Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


maanantai 15. syyskuuta 2014

Lämmin syysmetsä


Metsä alkaa meillä heti ylälammen toiselta puolen. Vastarannan rakennuksia tuskin näkee. Vielä ei ole ruska aloittanut huikeita värimaalauksiaan. Maisema on vielä vihreä.


Metsässä on mukavan lämmintä ja kuivaa. Siellä on helppo liikkua ja hengittää. Sieniä on tänä vuonna ennätysmäärin. Nyt on varaa ylenkatsoa oman metsikön punikkitatteja ja lehmäntatteja. Siskon kanssa keräsimme Nuuksiossa pelkästään herkkutatteja. Njamskis!


Kaikkein kauneimmat ovat niitä vaarallisimpia.


En kuitenkaan mene metsään enää hämärässä. Peurat ja hirvet ovat silloin liikkeellä. Tämä uroshirvi vieraili perheensä kanssa pellollamme aivan pelottomasti. Järjettömän komea otus. Se herättää kyllä kunnioitusta.


Olohuoneen kukon alla komeilee osa syksyn metsäsaaliista. Ne on kerätty ihan omasta lähimaastosta. Tämä vuosi on oikein hyvä pähkinävuosi.


Riihimäen vanhat lasipurkit ovat vaihtuneet tänä vuonna pähinäpurnukoiksi. Pähkinäkausi on vasta alkanut. Nyt kannattaa mennä metsään, koska pähkinähakit ja oravat ovat jo kiireisiä.


Samalla reissulla saa vielä kerättyä mukavia luonnonkukkakimppuja. Ihan on mukavaa aikaa tämä alkusyksykin.


16 kommenttia:

  1. Jopas on paljon pähkinöitä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KesäKukka, tänä vuonna pähkinöitä piisaa meillä. Viime vuonna ei tullut juuri mitään. Sadot vaihtelevat vuosittain.

      Poista
  2. Oltiin eilen metsässä, yli tuhannen muun kanssa;D Laavujen kierroksella Perttilässä nääs. Lapset kyllä tykkäsi, mutta itse haluaisin kyllä mieluummin kuljeskella metsässä kaikessa rauhassa ihan omalla porukalla vain. Vieläkös sitä tarkenee pulahtaa lammikossa uimassa? Mukavia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, olisin halunnut mennä tuonne laavujen kierrokselle. Meille tuli kuitenkin yllätysyövieraita. Vietimme viikonloppua sitten ihan omassa maastossa. Pihalla puuhailtiin, pähkinöitä kerättiin ja miehet rakensivat edelleen aitaa. Ihan mukavaa oli.
      Lammessa on kylmää vettä. Se virkistää mukavasti. Siis ihan vaan nopeasti pulahdan.

      Poista
  3. Ihanat kukat! Ei meillä täällä ole pähkinöitä - ainakaan tietääkseni. Mitä pähkinöitä keräät? Tatteja piisaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, meidän metsän peruspuulaji on euroopan pähkinäpensas. Se tekee hasselpähkinöitä. Oikein hyviä ovat, mutta kova kuori pitää ensin aukaista.

      Poista
  4. Mielettömän komea hirvi! Kun asuimme vielä Luvialla, kohtasin muutamaankin kertaan metsäpolulla suren hirven. Minä väistin joka kerta, vaikka en ymmärrä hirveä pelätä. Tuli mieleen, että jos se tuntee jääneensä loukkoon kapealla polulla, niin ei kovin hyvä.

    Mikä pähkinäsato eli siis, miten aiot käyttää? Minä ostan oraville ja linnuille jo pähkinöitä kaupasta, mutta tammia on useampia kasvamassa, että saavat eläimet sitten terhoja.

    Sinulla on oikeassa yläpalkissa kaunis kuva orapihlajanmarjoista. Sain äidin just istuttamaan olohuoneen ikkunan eteen helmiorapihlajan ja mielin sitä meille ensi keväänä. Äidin puu on nyt ensin se koepuu;)

    Lammet ovat viehättäviä.

    Kaunista syyskuun viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo hirvi niin valtava luontokappale, että minä ainakin pelkään. Toki tiedän, että se pelkää ihmisiä. Mutta aina ei tiedä jos se suojelee poikasia.
      Pähkinät ovat hasselpähkinöitä Euroopan pähkinäpensaasta. Syön ne itse ja koko perhe syö. Mies maistoi juuri minun kaupasta ostettuja hasseleitani ja tuumasi, että meidän ovat maukkaampia.
      Olen itsekin haaveillut helmiorapihlajasta. Ehkä joskus sellaisen hankin.
      Lämpöisiä päiviä sinne saareen!

      Poista
  5. Nyt on metsä käynnit kyllä parhaitas, niin paljon kaikkea katsomista. Ja nuo kukat kimpussasi tosi kauniita.
    Hirvi on komea eläin, mutta ei se tunnu ollenkaan niin vaaralliselta kuin nuo sudet ja karhut.
    Hyvää syyskuun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Mummeli, onko siellä teilläpäin paljon susia ja karhuja?
    En ole koskaan kohdannut sutta tai karhua luonnossa. Toki karhuja on täällä etelässäkin, mutta niin harvassa. Susia on kait vielä vähemmän etelässä.

    VastaaPoista
  7. On tuo hirvi pelottavan iso, kun se tarpeeksi lähelle tulee. Meillä liikkuu karhuja ihan lähellä, pari vuotta sitten se oikaisi jopa naapurin pihan poikki! Harmillisesti ne ovat aina marja-aikaan liikkeellä, en meinaa uskaltaa lähteä yksin metsään.
    Erikoisia nuo pähkinäpensaat! Minä en osaa kerätä metsästä muita sieniä kuin seitikeitä värjäykseen.
    Mukavia syyspäiviä teillekin!

    VastaaPoista
  8. Evakkokodin lähistöllä oli isoja pähkinäpensaita ja keräsin niistä pähkinöitä puutarha-apulaisille. Varsinaisen kodin lähistöllä ei kasva misään pähkinää, maasto on niin karua tai täyteen rakennettua.

    VastaaPoista
  9. Hirvet on kyllä ihan hirveän kokoisia :). Ei tosiaan huvita törmätä niitten kanssa yhteen. Missään.
    Mutta tuntuu olevan liikenteessä ihan kaupungin keskustassakin. Meilläkin kävi pikavisiitillä takapihalla ja toisen kerran törmäsin lenkkipolulla. Melko pelottava otus. Etenkin kun jäi tuijottelemaan perään ja sieraimista vaan höyry nousi. Hui.

    Kauniita noi lasipurkit pähkinöineen.

    VastaaPoista
  10. Aivan hurmaavat maisemat! Ihana luonto!
    Nauttikaa tummuvista syksyn illoista!
    Lähetän vielä korillisen lämpöä täältä etelän auringon alta!

    VastaaPoista
  11. Hieno kuva hirvestä ! Ne on kyllä pelottavan isoja, kun pääsee näkemän niitä läheltä.
    En ole tiennytkään, että noita pähkinäpensaan pähkinoita voisi syödä. Täytyypä pitää silmät auki, jos niitä vaikka näkisi ja pääsisi maistamaan. Meilläpäin kasvaa pähkinäpensasta vanhoilla piholla, ja oravien levittämänä.

    VastaaPoista
  12. Komea hirvi, täällä niitä riittää!!
    Hirveästi pähkinöitä, olet ihan omavarainen:)
    Ihanat kukat ja sienet!
    Hyvää viikon jatkoa sinulle, Irene ♥♥

    VastaaPoista