.
Miten typerää!
Mutta onneksi löysin narsissit taas uudelleen.
Nämä narsissit olen istuttanut rantapusikkoon kymmenen vuotta sitten. Ne eivät ole päässeet edes säädylliseen kukkapenkkiin ja ovat edelleen hengissä. Ne näyttävät vähän vanhoilta runoilijanarsisseilta kapeine lehtineen.
Tähtinarsissi "Ice Follies" on monille tuttu narsissi.
Alun perin narsissi tarkoitti minulle lähinnä keltaista 'Carltonia'. Niitä olen levitellyt ympäri tonttia. Osa pitäisi jo jakaa. Narsissi ei oikeastaan vaadi muuta kuin muutaman vuoden välein tapahtuvaa jakamista. Kun kukinta alkaa vähetä, on aika kaivaa sipulit ylös ja istuttaa ne taas uuteen paikkaan.
Kirkkaan keltaiset perhosnarsissit ovat viihtyneet hyvin kukkapenkissä. Erikoista, että halajan nyt näitä vahvan keltaisia värejä."Tulppaanikaudellani" istutin ainoastaan valkoisia tai ainakin vaalean värisiä narsisseja.
Narsisseista löytyy myös kerrannaiskukkaisia lajeja.
Nämä keltaiset kerrannaiset kukkivat katsuran juurella.
Vaaleat suuret kerrannaiset 'Manly't istutin metsänpohjaan aidan seunustalle toissa syksynä. Sieltä ne nousivat ihan hienosti myös tänä keväänä.
Sisääntulon kukkapenkissä pionien vieressä kasvaa valkoisia tulppaaneja, 'Mount Hoodeja'. Perunanarsisseja olen istuttanut, mutta niitä ei ole vielä näkynyt. Ovatko ne hävinneet vai antavatko ne odotuttaa itseään!
Viime syksynä aloin istutella pikkunarsisseja ympäri metsiä. Kuvassa on 'Kaydee'-syklaaminarsisseja valkovuokkojen keskellä.
'Kaydee' -syklaaminarsisseja riitti moneen paikkaan. Istutin niitä isotähtihyasinttien kanssa suuren vaahteran juurelle. Isotähtihyasinteista tosin on näkyvissä vasta lehdet.
Tässä 'Pueblo'-nunnanarsisseja mustikanvarpujen vieressä.
Ihastuin syksyllä pienikokoisiin narsisseihin. Ne sopivat luonnonmukaisille alueille oikein hyvin. Tässä 'Bellsong'-nunnanarsisi, jolla on haalean vaaleanpunainen torvi.
'Cha cha -syklaaminarskuilla on myös vaaleanpunainen torvi. Ne saavat kasvaa leikkimökin vieressä uudessa kukkapenkissä.
Minulla taisi karata mopo käsistä syksyllä. Ihan vielä viimeisiä syksyn edullisia ostoksia oli 50 'Gragford'- pikkutorvinarsissia, jotka kaivoin ylälammen takametsään. Ne tuoksuvat somasti.
Metsässä on juuri nyt niin ihanainen tunnelma, kun saniaiset nostavat ja levittävät herkkiä vaaleanvihreitä lehtiä ilmoille. Sopivat muuten narskuille hyvin kaveriksi.
Voi Waude! Aivan nii komialta näyttää, ku mitä syksyllä uumoolinki, sun sipulipussit nähtyäni.
VastaaPoistaMulla narsissit on ottanu oikee kunnolla nokkihinsa, ensimmäästä kertaa, tai sitte non pahasti myähäs.
Navettapiika, luulisin, että ne Sinun narsissisi vielä sieltä nousevat. Minunkaan kaikki narskut eivät ole vielä tulleet läpi. Osasta vasta pilkottaa lehtien kärjet.
PoistaIhania narsisseja. Minulla ei ole tällä hetkellä lainkaan narsisseja, täytyypä muistaa ensi syksynä. Kauniita saniaisia. Mukavaa viikonlopun jatkoa!
VastaaPoistaAnneli, jos Sinä olet sitten enempi tulppaani-ihminen!
PoistaMetsäsaniaiset ovat nyt heleimmillään.
Suloista sunnuntaita!
On sinulla narsisseja...:)
VastaaPoistaHannele, täytyy myöntää, että on niitä.
PoistaTavattoman nättejä narsisseja. Jostain syystä en ole omalla pihalla noteerannut niita ollenkaan, mutta kun kuvistasi katselen, niin olen niin täynnä ihastusta. Täytyy varmaan yrittää noteerata itselläkin, kamera on siihen hyvä apuväline :D
VastaaPoistaTylsä Mörökölli, narsisseista löytyy todella viehkoja lajeja. Kaikki eivät ole 'Carltoneita' lainkaan niitä väheksymättä.
PoistaOn se kumma, miten narskuihin suhtaudutaan. "Vähän niinkuin tapettia tai hissimusaa"!
Sinulla on todella monenlaisia narsisseja. Manlya ihailin jo Saaripalstan Sailan blogissa ja näitä sinun yksilöitä katsellessani olen vakuuttunut, että niitä pitää laittaa omaankin puutarhaan.
VastaaPoistaViime kesään tulppaani-iloittelun jälkeen satsasin syksyllä lähes yksinomaan uusiin tulppaaneihin. Aikamoinen pettymys on tämä kevät niiden suhteen ollut. Tosin vielä eivät kaikki ole edes avanneet nuppujaan. Niin se näyttää olevan, että tulput pikemminkin vähenevät kuin lisääntyvät ja muutenkin ovat vaikeampia, kuin narsissit. Ensi keväänä siis lisää narsisseja ja varhain kukkivia pikkusipuleita.
