Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 9. kesäkuuta 2016

Iltakierroksella pihalla


Jäätävän päivän päätteeksi aurinko näyttäytyi illansuussa.
Iltakierros pihalla virkisti mukavasti.
Vuosi sitten istutettu helmiorapihlaja on heittäytynyt kukkimaan vuorijalavan alla. Pienet helmikimput ovat valkoisia vaaleanpunaisella vivahteella. Siellä takana kukkii lehtosinilatva.


Mitäs sieltä tulppaanien alta pilkistää?


Aikaisemmin keväällä Barnhavenilta tilaamistani esikoista kaksi Primula beesianaa on aloittanut kukinnan. Olen iloinen, että ne ovat säilyneet hengissä näin kuivana keväänä ja jaksavat vielä kukkia. En ole niitä yhtään kastellut. Yritin kyllä valita kostean paikan niille, mutta näin kuivaa kevättä ei ole ollut moneen vuoteen.
Sattuivat samanväristen tulppaanien alle, mutta kukinnat eivät ihan täysin natsaa.


Siinä vieressä puron varressa ovat idänmesiangervo 'Red Umbrellan' hauskan väriset lehdet nousseet esille. Nämä on istutettu viime syksynä, joten vielä tiedä, minkä väriset kukat niihin tulevat.


Aurinko osuu rannan vaaleanpunaiseen akileijaan, joka nojailee vuohenputkeen.


Vaaleanpunaiset särkyneet sydämet alkavat pikku hiljaa lopettaa kukintaansa, mutta valkoiset panevat vielä parastaan.


Telliman pitkät punakukkaiset kukkavarret kohoavat tuoksumataramaton päälle.


Purppuraluppion kukinnot alkavat avautua, kun pioni pitää nuppunsa vielä supussa.


Keskipihan männyn juuressa lähes hiekassa kukkii kangasajuruoho violettina mattona. Taustalla vasemmalla nukkapähkämöä ja oikealla kivikkosuopayrttiä.


Ylätalon sisäänkäynnin herttavuorenkilpien sekaan olen istuttanut kotkansiipiä. 'Charming Lady' tulppaanit kukkivat vielä varjossa.


Lähes vuorenvarma kukkija, juhannusruusu, on minulla kärvistellyt varmaan viisi vuotta. Tänä vuonna meillekin tulee vihdoin kukkia.

15 kommenttia:

  1. Niin monenmoista kukkijaa, niin kaunista. Jos nyt lämpiäisi tämän jöökauden jälkeen, pääsisi jo kesäkukstkin istuttamaan. Onneksi olivat vielä suojassa kun tää aikamoinan tuuli puhalsi.
    Oikein hyvää kesäkuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, pikkuinen jääkausi on ihan piristävää helteisen toukokuun jälkeen. Toivon kuitenkin ettei se jämähdä. Nyt jaksaa pihalla tehdä muutakin kuin valokuvata.
      Onneksi et menettänyt kesäkukkia, kun talvi jo aiheutti menetyksiä.
      Lempeitä kesäkuun päiviä Sinulle!

      Poista
  2. Oi miten kaunista! Tässä postauksessa tuli mieleen, miten alun perin ihastuin kasvien yhdistelytaitoosi ja jäin heti seuraamaan blogiasi. Tämä on niin kaunista! Ja myös näet ja kuvaat hienosti kaiken kauneuden muillekin silmäniloksi. Niin ihanaa, että juhannusruusukin kukkii! Kylmää on kyllä ollut, eilen en käynyt kuin kääntymässä ulkona, kun tuuli ihan hyydytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, no jopas tuli kohteliaisuuksia. Melkein tässä menee hämilleen. Osa yhdistelyistä on ihan tietoista, osa kait alitajuista. Lisäksi siirtelen paljon kasveja. Luulisi, että oppimisen myötä se vähenee - en tiedä. Ja luonnolla itsellään aina myös sormensa pelissä.

      Poista
  3. Todella kaunista!

    Ulkona on ollut tosiaan kylmää. Minulla lämpöjakso sai kukat melkein räjähtämään kukintaan, ja nyt esim. särkyneessä sydämessä on enää vain pari kukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, toukokuussa tuntui siltä, että millään ei pysy kukinnan tahdissa. Samaan aikaan kaikki alkoivat kukkimaan ja ihan täysillä. Myös rikkaruohot riehaantuivat. Niidenkään perässä en ole pysynyt. Onneksi nyt vähän rauhoittui, että sentään syyshortensiat eivät vielä aloita.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Hannele, piha on ihana, mutta aika suuri ja työläs, jos haluaa pitää paikat kunnossa. Meillä ei aina ole.

      Poista
  5. Ihastuttavia yhdistelmiä jälleen, osaat todella tehdä kauniita kasvisekoituksia. Kivan paljon kaikkea lilaa, josta niin tykkään. On kyllä ollut hurjan kuivaa, ihana kun tuli nyt vettä urakalla. Ja juhannusruususikin älysi viimein aloittaa kukoistuksen, ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sametti Hortensia, minullakin on ollut lilakausi jo pitkään. Mutta nyt tekee mieli enemmän lämpöisiä värejä.
      Meillä satoi ainoastaan viisi milliä joku päivä sitten. Enemmänkin olisi kaivattu.
      Juhannusruususta olen iloinen.

      Poista
  6. Ihanaa kukintaa ja mielenkii toisia kasveja. Kangasajuruohon sävy on ihan mieletön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu, kukinta on ihanaa, mutta myös kauniit lehdet ja niiden väritys.
      Kangasajuruoho on minulle ihmetys - miten se voi kasvaa hiekassa?!

      Poista
  7. Voi, nyt tiedän, mihin istutaan kesän ruukussa viettävän valkoisen särkyneensydämen. Tietenkin punaisen viereen, sillä kuvistasi näen, kuinka kauniilta ne näyttävät yhdessä. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, särkyneet sydämet ovat kauniit kimpassa alkukesästä. Siihen viereen kannattaa laittaa jotakin loppukesän runsaslehtistä kasvia, koska särkyneet sydämet ränsistyvät nopeasti.

      Poista
  8. Hianon färine purppuraluppio. En oo enne nähänykkää ja aiva miäletön kangasajuruaho. Kauvan on pitäny orottaa juhannusruusun kukintaa, mutta onneksi se älys ny ruveta kukkimahan. Mulla o vasta nuppuvaihees.

    VastaaPoista