Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


tiistai 6. helmikuuta 2018

Talven ja kevään välissä


Pihalla riittää nyt lunta ja hyistä kylmyyttä.


Jotain tässä talvessa on kuitenkin muuttunut. Valon määrä on lisääntynyt. Aurinko on  paistanut muutamana päivänä ja houkutellut pihamaalle. Lisäksi valoa on riittänyt jo melkein iltaan asti.


Talvella puiden rungot tulevat esille selkeämmin kuin muulloin. Tuohituomen kuparinruskea runko suorastaan hehkuu auringossa.


Kirsikoiden rungot ovat myös kauniita kuten tämä rusokirsikka.


Tasetit, jotka istutin marraskuussa samaan aikaan amaryllisten kanssa, alkavat nyt vasta kukkia. Kokeilin kasvattaa niitä eri lämpötiloissa. Viileässä porstuassa kasvaneet heräsivät kukkimaan aiemmin kuin lämpöisissä sisätiloissa kasvaneet. Niissä on voimakas tuoksu, josta pidän.


Jouluasetelmaani, jossa mehitähtien kanssa kasvaa hyasinttejä, olen vaihtanut jo kolmannet hyasintit. Hyasintit eivät ole enää minulle leimallisesti joulukukkia, joten niitä voi hyvin kasvattaa sisällä joulun jälkeenkin.
Valon lisääntymisen myötä olen innostunut vaihtamaan viherkasvejani suurempiin ruukkuihin ja vaihtamaan multia. Ikkunalla kasvaa vanhoja kaktuksia ja syksyllä hankkimani kilpipiilea.
Testasin erilaisia pöytäliinoja ruokasalin pöydälle. Vielä punainen tuntui paremmalta kuin keväisemmät värit. Veikkaan ettei mene kuin pari viikkoa, niin joku vaaleampi väri jo houkuttaa. Silloin on meillä kevät. 


Pistäydyin Plantagenissa ja toin kotiin sieltä kaksi punalehtistä viherkasvia, aaltomaijan ja pikkuisen rex-begonian. Vanha rex-begoniani kuoli talvella. Se oli ehtinyt kasvaa jo suureksi ja vietti kesät ulkosalla. Luulen, että se ei saanut talvella tarpeeksi valoa.


Maijan lehdissä on vaaleanpunaiset raidat ja begonian lehdet ovat ihanan värikkäät. Punainen väri lämmittää mukavasti kun vielä on kylmää ja sisätiloissakin vähän viileää.

21 kommenttia:

  1. Ihania viherkasveja. Minunkin pitäisi ostaa uusia, moni on kuollut ja lisää tekisi mieli. On vaan niin kylmää, että taidanpa odotella lauhempia kelejä. Paleltuvat vielä autossa...
    Kivaa odotella juttua teiltä, näin jo ennakkomainoksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, mukavaa puuhastella viherkasvien kanssa, kun ei muuten saa multakosketusta näin jäiseen aikaan.
      Kukat pitää tosi hyvin pakata etteivät palellu.
      Joo, juttua tulee maaliskuun Kotipuutarhaan.

      Poista
  2. Valon määrä on kyllä huomattavasti lisääntynyt ja aurinkokin näyttäytyy yhä useammin taivaankannella mitä pidemmälle helmikuuta mennään.
    Valkoiset tasetit ovat ihastuttavia ja niiden tuoksu on lisäksi vielä täyttä plussaa.
    Näin kevättä kohden mentäessä uusien sisäkukkienkin kaipuu lisääntyy aina kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu Vuokko, kokeilin kasvattaa tasetteja sisätiloissa ensimmäistä kertaa. Netistä sain erilaisia ohjeita. Nyt on oma kokemus ja seuraavalla kerralla helpompaa.

      Poista
  3. Kauniit viherkasvit! Trendiväreissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, hauskaa jos on trendiväreissä. Jostakin luin, että violetit kukat ovat tämän vuoden juttu.

      Poista
  4. Tosiaan, melkein iltaan asti on jo valoisaa! Etenkin, kun aurinko paistaa.
    Ihanat kasvit ja niin viihtyisää! Näillä pakkasilla kaipaa vielä paksumpia ja lämpimän värisiä tekstiilejä. Onneksi pitäisi lauhtua jo tässä yön aikana, on helpompi pitää taloakin lämpimänä, jos pakkasta on vain pari astetta näiden kymmenen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, lämmitys ei toimi samaa tahtia pakkasen kiristymisen kanssa. Eikä kovilla pakkasilla edes saa huoneita niin lämpöisiksi. Voihan aina kääriytyä villaan.

      Poista
  5. Talavinenki maisema näyttää tosi hianolta auringonpaistees. Hyasintit on mullaki pikkuhilijaa kääntymäs kevätkukiksi, just sen hajun takia. Saavat mun pualesta kukoostaa ennemmi pihalla. Plantagenihin on kans hankkinu mennä. Uusia kasvia tekis miäli. Nua punalehtiset onki hianoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Navettapiika, aurinko kaunistaa parhaiten kaikki maisemat oli vuodenaika mikä tahansa.
      Pidän hyasintin tuoksusta jostakin syystä ja niitä voin kasvattaa huoneissa ja pihamaalla.
      Punalehtiset kasvit sekä sisällä että ulkona ovat hauskoja.

      Poista
  6. Upea kuparin sävy tuohituomessa!
    Valon määrä on lisääntynyt huomattavasti. Huomasin sen eilen erityisen hyvin, kun jouduin jälleen kerran säätämään pergolan kausivalojen ajastinta. Valosarja säteili iltapäivällä kilpaa auringon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, tuohituomi on kaunisrunkoinen, mutta katse ei kiinnity siihen kesällä yhtä hyvin.
      Sinulla on kausivaloille ajastin - kätevää!

      Poista
  7. Valon lisääntyminen on ollut ihanan piristävää! Joka päivä mennään harppaus kohti kevättä.
    Tuon tuohituomen runko on upea. On niin kaunista,kun talvisessa puutarhassa on erilaisia runkoja ja talviversoja, joita voi ihailla. Kesällä vihreys peittää alleen tuollaiset yksityiskohdat.
    Oikein ihania ja aurinkoisia talvipäiviä Vironperään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riina, luulenpa, että juurikin tuo valo on kaikista tärkeintä. Siksi marras-tammikuu ovat niin raskaita kuukausia, kun valo on meiltä piiloutunut.
      Valoisia päiviä sinne teille!

      Poista
  8. Talvi on tulle tääne Lounaaseenkin...lumi ja pakkanen..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, siellä lienee lunta ja pakkasta ihan kiitettävästi.
      Meilläkin on eilinen ja tämä päivä sadellut oikein vanhanaikaista puuterilunta.

      Poista
  9. Upea runko tuohituomella. Olen myös pistänyt merkille valon lisääntymisen. Toivoa kevään tulosta on jo vahvasti ilmassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piparminttu, eiköhän se parin viikon kuluttua jo ole ovella!

      Poista
  10. Oi miten ihania kuvia♥ On se vaan kiva kun tuo valoisuus lisääntyy:) Nuo hyasintit on yksiä minun lempikukista..se tuoksu mikä niistä lähtee..Ah!! Kaunista talvista viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Tykkään itsekin tuohituomen rungon kuparinhohtoisesta hehkusta. Ihanaa kun valon määrä on jo lisääntynyt, se saa pakkaskelinkin jo vähän tuntumaan keväisemmältä :)

    VastaaPoista
  12. Päden paja, kiitos toivotuksista! Tänään on niin aurinkoinen ja lämmin päivä. Eilinen kymmenen asteen pakkanen on hellittänyt meillä nollaan. Upea ulkoilukeli!

    VastaaPoista