Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kesäkuun puutarhakuva


Kesäkuun puutarhakuvaksi valitsin kuvan, joka pysäytti minut aamulla ulko-oven avattuani. Nyt on kesän ensimmäinen aamu, jolloin juodaan aamukahvit kuistilla. Tuolla pöydällä keikutteli västäräkin poikanen. Ennen kuin sain kameran käteeni, se oli jo lennähtänyt pois.
Useimmiten aloitamme jo toukokuussa aamukahvittelun kuistilla, jonne paistaa aamuaurinko lämmittävästi. Herää kysymys, eikö se olekaan pastanut tänä kesänä vielä vai, mitä ihmettä sitä on tullut puuhailtua kaikki aamut. Niin vai katseleeko sitä kotiaan jotenkin eri tavalla, kun ollut muutaman päivän pois?
Toinen asia, joka vangitsi huomioni, siis västäräkin lisäksi, ovat nuo hehkuvat unikot. Otin niistä kuvan viime viikolla, jolloin yksi oli vielä nupuillaan. Tänään ne hehkuvat kaikki avonaisina.


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannuksen jälkeen


Juhannus on nyt juhlittu ja ollaan siirrytty jälleen arkeen.
Pihasyreenit ovat lakastuneet, mutta unkarin syreenit avaavat kukkaterttujaan. Nuokkusyreenit tulevat perässä. Niiden tiukat nuput näkyvät unkarin syreenin takaa.


Vettä on meillä riittänyt. Sitä on tullut taivaan täydeltä pitkin kevättä ja kesää. Lammet laskevat putkia pitkin ylimääräiset vedet pelloille. Rinneangervo on levittäytynyt valtavaksi. Se viihtyy vesisuihkun äärellä.


Rannassa kukkivat siniset siperian kurjenmiekat. Unikko siinä vieressä pudottaa jo terälehtiään.


Istutin keväällä suoralinjaisten siperian kurjenmiekkojen taakse japaninverivaahteran 'Bloodgoodin'. Pidän sen väristä. Se erottuu hyvin kaiken vihreän keskeltä.


Keltakurjenmiekat ovat muuttaneeet lampien rannat keltaisiksi.


Tarhakultasade on saanut valuvan kukkaterttunsa nyt kokonaan auki. Tarkistin muistiinpanoistani, että kyseessä on nimenomaan tarhakultasade 'Vossii', jonka hankin Nurga Puukoolista Viron reissulta. Sen juurella kukkivat valkeat juhannushyasintit ja 'Ballerina'- kivikkokurjenpolvet.


Samaisessa kukkapenkissä kukkivat suuret lilat pallot, gladiatorlaukat ja sormustinkukkavanat kasvattelevat nuppujaan. Keskellä näkyvät tummat lehdet kuuluvat mustaseljalle.


Akileijat kukkivat useissa penkeissä edelleen. Nämä ovat dramaattisen penkin akileijoja. Siinä vieressä kasvaa ihan valkoisia lehtoakileijoja.


Betlehemin tähtiä nousee myös useista penkeistä. Kylvin niiden sipuleita aika monta viime syksynä, kun innostuin noista kesällä. Tämä nousee raparperin kupeelta.


Muutamissa kasvilavoissa on jo aikamoinen rehoitus käynnissä. Retiisejä on jo syöty. Samoin viimevuotiset mustajuuret. Ne säilyivät hyvin talven yli lavakauluksessa, kun eivät syksyksi valmistuneet. Lehtikaalen taimiani käy joku syömässä säännöllisesti. Niitä sitten siirrän lavakaulukseen sitä mukaa taimipurkistani. Moneen lavakaulukseen olen lisännyt myös kukkia. Haluan noista myös silmäniloa.


Tyttären ruohosipulit ovat ihan villiintyneet.
Lavakaulusten asukit selvästi ovat tykästyneet näihin sadekeleihin. Emäntä ei viime kesänä kastellut tarpeeksi, joten sato jäi aika heikoksi. Tänä kesänä sopii odottaa vähän parempaa lopputulosta.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Akileijat vaeltavat


Ihmettelen, mistä nämä valkoiset lehtoakilleijat löysivät tiensä yläpihan metsikköön.


Jostain syystä juuri valkoiset akilleijat tuntuvat vaeltavan meillä kaikista eniten. Ehkä seuraavaksi eniten siniset. Niitä löydän myös paikoista, joihin en niitä ole kylvänyt.


Vaaleanpunaisen akileijan siemeniä olen kylvänyt muuutamaan kukkapenkkiin. Nämä avautuvat nyt pionipenkissä. Ne ehtivät ennen pioneja. Dramaattisessa kukkapenkissä onkin sitten sekä mustia että valkeita.

Eilisessä sateessa minua odotti yllätys. Pari vuotta sitten istuttamaani kaljukultasateeseen on nyt ilmestynyt ensimmäinen roikkuva kukinto, joka tosin vielä on nupulla. Luulin, että tätä ihmettä saisi odottaa useammankin vuoden. Saman tien lensi suojaverkko pois, jotta pääsen sitä ihailemaan paremmin. Nämä ovat pupun ruokalistan suosikkeja, joten tätä olen suojannut tähän asti. Ehkä se löytää jo jotakin muitakin herkkuja maastosta.


Kultasateen juurella kukkivat valkoiset  juhannushyasintit ja siniset mirrinmintut.


Telliman pirteät punaiset kukkavanat sulostuttavat sekä särkynyttä sydäntä että tuoksumataraa.


