Kevättä

Kevättä

TERVETULOA! Tunnelmia ja kuulumisia Vironperän huoneista ja puutarhoista.


torstai 28. elokuuta 2014

Aavistus syksyä ja kuolleiden ruttojuurien piilottelua


Rusokirsikan sisäoksiin on ilmestynyt punaisia lehtiä. Tuuli lennätti koivun keltaisia lehtiä nurmelle. Pikku hiljaa alan päästää irti kesästä ja hyväksyä syksyn tulon. Tosin lammessa uintia en halua vielä lopettaa. Mittari näyttää nyt viittätoista astetta.


Kastelukannua ei ole tarvinnut käyttää pitkään aikaan muuhun kuin terassin kukkien kasteluun. Keväällä ruukkuihin istuttamani vauvalaventelit ovat alkaneet kukkia. Loppusyksystä siirrän ne kukkapenkkiin.


Kukkapenkin perennat muuttuvat ruskeiksi ja  alkavat muodostaa siemeniä. Ne näyttävät silmissäni kauniilta kuten tämä lehtoängelmä.
Pitkä rohtovirmajuuri on taipunut lähestulkoon punahattujen päälle.


Runsas ruttojuurikasvusto alalammen ympärillä on kuivunut ja muuttunut mustaksi. Näkymä on järkyttävä. Vihdoinkin keksin, mitä teen sille.


Alalammen yläosassa kasvaa japanintatarta ja pohjanrantakukkaa. Ne peittävät pieneltä osalta tuon kammottavan näkymän. Päätän verhoilla kasvuston reunan rantakukilla. Ne eivät peitä ihastuttavaa näkymää keväällä ja keskikesällä, mutta muodostavat suojaavan verhon loppukesästä.


Lammen reunaa riittää useita metrejä, joten istutin pari grandiflora- Hortensiaa suojaksi ja valoksi. Syyshortensiatkin aloittavat kukintansa vasta loppukesästä ja ihanissa valkeissa pitsikukissa on myös aavistus punaista.


Muutama purppurapunalatva sai myös syysverhoilijan tehtävän.


Tänä syksynä kasvit ovat vielä pikkuisia, mutta ensi syksynä ehkä jo parantavat ahdistustani.

9 kommenttia:

  1. Rantakukka sopii sinne varmasti hyvin.
    Ajatella, elokuu on pian ohi ja ruska saapuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirjo, elokuuta enää tämä viikko jäljellä. Ensi viikolla eletään jo syyskuuta.
      Vähän haikeaa tietysti.

      Poista
  2. Hortensia ja punalatva ovat verrattomia, kukinta kestää todella pitkään. Minulla on pihalla molempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, hortensioiden kukinta kestää todella pitkään. Luulenpa, että Mustilan hortensiani ovat kukkineet jo toista kuukautta. Käynnöshortensia kukki alkukesästä Sitten aloittivat pallohortensiat. Syyshortensia lienee viimeisin.
      Toivon tdella, että punalatva kukkii myös pitkään.

      Poista
  3. Rantakukka ja punalatva ovat kauniita loppukesän kukkijoita. Ja ainakin punalatvasta perhoset ovat mielisään :)
    Kuupuutarhaani on ilmestynyt rantakukan taimi, vaikka ojaan, missä sitä meillä kasvaa, on ainakin 40 metriä. Ihmeellistä tämä kasvien maailma ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän punakukkaisista kasveista. Suurin osa syksyn kukista on kelta-oransseja. Ihan mukavia nekin ovat, mutta punaista on myös saatava.
      Tykkään erityisesti rantakukan punasävystä.
      Kasvien ilmestymiset ovat kummallisia ja samalla ihastuttavia. On niin mukava löytää jokin ihanuus ihan eri paikasta, missä se yleensä kasvaa.

      Poista
  4. Rantakukka korjaakin varmasti hyvin lakastuvien ruttojuurien jättämän näkymän. Rantakukka on todella kaunis kasvutapansa ja värinsä takia. Kyllä se syksy vaan tulee -onneksi oli ihana kesä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, pohjanrantakukka on niin pitkä ja haarova, että se peittää hyvin. Istutin niitä kuusi lisää. Niitä sai AgriMarketista 50%:n alennuksella. Pidän sen kukan kauniista punasävystä.

      Poista
  5. Ihania rantakukkia, olet melkoinen puutarhuri, Irene;))

    ♥♥

    VastaaPoista