Pitkästä aikaa tein aamulla nuuskuttelukierroksen puutarhassa. Aamuaurinko täplitteli pihatammen takaa. Nyt on keskikesän huippukohta. Kuvan etualalla tuoksuvat vanhanaikaiset keltapäivänliljat.
Koko piha tuoksuu huumaavasti. Pihajasmikkeet ovat avautuneet. Niitä on istutettu jokaiseen pihan kolkkaan tontilla. Kasvit ovat parhaimmillaan, kun antavat virikkeitä kaikille aisteille.
Nukkapähkämön hopeisia lehtiä on ihan pakko kosketella. Ruotsinkieliset ovt nimenneet sen oivasti lampaankorvaksi.
Pionit hehkuvat kilpaa. Osa aloittelee kukintojaan toisen osan lopetellessa.
Valkoinen varjolilja on parhaimmillaan juuri nyt.
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Alppiruusut
Vironperällä kasvaa neljässä eri paikassa alppiruusuja.
Niitä on kolmea eri lajiketta. Kuvassa on kotimainen lajike Mikkeli. Se on kaikista alppiruusuista kestävin. Se kestää kunnon pakkasia ja menestyy melko pohjoisessakin.
Mikkelin kukkanuput ovat kauniin vaaleanpunaisia. Kun kukat ovat auennet, ne muuttuvat valkoisemmiksi.
Vanhimmat Vironperän alppiruusut ovat Rhododendron Catawbiense -sukua. Niitä on paljon Suomessa ja ne ovat alun perin Pohjois-Amerikasta.
Tänä vuonna alppiruusut ovat kukkineet komeasti. Eivät ainakaan kärsineet ankarasta talvesta.
Täysin valkoinen Cunninghams White -alppiruusuni ehti kukkia jo muutama viikko sitten enkä ehtinyt sitä prinsessaa valokuvata.
Niitä on kolmea eri lajiketta. Kuvassa on kotimainen lajike Mikkeli. Se on kaikista alppiruusuista kestävin. Se kestää kunnon pakkasia ja menestyy melko pohjoisessakin.
Mikkelin kukkanuput ovat kauniin vaaleanpunaisia. Kun kukat ovat auennet, ne muuttuvat valkoisemmiksi.
Vanhimmat Vironperän alppiruusut ovat Rhododendron Catawbiense -sukua. Niitä on paljon Suomessa ja ne ovat alun perin Pohjois-Amerikasta.
Tänä vuonna alppiruusut ovat kukkineet komeasti. Eivät ainakaan kärsineet ankarasta talvesta.
Täysin valkoinen Cunninghams White -alppiruusuni ehti kukkia jo muutama viikko sitten enkä ehtinyt sitä prinsessaa valokuvata.
torstai 17. kesäkuuta 2010
Villejä lupiineja
yhdessä kuljetaan päivän kirkkauteen tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupineeja ja ilma on raikas, täynnä tuoksuja tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupineeja suuret punaiset ruusut on joku tuonut huoneeseen vielä olen kovin väsynyt mies, vaivun uneen uudelleen ja sä tulet mua vastaan, tartut käteeni tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupineeja suuret punaiset ruusut on joku tuonut huoneeseen vielä olen kovin väsynyt mies, vaivun uneen uudelleen ja me kuljetaan päivän kirkkauteen tiellä jonka varrella kasvaa villejä lupiineja villejä lupiineja
J. Karjalainen
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Museorakennuksen pohjoispuoli
Olen niin innoissani kuvannut kukkiani, että rakennukset ovat jääneet viime aikoina vähemmälle. Päätin nyt esitellä vähän systemaattisemmin myös rakennuksia.
Tontin päärakennus on nykyisin kotimuseona. Se on siis se rakennus, jossa Johannes ja Kyllikki Virolainen aikoinaan asuivat.
Pohjoispuolelta on taloon sisäänkäynti.
Tässä etualalla on jasmike, jossa on jo nuput. Sisäänkäynnin etupuolella on vuorenkilpipenkki, jonka on istuttanut parikymmentä vuotta sitten naapurin puutarhuri Varpio. Oven edessä ruukussa jököttää laakerikirsikka.
Kuistien välissä on rouva Varpion istuttama kukkapenkki. Siihen on istutettu taakse kallionauhuksia ja eteen kuunliljoja. Selja ja kotkansiipi ovat löytäneet itsenäisesti tiensä penkkiin.
Sisäänkäynnin ja hiekkapihan väliin on istutettu tuoksuvatukkaa näkösuojaksi. Vanhassa saunanpadassa kukkii vielä orvokit. Taustalla näkyy yksi tontin neljästä hopeakuusesta. Ne istutettiin aikoinaan Kyllikin toiveesta, joka rakasti hopeakuusia.
Tämä viimeinen kuva on rakennuksen eteläpuolelta ylälammen rannalta, koska joku kukkiva kukka on mieluusti jokaiseen juttuun saatava. Siinä hehkuu oranssi idänunikko, jonka siihen saveen istutin monta vuotta sitten ja on nyt löytänyt tiensä valoon yhdessä siperiankurjenmiekkojen kanssa.
Tontin päärakennus on nykyisin kotimuseona. Se on siis se rakennus, jossa Johannes ja Kyllikki Virolainen aikoinaan asuivat.
Pohjoispuolelta on taloon sisäänkäynti.
Tässä etualalla on jasmike, jossa on jo nuput. Sisäänkäynnin etupuolella on vuorenkilpipenkki, jonka on istuttanut parikymmentä vuotta sitten naapurin puutarhuri Varpio. Oven edessä ruukussa jököttää laakerikirsikka.
Kuistien välissä on rouva Varpion istuttama kukkapenkki. Siihen on istutettu taakse kallionauhuksia ja eteen kuunliljoja. Selja ja kotkansiipi ovat löytäneet itsenäisesti tiensä penkkiin.
Sisäänkäynnin ja hiekkapihan väliin on istutettu tuoksuvatukkaa näkösuojaksi. Vanhassa saunanpadassa kukkii vielä orvokit. Taustalla näkyy yksi tontin neljästä hopeakuusesta. Ne istutettiin aikoinaan Kyllikin toiveesta, joka rakasti hopeakuusia.
Tämä viimeinen kuva on rakennuksen eteläpuolelta ylälammen rannalta, koska joku kukkiva kukka on mieluusti jokaiseen juttuun saatava. Siinä hehkuu oranssi idänunikko, jonka siihen saveen istutin monta vuotta sitten ja on nyt löytänyt tiensä valoon yhdessä siperiankurjenmiekkojen kanssa.
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Syreenit
Vironperällä kasvaa puistosyreenejä, unkarin syreenejä, nuokkusyreeni ja likusterinsyreeni.
Likusterinsyreeni on vielä niin pieni, että siinä ei ole kukkia. Se kukkii myöhemmin kuin muut - ehkä heinäkuun puolella.
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Pyöreä pionipenkki
Vuokkopioni avasi nuppunsa pionipenkissäni.
Perustin pyöreän pionipenkin rinteeseen pari vuotta sitten. Alkuperäinen ajatus oli, että istutan siihen pelkästään valkoisia ja vaaleanpunaisia pioneja. Siirtelin ylätalon penkeistä useita suunnitelman mukaisia pioneja. Ostin myös taimitarhalta muutaman vuokkopionin lisäksi.
Mutta, pioni ei kuki heti siirtämisen jälkeen. Joten penkki oli pitkään aika tylsän näköinen.
Penkki on paraatipaikalla, alatalon ruokasalin ikkunan edessä. Kuka jaksaa kauan katsoa kukkapenkkiä, jossa ei mikään kuki! No, voihan siihen vähän lisäillä vaalean punaisia kukkia - vaikka akilleijoja. Niitä löytyy savusaunalta.
Muutama sinililja kylvääntyi itsekseen penkkiin. En raatsinut poistaa, koska kevään ensimmäiset kukat ovat aina niiiin ihania. Penkin väriskaala oli siis valko-vaaleanpuna-sininen.
No, koska sinistä oli jo penkissä, voisihan sitä vähän lisätä. Lemmikit ovat myös upeita kevätkukkijoita. Ne ovat pitkään kukassa.
Lila sopii tosi kauniisti vaaleanpunaisen ja sinisen kanssa. Mitä jos lisäisin penkkiin ihan vaan muutaman ukkolaukan. Ne ovat varsin näyttäviä alkukesästä ennen pionien kukintaa.
Ukkolaukka sopii oikein mukavasti valkean tulppaanin kumppaniksi.
Onhan asia nyt niin, että pionien kukinta on ihan ylivertaista, mutta aika lyhytaikaista. Ei paraatipaikalla olevaa penkkiä voi jättää pelkästään yhden kasvin kukinnan varaan. Joten olen lisännyt penkkiin rakastettuja vaaleanpunaisia syysvuokkoja, syysastereita, pioniunikkoja, mahtavan näköisiä lilijoja ja joitain muitakin kasveja, jotka olen unohtanut. Moni upea yllätys odottaa kukkapenkeissä, kun aina ei oikein tarkkaan muista, mitä sinne on innostuksissaan piilottanut.
