Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Jäät lähteneet

Jäät lähtivät lammista tällä viikolla. Tosin riite peittää lampia aamuisin, mutta se sulaa jo aamupäivällä. Telkät ja sinisorsat ovat palanneet pesimäpaikoilleen. Telkkä on lammen kunkku. Sinisorsauros lähestyy arasti lampea, kun telkkäuros naaraineen ui siellä. Saa nähdä montako poikasta on tänä kesänä.

Hrrrr, torstaina täällä satoi lumi maahan. En uskaltanut katsastaa orvokkeja vasta kun seuraavana päivänä. Hengissä ovat. Tosin riiputtavat kukintojaan surkeana. Ehkä ne selviävät - kestävät kylmää.

Skillat värjäävät nurmeen sinisiä laikkuja. Ne työntyvät koivun lehtienkin lävitse.



Valkea jouluruusu on ensimmäinen kukkiva perenna puutarhassa. Se kasvattaa ensiksi keväällä kukkavarret ja sitten vasta lehdet. Eteläisemmissä maissa se kukkii jo jouluna, josta se on nimensä saanut - meillä heti lumien lähdön jälkeen.



Haen terttuseljan oksia maljakkoon. Niissä on keväisin niin kaunismuotoiset ja vahvan väriset silmut. Paikalliset kutsuvat niitä paskamarjoiksi. Kuuleman mukaan ne kasvavat huussin takana ja niiden marjat haisevat. Minun jokakeväiseen traditioon kuuluu seljan oksien keräily ja lehtien kehittymisen ihastelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti