Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


tiistai 13. toukokuuta 2014

Hortaa tutkimassa Vironperällä


Jokakeväinen villiyrttikurssi pidettiin eilen illalla Vironperällä. Vuohenputki, poimulehti, siankärsämö, ratamo, voikukka  ja nokkonen kiersi pöydästä toiseen tutkittavana ja tunnistettavana. Ainoastaan maitohorsmaa ei ihan heti löytynyt Vironperän pihasta muuta kuin kukkapenkkiin istutettettua valkeaa maitohorsmaa. Kaikkea muuta hortaa  piha tarjoilee ruhtinaallisen runsaasti.


Ryhmässä virisi keskusteluja omista käyttökokemuksista. Kun alkeet oli opeteltu ja lajit hanskattu, ryhmä lähti paperikassien ja suodatinpussien kanssa puutarhaan ja pellolle keräämään antimia. Kuusenkerkkiä ja koivunlehtiä kerättiin iltaa varten teeaineiksi.


Opettajana toiminut Mia Paaso oli leiponut opiskelijoille vuohenputki-basilika-juusto -piirakan.


Mia oli valmistanut meille maistiaisiksi lasipurkkeihin sekä nokkos- että vuohenputkisipsejä. Ne maistuivat yllättävän hyviltä. Laitan tähän ohjeen, että voitte kokeilla.
Kerää nokkosia tai vuohenputkia, huuhtele ne kylmällä vedellä ja laita valumaan talouspaperin päälle. Kun ne ovat kuivuneet, kumoa ne kulhoon ja mausta merisuolalla ja maustepippurilla. Sitruunaakin voi kokeilla. Lorauta viimeiseksi  hiukan oliiviöljyä. Jos oliiviöljyä on liikaa, yrteistä ei tule  rapeita. Kaada yrtit pellille ja työnnä uuniin 170 asteeseen kymmeneksi minuutiksi. A vot, tuli valmista.


Ruokasalin kukkakimppuun olin kerännyt narsisseille kaveriksi violetinsinistä keätlinnunhernettä ja muutaman terttuseljan oksan.
Tiedän, että puutarhan kiiret ovat nyt pahimmillaan tai parhaimmillaan, mutta villiyrtit ovat myös parhaimmillaan. Toivottavasti ehdit jonkun yrtin kerätä pihastasi ja saksia salaattiin.


Tytär keräsi pari viikkoa sitten sangollisen nokkosia vanhasta angervopenkistäni. Ne pääsivät lettutaikinaan. Tuli terveellisiä ja maukkaita lettuja. Ne loppuivat ihan kesken.

11 kommenttia:

  1. Oijoi sentään! Tämä vaatisi meikäläiseltä ehdottomasti syvällisempää paneutumista, kiinnostusta olisi kunhan vain löytäisin vielä sen pienen hetken jostain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, tämä hetki ei taida oikein olla paras mahdollinen sinulle. Sinun kannattaa paneutua tähän villiyrttiasiaan vasta ensi keväänä, kun olette saaneet talon valmiiksi.

      Poista
  2. Nuorempana keräilin ruuaksi nokkosia ja voikukkaa, mutta nykyään värjään niillä vain lankoja.
    Minäkin tein muutama viikko sitten rantaan matalampaa versiota teidän risuaidasta. Kivaa tehdä roskista jotain hyödyllistä!
    Todella upea juttu teistä Maalla-lehdessä. Teillä on ihana puutarha! Aurinkoista toukokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina, sinä osaat lankojenvärjäystaidon. Hienoa! Se on ihan oma osaamisenlajinsa. Minä en tiedä siitä mitään. Muutenkaan en ole mikään käsityöihminen.
      Risuaidat ovat hauskoja. Kun on materiaalia omasta takaa, niin valmista tulee aika nopeasti. Ja aidat ovat kivan näköisiä.
      Menen tänään kauppaan hakemaan sen lehden. Meillä on ihana puutarha. Olen ihan hullaantunut siihen.

      Poista
  3. Meillä olisi kiitettävästi vuohenputkia, mutten ole saanut niihin makua. Näitä sipsejä voisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiviini, oletko maistanut vuohenputken lehteä, joka on juuri avautumassa? Näitä on nyt runsaasti tarjolla. Sellainen maistuu hyvältä. Sitten kun ne ovat jo avautuneet niistä voi tehdä sipsejä tai muhennosta jne.

      Poista
  4. Sipsit kuulostavat herkulliselta. Villikasvien hyödyntämisestä on tehty viime aikoina kirjojakin. Hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, sipsit ovat hyviä ja nopea- ja helppotekoisia.
      Useampia kirjoja on julkaistu tästä aiheesta ihan viime vuosina.

      Poista
  5. Mä taidankin seuraavaksi kokeilla nokkosia lettutaikinaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, nokkosletut ovat hyviä. Niihin kannattaa laittaa suosiolla vähän enemmän suolaa kuin perinteisiin (hillo)lettuihin ja vähän muitakin mausteita.

      Poista
  6. Molemmat reseptiehdotukset ovat nyt korvan takana. Meillä ei pihalla paljoa mahdu tuollaisia herkkuja kasvamaan, mutta ehkä niitä tarttuu matkoilta mukaan. Nokkoslettuja, ai että!

    VastaaPoista