Perustin pyöreän pionipenkin rinteeseen pari vuotta sitten. Alkuperäinen ajatus oli, että istutan siihen pelkästään valkoisia ja vaaleanpunaisia pioneja. Siirtelin ylätalon penkeistä useita suunnitelman mukaisia pioneja. Ostin myös taimitarhalta muutaman vuokkopionin lisäksi.
Mutta, pioni ei kuki heti siirtämisen jälkeen. Joten penkki oli pitkään aika tylsän näköinen.
Penkki on paraatipaikalla, alatalon ruokasalin ikkunan edessä. Kuka jaksaa kauan katsoa kukkapenkkiä, jossa ei mikään kuki! No, voihan siihen vähän lisäillä vaalean punaisia kukkia - vaikka akilleijoja. Niitä löytyy savusaunalta.
Muutama sinililja kylvääntyi itsekseen penkkiin. En raatsinut poistaa, koska kevään ensimmäiset kukat ovat aina niiiin ihania. Penkin väriskaala oli siis valko-vaaleanpuna-sininen.
No, koska sinistä oli jo penkissä, voisihan sitä vähän lisätä. Lemmikit ovat myös upeita kevätkukkijoita. Ne ovat pitkään kukassa.
Lila sopii tosi kauniisti vaaleanpunaisen ja sinisen kanssa. Mitä jos lisäisin penkkiin ihan vaan muutaman ukkolaukan. Ne ovat varsin näyttäviä alkukesästä ennen pionien kukintaa.
Ukkolaukka sopii oikein mukavasti valkean tulppaanin kumppaniksi.
Onhan asia nyt niin, että pionien kukinta on ihan ylivertaista, mutta aika lyhytaikaista. Ei paraatipaikalla olevaa penkkiä voi jättää pelkästään yhden kasvin kukinnan varaan. Joten olen lisännyt penkkiin rakastettuja vaaleanpunaisia syysvuokkoja, syysastereita, pioniunikkoja, mahtavan näköisiä lilijoja ja joitain muitakin kasveja, jotka olen unohtanut. Moni upea yllätys odottaa kukkapenkeissä, kun aina ei oikein tarkkaan muista, mitä sinne on innostuksissaan piilottanut.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Vanhan talviompun sonnustautuminen
Olen seurannut alatalon ikkunasta vanhan talviomenapuun sonnustautumista keväiseen asuunsa. Kuvasin sitä kolme kertaa kahden viikon aikana. Nämä ovat ne intensiivisimmät viikot, jolloin muodonmuutos tapahtuu. Puu pukeutuu valkoiseen huntuun. Mikä ihana näytelmä!
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Dramaattinen kukkapenkki
Kuvassa on dramaattinen kukkapenkki. Kuva on otettu viime kesänä, kesän lopulta, koska dahlia ja jaloangervo ovat kukassa. Se on noin kymmenen neliön suuruinen, ellipsin muotoinen penkki ja reunustettu liuskekivilaatoilla.
Penkin elämä alkoi 90-luvulla. Silloin sain valtavan kuorman multaa vanhan talviomenapuun viereen. Kun olin melko vihreä puutarhahommissa tuolloin, en älynnyt valita multakuormalle järkevää sijoituspaikkaa. Se kipattiin rinnetontin alapäähän. Muutamana kesänä jaksoin työntää ylämäkeen multakuormia kottikärryillä. Sitten se jäi ja jonkun ajan kuluttua näytti siltä, että viljelen nokkosia kohopedissä.
Istutin uuden omenapuun kasan toiselle puolelle. Myyrät söivät sen juurakon. Siinä se on seissyt vuosia eikä ole oikein osannut päättää, ollako hengissä vai ei. Tänä vuonna, juuri nyt, se kukkii ensimmäisen kerran. Se päätti jäädä henkiin, vaikka peurat verottivat oksistoa aika lailla viime talvena.
Sittemmin multakasa muuttui kompostikasaksi. Johannes kuoli ja kaikki muistokukkavihot laitoin kompostoitumaan tuohon kasaan. Kyllikki oli saanut joltakin ystävältään tällaisen vihjeen. Kun kukat olivat kompostoituneet ja multa vahvaa, sain idean. Miksi lähteä taas työntämään ylämäkeen ja siirtää multaa paikasta toiseen. Näille sijoilleen voi hyvin perustaa uuden kukkapenkin. Voila´!