Piparjuuri kukkii suurin valkoisin kukinnoin omenapuun alla.


Terassin maljakoissa on tällä viikolla lupiineja.
Leppoisaa Juhannuksen alusviikkoa!


perjantai 12. kesäkuuta 2015

Remontti jatkuu


Ilmat ovat nyt keventyneet ja ne ovat hyvin suosiolliset remontoijille. Syreenin kukinta on parhaimmillaan ja ilman täyttää vahva tuoksu.


Syreeninoksia on siroteltu maljakoihin sekä sisälle että terassille.


Miehet ahkeroivat katolla.


Etelänpuoleinen osa kattoa on jo kokonaan rimotettu. Ensi viikolla päästään pellittämään.


Yläpihan vanhaan metsänpohjaan on kasvanut niitty.


Niityllä on kukassa nyt niittyleinkit ja metsäkurjenpolvet sekä vuohenputket.


Metsäkurjenpolvet kukkivat sekä tummanvioletteina että vaaleampina. Joukossa on myös valkean akilleijan nuppuja. En ole edes niiden siemeniä sinne vienyt. Kuka lie kuljettanut.


Kukkapenkeissä pääosassa ovat tällä hetkellä särkyneet sydämet ja arovuokot.


Uutena tulokkaana penkissä helisevät espanjansinililjan 'Miss World'in pinkinvioletit kellot.
Se on kuulkaas suloinen suvi nyt!

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kattoremontti ja ukkoskuuroja


Kukkapenkeissäni kasvaa tällä hetkellä remonttitellinkejä. Ylätalon kattoremontti käynnistyi. Muutaman tunnin miehet heittelivät kattotiiliä alas ihan hyvässä kesäilmassa. Ensin täytettiin talon kulmalla seissyttä roskalavaa. Kun sinnne ei enää yletetty, haettiin traktori tallista. Tiiliä heiteltiin traktorin kauhaan.


Traktorin kauha näkyy kuvassa vasemmalla. Kello yhden jälkeen alkoi sitten kesän ensimmäinen ukkoskuuro. Taivaalta tuli vettä ja rakeita niskaan valtavalla voimalla. Miehet juoksivat välillä alas suojaan ja kiipesivät taas katolle moneen otteeseen. Lopulta oli luovutettava ja katolle jäi vielä harmittavasti jonkun verran tiiliä. Alun perin suunnitelmissa oli saada tiilet pois katolta yhdessä päivässä.


Kukkapenkin tulppaanit ovat loppusuoralla ja pioni kasvattaa vieressä nuppujaan.


Elsiltä saadut kurjenmiekat kukkivat tellinkien alla.


Myrsky riepotteli omenapuiden kukkia aikalailla. Suurin osa omenankukkien terälehdistä makaa nurmella. Se kyllä harmittaa.


Alppikärhöt tuskin kärsivät rajuilmasta.


Arovuokot ovat aika suppuisia, mutta kukinta niillä on niin alkuvaiheessa, että eivät välitä nyt keleistä.


Dramaattisen penkin tummat akilleijat ovat nostaneet nuppunsa korkealle ja valmistautuvat kukintaan.


Monet kasvit varmasti hyötyvät myös reippasta kastelusta näin alkukesästä.
Toivon kuitenkin suosiollisempia ilmoja kattoporukalle ja kaikille lomalaisille!

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Siirryttiin kesään


Nyt on sitten kesäkuu. Tiettyä haikeutta on ollut ilmassa, kun pitkälle ja aktiiviselle keväälle on saanut sanoa hyvästit.


Kesässäkin on toki hyvät puolensa, niinkuin uinti. Heitin talviturkin viime viikolla Vihdin Moksissa.


Kukkapenkeissä ovat perennat nousseet yhtäkkiä. Tulppaanit kukkivat yhä.


Räkättirastaan poikasia tuntuu olevan ympäri pihaa. Raukat eivät osaa vielä lentää.


Navetan rinteen putsauksen myötä sieltä löytyi japaninruusukvitteni. Se on hengissä ja kukkii. Tämän rinteen hoitoon nyt keskityn tänä kesänä paremmin.


Hennot libanoninlaukat avautuvat Veronatulppaanien takana alapihalla.


Savusaunan kukkapenkissä kukkii valkeita sipulikukkia. Dramaattisessa kukkapenkissä omenapuiden välissä juhlivat kevätperennat.


Tummat kurjenpolvet lisääntyvät ja levittäytyvät kukkapenkissä. 'Shirley'-tulppaanit sopivat mukavasti kurjenpolvien väriin.


Suureksi kasvaneiden syreenikuusamien oksiin alkaa avautua vaaleanpunaisia kukkia.


Paratiisista löytyy myös käärme. Navetan rinteessä majailee vaaraton rantakäärme. Wikipedian mukaan ihmiset ovat pitäneet aiemmin näitä jopa elätteinä. Ne pitävät pikkujyrsijät loitolla.


Leikkimökin takana aidan vieressä kukkivat vaaleat monikukkaiset 'Candy Club' -tulppaanit alkavat saada pirteää punaista väriä terälehtiinsä.


Leikkimökillä kiipeilee pikkuvieras. 


Mökin terassin pöydälle kerätään yhdessä kukkakimppu. Särkyneet sydämet herättävät ihmetystä. "Miksi ne ihanat sydämet ovat särkyneitä?" Pöydälle on kerätty myös koristekiviä.