Terveisiä Saaristomereltä! Kyllä merellä on mukavaa!
Seikkailtiin ystävän betonimoottoripurrella reitillä Hanko - Vänö - Kökar - Korppoo - Naantali. Tuulta ei ollut nimeksikään, joten liikuttiin moottorilla. Ainoastaan kerran nostettiin purjeet. Merikotkia ei nähty tällä reissulla, mutta sen sijaan hylkeitä. Selvittiin yllättävän kuivina. Kun oltiin saatu vanha rouva Naantalin laituriin, alkoi sataa ja ukkostaa ihan kiitettävästi.
Kotona on taas eri näköistä kuin lähtiessä.
Ruoho on kasvanut ja kaikki rehottaa. Alatalon edusta on aivan vaaleanpunaista pilveä vaan. Siellä kasvaa peruskasvina tummakeijuangervoa ja seassa on ruusuja - kirjoapteekkarinruusua ja Louise Odieria. Taustalla kukkii jasmike.
Puutarha ei ole ryhdissään. Kaikkialla on runsautta ja kasvit painuvat maahan kukkien painosta.
Tänä keväänä perustamassani puuliiterin sivupenkissä kukkivat harjaneilikat ja harmaakäenkukat ihailtavan tanakasti.
Ylätalon kukkapenkin harjaneilikat, valkeat malvat ja punaiset isotähtiputket kukkivat.
Samassa kukkapenkissä kukkivat korkeana myös rohtovirmajuuret, jotka ovat löytäneet tiensä penkkiin ihan itse.
Suurin osa pioneista on lakastunut. Vielä jotkut kukkivat kuten 'Krinkled White' .
Dramaattisen penkin 'Karl Rosenfeltit' kukkivat vasta nyt, koska ne kasvavat omenapuiden siimeksessä.
Nietospensaani on aivan täynnä nuppuja. Se aloittelee kukintaa.
Nietospensas on nyt muutaman vuoden kavattanut juuristoaan ja tänä vuonna se on tehnyt varsinaisen kasvupyrähdyksen. Ilokseni voin sanoa, että se on jo aika suurikokoinen ja hyvinvoiva.
Viimevuonna kasvattamani mustapäivänhatun taimet ovat venähtäneet ja alkavat kukkia.
Mustapäivänhattu on aika erikoisen näköinen ja pitkä ilmestys. Se piristää mukavasti vaaleana kukkivaa penkkiä.
Aika hauskan yhdistelmän muodostavat myös purppuraluppion ja keijunkukan kukkaröyhyt.
Varjoliljat olivat kasvaneet niin suuriksi, että olivat ihan itse taittuneet. Pelastan ne maljakkoon.
Kuistin seinäruukkuun voi kerätä puutarhasta kukkia. Viimeiset orvokit piristävät keltaista kokonaisuutta.