Kolme vuotta sitten putsasin kasan ja kylvin siihen siemenen poikineen. Ensimmäisen kesän ajan penkistä törrötti pelkkiä valkeita nimilappuja. Siirtelin sitten ylätalolta kolme tumman punaista "Karl Rosenfeld" kiinanpionia ja savusaunalta perhoangervon ja valkeita jaloangervoja.
Alkuperäinen suunnitelma oli, että penkissä kohtaavat dramaattisesti musta ja valkea. Valkeita kasveja on saatavilla vaikka kuinka paljon. Mustien kanssa on hankalampaa. No, okei, tosi tummanpunaiset tai tumman lilat käyvät mustista. Sitten heti sallin muutaman, ihan vaan muutaman, haalean keltaisen kukan samaan seuraan.
Tänään penkkiin on löytänyt jo usea ihana kasvi. Melkein on jo tugosta. Onko mitään mukavampaa kuin istuttaminen!
Tänä keväänä dramaattisen penkin ensimmäisenä kukkiva kasvi oli kirjopikarililja. Olen aina ihaillut sen hentoa olemusta ja käsittämättömän kauniisti kirjottua kellokukkaa - kuin taiteilijan maalaustyön jäljiltä.
Tänään penkissä edustavat mustia kukkia musta tulppaani ja kesäkuuruoho.
Valkeat lemmikit valaisevat tummaa kukkapenkkiä.
Penkin elämä alkoi 90-luvulla. Silloin sain valtavan kuorman multaa vanhan talviomenapuun viereen. Kun olin melko vihreä puutarhahommissa tuolloin, en älynnyt valita multakuormalle järkevää sijoituspaikkaa. Se kipattiin rinnetontin alapäähän. Muutamana kesänä jaksoin työntää ylämäkeen multakuormia kottikärryillä. Sitten se jäi ja jonkun ajan kuluttua näytti siltä, että viljelen nokkosia kohopedissä.
Istutin uuden omenapuun kasan toiselle puolelle. Myyrät söivät sen juurakon. Siinä se on seissyt vuosia eikä ole oikein osannut päättää, ollako hengissä vai ei. Tänä vuonna, juuri nyt, se kukkii ensimmäisen kerran. Se päätti jäädä henkiin, vaikka peurat verottivat oksistoa aika lailla viime talvena.
Sittemmin multakasa muuttui kompostikasaksi. Johannes kuoli ja kaikki muistokukkavihot laitoin kompostoitumaan tuohon kasaan. Kyllikki oli saanut joltakin ystävältään tällaisen vihjeen. Kun kukat olivat kompostoituneet ja multa vahvaa, sain idean. Miksi lähteä taas työntämään ylämäkeen ja siirtää multaa paikasta toiseen. Näille sijoilleen voi hyvin perustaa uuden kukkapenkin. Voila´!
Kolme vuotta sitten putsasin kasan ja kylvin siihen siemenen poikineen. Ensimmäisen kesän ajan penkistä törrötti pelkkiä valkeita nimilappuja. Siirtelin sitten ylätalolta kolme tumman punaista "Karl Rosenfeld" kiinanpionia ja savusaunalta perhoangervon ja valkeita jaloangervoja.
Alkuperäinen suunnitelma oli, että penkissä kohtaavat dramaattisesti musta ja valkea. Valkeita kasveja on saatavilla vaikka kuinka paljon. Mustien kanssa on hankalampaa. No, okei, tosi tummanpunaiset tai tumman lilat käyvät mustista. Sitten heti sallin muutaman, ihan vaan muutaman, haalean keltaisen kukan samaan seuraan.
Tänään penkkiin on löytänyt jo usea ihana kasvi. Melkein on jo tugosta. Onko mitään mukavampaa kuin istuttaminen!
Tänä keväänä dramaattisen penkin ensimmäisenä kukkiva kasvi oli kirjopikarililja. Olen aina ihaillut sen hentoa olemusta ja käsittämättömän kauniisti kirjottua kellokukkaa - kuin taiteilijan maalaustyön jäljiltä.
Tänään penkissä edustavat mustia kukkia musta tulppaani ja kesäkuuruoho.
Valkeat lemmikit valaisevat tummaa kukkapenkkiä.
Tunnisteet:
kesäkuuruoho,
kirjopikarililja,
musta tulppaani,
valkea
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)