Tihuttaa vettä kuin suihkuttelisi pyykkiä sumuttimesta. Ulos ei nyt arvaa astua. Vietetään sisäpäivää ja enintään terassipäivää. Terassilta löytyy päivän piristykseksi kukkakeiju ja laventelikissa.
perjantai 15. heinäkuuta 2011
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Keskikesä
Nyt on sydänkesä. Lomakausi on parhaimmillaan. Helteet ovat meitä sekä hellinneet että pitäneet pihdeissään. Saatiin vähän viileämpiä ilmoja ja meillä satoikin yhtenä yönä. Nyt pystyy taas jo tekemäänkin jotain askareita pihamaalla.
Kukkapenkeissä kukkivat keskikesän perennat. Liljat ovat parhammillaan heinäkuussa. Päivänkakkaroita löytyy lähes joka penkistä. Joku kärhökin on eksynyt kukkapenkkiin.
Samassa ruusussa löytyy vaaleanpunaisia ja tummanpunaisia kukintoja.Erikoinen tukkalaukka "Hair" avasi kukintonsa. Luulin jo menettäneeni ne, kun niistä ei mitään kuulunut juhannukseen mennessä. Ehkä vanha hippimusikaali nuoruudesta innoitti kokeilemaan moista erikoisuutta. Aika hippimäiseltä tuo kukinto kyllä näyttääkin. Ihan kuin se istuisi aamiaispöydässä tukka vielä pörröisenä yön jäljiltä.
tiistai 5. heinäkuuta 2011
Intensiivistä keltaista
Kun uusi alatalomme valmistui viisi vuotta sitten, suunnittelin, että kaikki kukkaistutukseni talon ympärillä ovat pelkästään valkoisia ja keltaisia. No, siinä kävi niin, kuin useimmin puuhissani käy. On hyvä, että on suunnitelma. Mutta siitä voi kuitenkin poiketa. Sitä paitsi ihmisen mieli on niin muuttuvainen. Alatalomme katto on punainen, joten ajattelin sitten, että tietysti ripaus punaista hieman piristää valko-keltaisia kukkapenkkejä. No, myöhemmin, jostakin syystä, myös muunvärisiä kukkia on asettunut penkkeihin.
Kukkapenkissä kasvaa keltaista villakkoa, jonka kylvin suoraan penkkeihin pari kesää sitten. Nyt se jo näyttää mukavalta. Nautin tuosta aivan yksinkertaisesta lyhyestä kukasta ihmeen paljon.
Villakko on saman värinen kuin melko uusi pikkuautoni - intensiivisen keltainen. Tarkoitus oli ostaa ihan eri merkkinen auto. Mutta liikkeessä iskin silmäni tuohon ihanan keltaiseen pikkuhurmuriin - ja olin myyty.
Kukkapenkissä kasvaa keltaista villakkoa, jonka kylvin suoraan penkkeihin pari kesää sitten. Nyt se jo näyttää mukavalta. Nautin tuosta aivan yksinkertaisesta lyhyestä kukasta ihmeen paljon.
Villakko on saman värinen kuin melko uusi pikkuautoni - intensiivisen keltainen. Tarkoitus oli ostaa ihan eri merkkinen auto. Mutta liikkeessä iskin silmäni tuohon ihanan keltaiseen pikkuhurmuriin - ja olin myyty.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Heinäkuun hehkua
Kyllikin ja Johanneksen vihkikuva hehkuu rakkautta pikkusalongissa.
Puutarhassa hehkuvat ruusut, sormustinkukat, tarhajuorut ja viimeiset pionit.
Mies pilkkoi myrskyssä kaatunen haavan. Osa pölleistä tuli hyötykäyttöön puutarhaan.
Puutarhassa hehkuvat ruusut, sormustinkukat, tarhajuorut ja viimeiset pionit.
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Pöllönpönttöjä metsään
Navetassa on majaillut Urosen Erkin tekemiä pöllönpönttöjä. Jokaisella linnunpöntöntekijällä on oma käsialansa. Erkki kaivertaa runkoon pesät. Nyt on juuri sopiva aika etsiä pesille sopivat puut. Pöllöt saattavat etsiä kelvollista kotia jo tammikuussa. Tuolloin on aina niin paljon lunta metsässä, että pönttöjen ripustelu on jäänyt.
Pöllönpönttöjä on ripusteltu aikaisemminkin. Telkät ovat niitä asuneet. Myyriä on monena vuonna ollut riesaksi asti, joten pöllöjä, lehtopöllöjä, helmipöllöjä tai mitä tahansa lajitovereita toivotaan tontille. Miten niitä nyt sitten saisi houkutelluksi asukkaiksi? Mitäs kunnanisät lupaavat, että saavat kunnon veronmaksajia uusille asuinalueille? Minä lupaan ilmaiseksi kelpo asunnon, mukavat ruoka-apajat, rauhallisen ympäristön ja kauniita maisemat suoraan pesäkolosta.
On myös varaa valita, minkälaisella konstruktiolla haluaa kotipesän kiinnittyvän puuhun. Ihan vaan suoraan runkoon köytettynä tai kepin nokassa keikkumassa. Kotopuu vaihtoehtojakin on havusta koivuun. Täällä nämä nyt odottelevat jo hyvissä ajoin valmiina pöllöjen ja cityhuuhkajien huoneiston katsastuskierroksia.
Maisemat eivät ole pöhkömpiä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)