Between, minäkin olen noita tulppaneja lisännyt viimeiset vuodet. Sitten viime syksynä joku paikka naksahti ja hommasin narskuja ja aikaisia pikkusipuleita. Ne ensimmäiset sipulikukat keväällä ovat niin odotettuja. Ja hyvä, että niitä on paljon ja erilaisia.
PoistaAivan ihania! Minun narsisseilleni on tapahtunut jotakin talven aikana. Vielä viime vuonna hyvin kukkineet narsissit eivät jaksa nostaa lehtiä kunnolla maan pinnalle. Nostin sipuleita ylös ja ne olivat vähän pehmeitä. Olisiko pakkanen päässyt tammikuussa vioittamaan sipuleita? Muutamassa paikassa narskut sentään kukkivat normaalisti.
VastaaPoistaSaraheinä, toivottavasti ne eivät ole paleltuneet. Ei kannata heittää pyyhettä kehään vielä. Voivat vielä noustakin tai pitää välivuoden.
PoistaKauniita narsisseja! Hehee... "Tuntuivat liian helpoilta kasveilta puutarhahörhölle..." Tuossa on vinha perä. Joskus tuntuu, että me ei jostain kumman syystä oikein osata riittävästi arvostaa vähällä toimeen tulevia ja helppoja kasveja. :)
VastaaPoistaKesäKukka, niin hölmösti sitä voi joskus ajatella. Aika typerää - vai mitä!
PoistaJoka vuosi pidän enemmän ja enemmän lähes luonnonkasveista. Katsotaan, koska pihassani kasvaa pelkkiä luonnonkukkia!
Perunanarsissit on nousseet minullakin todella hitaasi, luulin jo menetytyiksi mutta vasta nyt alkaa puskea lehteä esiin. Talvi vei muutenkin suurimman osan viime syksynä istutetuista narsissesita. Ei auta kuin yrittää uudestaan. Kauniita narsisseja olet istuttanut.
VastaaPoistaKatja, hassua, en ole kuullut vielä keneltäkään, että talvi olisi vienyt narsissin sipuleita. Olen aina pitänyt niitä satavarmoina.
PoistaEhkä ne perunanarsissit sieltä vielä nousevat.
Ihania narsisseja Sinulla! Mulla on karannut narskujen kanssa mopo jo vuosia sitten, tulppaaneista en niinkään ole välittänyt, lienen kai liian laiska niiden kanssa pelaamiseen, mutta metsätulppaanit ovat vieneet mennessään samoin villitulppaanit! Ihania tulppaanimättäitä Sinulla kasvaa siellä ja täällä, mukavaa kun ne eivät kelpaa myyrille eikä muillekaan ja saavat siis ilahduttaa kauniilla kukinnallaan. Noihin pikkutulppaaneihin olen myös kovin ihastunut! Upeaa vihreyttä!
VastaaPoistaSaila, Sinä olet sitten fiksuuntunut ennen minua tai sitten olet syntymäfiksu.
PoistaOikeasti pihalle kannattaa istuttaa sellaisia kasveja, jotka siellä helposti viihtyvät ja pärjäävät lähes luonnontilassa. Muuten niille kukkapenkeille pitää tehdä erilaisia hoitotoimia alvariinsa.
Koetin laskea narsissiesi määrää, vaan sekosin jo alkumetreillä. Paljon on. Kaunista on ja vihreää. Kesä on tullut sinne.
VastaaPoistaAimarii, niitä on oikeasti paljon enemmän kuin näissä kuvissa. Niitä on oikeasti satoja. Kaikki eivät ole vielä meilläkään alkaneet vielä kukkia.
PoistaIhanat narsissit sulla! Mä olen niiden suhteen epäonnistuja, ei vaan nouse.
VastaaPoistaPirkko, en ymmärrä, miten narskujen kanssa voi oikeasti epäonnistua. Ne ovat satavarmoja.
PoistaEhkä ne vielä sieltä tulevat.
Kauniita narsisseja. Hyvä idea istuttaa niitä metsään tai metsäpuutarhaan, pitäisi muistaa tämä syksyllä sipuleita hankkiessa.
VastaaPoistaPiparminttu, joo, syksyllä taas lisää narskuja - sekä uusia että vanhoja jakoon.
PoistaMinultakin löytyy ihan valtavat mättäät narsisseja, jotka on istutettu meidän tilalle ties kuinka kauan sitten, eri lajikkeita ja eri sävyjä. Tykkään niistä kovasti ja jo kaksi viikkoa on tätä narsissiloistoa saanut ihailla! Olen ottanut niitä leikkokukiksi maljakkoonkin ja jotenkin maljakossa ne erityisesti alkavat näyttää hienostuneilta :).
VastaaPoistaPilvi, ihanaa, että sieltä löytyy narsisseja!
PoistaSinä sen sanoit - narsissit ovat varmasti kauneimmillaan maljakossa. Täytyykin mennä taas poimimaan uusi kimppu!
kauniita! Minulla on ollut huonoa tuuria narsissien kanssa, jakamisesta huolimatta, eivät ole lähteneet uudelleen kukkimaan.
VastaaPoistaNarskut on niin kauniita ja kestäviä!
VastaaPoistaKauniit kuvat!
Ihastelin kovasti narsissejasi kun meillä ne eivät kauhean hyvin viihdy (varmaan kuivuudesta johtuen). Olen kyllä myös niin laiska, etten varmaan jaksaisi niitä jakaakaan. Tuollaiset pienet narsissit ovat hyvin söpöjä ja herkkiä.
VastaaPoista